null Ketola: Paavi rukoilee rauhaa Ukrainaan, mutta on myös ärsyttänyt puheillaan

Ketola: Paavi rukoilee rauhaa Ukrainaan, mutta on myös ärsyttänyt puheillaan

Franciscuksen halu säilyttää keskusteluyhteys patriarkka Kirillin kanssa on välillä näyttänyt Venäjän pussiin pelaamiselta.

Viimeisen sadan vuoden aikana paavit ovat pyrkineet toimimaan useissa sodissa rauhanvälittäjinä. Menestystä ei ole juuri ollut. Benedictus XV yritti saada ensimmäisen maailmansodan osapuolet neuvottelupöytään. Paavin tavoittelema ehdoton puolueettomuus johti kuitenkin siihen, että saksalaiset nimittivät häntä pilkallisesti ranskalaiseksi paaviksi ja ranskalaiset puolestaan haukkuivat häntä saksalaiseksi paaviksi. Pius XII:llä oli samankaltaisia ongelmia toisen maailmansodan aikana, eikä hän onnistunut voittamaan sotijoiden luottamusta. Paavi Paavali VI olisi halunnut toimia Vietnamin sodan rauhankyyhkynä, mutta sodan osapuolet eivät kuunnelleet häntä.

Ei ole epäselvää, kenen puolella paavi Franciscuksen sympatiat ovat Ukrainan sodassa. Ukrainassa toimii kaksi paavin alaista kirkkoa: Ukrainan kreikkalaiskatolinen kirkko eli niin sanottu uniaattikirkko ja sitä noin kymmenen kertaan pienempi roomalaiskatolinen kirkko.

Paavin on kuitenkin ollut vaikea löytää oikeaa taajuutta puhuessaan ukrainalaisten ahdingosta.

Varsinkin kreikkalaiskatolinen kirkko on ukrainalaisten suuresti arvostama sen yhteiskunnallisen aktiivisuuden ja vahvan länsimielisyyden vuoksi. Kirkon pää, suurarkkipiispa Svjatoslav tuntee paavin jo tämän Argentiinan-ajoilta ja uskaltaa puhua tälle suoraan.

Paavin on kuitenkin ollut vaikea löytää oikeaa taajuutta puhuessaan ukrainalaisten ahdingosta. Kun Venäjä aloitti Krimin ja Ukrainan itäosien miehityksen 2014, paavi erehtyi pahoittamaan ukrainalaisten mielet puhumalla veljessodasta, ikään kuin kyse olisi ollut ukrainalaisten keskinäisestä kamppailusta. Ukrainalaisia on harmittanut se, ettei paavi ole suoraan tuominnut Putinia ja Venäjää. Sen voi kyllä ymmärtää historian valossa: paavit ovat halunneet olla neutraaleja. Tämä on silti heikentänyt paavin arvostusta moraalisena auktoriteettina. Franciscuksen halu säilyttää keskusteluyhteys patriarkka Kirillin kanssa on välillä näyttänyt Venäjän pussiin pelaamiselta. Uskon kuitenkin, että ukrainalaiset ovat lopulta valmiita antamaan paavin virheliikkeet anteeksi.

Kirjoittaja on juuriltaan eteläpohjalainen, mutta lehvästöltään helsinkiläinen kirkkohistorian dosentti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: