– Nukun yöni paremmin, kun en pohdi tai tee joutavia. Jos saa vallan kirjoittaa ja julkaista kirjan, se pitää käyttää täysimittaisesti, kirjailija Antti Hurskainen sanoo.
Kirjailija Antti Hurskainen on eronnut kirkosta kahdesti ja liittynyt yhtä monta kertaa takaisin: ”Mielestäni uskoon kuuluu epävarmuus siitä, onko juuri tämä oikea valinta”
Antti Hurskaisen Suntio-romaani käsittelee kristinuskon ydinkysymyksiä.
Jokin aika sitten kirjailija ja esseisti Antti Hurskainen kokeili Punavuoressa sijaitsevan Mikael Agricolan kirkon ovea. Se oli ihme kyllä auki.
Hurskainen istui tyhjän kirkon penkkiin. Samaan aikaan kanttori alkoi soittaa parvella urkuja.
– Hän soitti pari virttä, joita en tuntenut. Hetkestä puuttui kaikki ylimääräinen. Se oli parempi kokemus kuin jumalanpalvelus.
Kirjailija Juha Seppälä on sanonut, että evankelis-luterilaisesta kirkosta on tullut hiphop-henkinen. Hurskainen on samaa mieltä. Erilaiset elämysjumalanpalvelukset, kuten joulukuussa järjestetty sambajumalanpalvelus, aiheuttavat Hurskaisessa lähinnä myötähäpeää.
– Haluaisin pelkistetyn, tunnin mittaisen messun. Silloin kun saarna on onnistunut, on jumalanpalveluskokemus tietenkin parempi kuin tyhjä kirkko, hän sanoo.
Kristinuskon käsitteet ovat edelleen ajankohtaisia
Antti Hurskaisen romaani Suntio (Siltala 2023) ilmestyi helmikuussa. Kirjan kantavia teemoja ovat syyllisyys, armo, itsekkyys, pelko ja kuolema.
– Tarkoitukseni oli osoittaa, että nuo käsitteet ovat edelleen käyttökelpoisia ja liittyvät elämän tärkeimpiin kysymyksiin. Niiden ratkaiseminen tai ainakin vatvominen on yhä ajankohtaista.
– Nukun yöni paremmin, kun en pohdi tai tee joutavia. Jos saa vallan kirjoittaa ja julkaista kirjan, se pitää käyttää täysimittaisesti.
Hurskainen on aiemmin kirjoittanut esseeteoksia ja kaksi monologiromaania.
Kadehdin niitä, jotka ymmärtävät materian päälle. En ole itse ollenkaan käsityöihminen.
Suntion ensimmäinen osa koostuu keskusteluista pienen maalaisseurakunnan suntion ja kirkkoherran välillä, toinen osa on kirjemuotoinen. Suntio Turtolan hahmo on ollut Hurskaisen mielessä jo pitkään, ja se on tuntunut oikealta tulokulmalta kristinuskon teemoihin.
– Suntio näkee materiassa jotain mitä hengen mies ei näe. Turtolalle puu ja hautakivet ovat pyhiä asioita samalla tavalla kuin kristinuskon opetukset ovat pyhiä.
– Turtola ei kuitenkaan ole mikään tolkun ääni ja kirkkoherra syvällinen ääni, vaan molemmat ovat sivistyneitä ihmisiä.
Turtolan hahmossa Hurskainen vapautui katsomaan asioita uudesta näkökulmasta.
– Kadehdin niitä, jotka ymmärtävät materian päälle. En ole itse ollenkaan käsityöihminen.
”Kaltaiseni ihmiset eivät kuulu kirkkoon”
1980-luvun puolivälissä Pohjois-Savossa syntynyt Antti Hurskainen kuvailee lapsuuden perhettään tapakristityksi.
– Meillä kotona ei vastustettu eikä kannatettu uskontoa. Lapset oli kastettu, kuten oli tapana 1980-luvun taajamissa.
Teini-ikäisenä Hurskainen pyöri mukana seurakunnan toiminnassa. Rippikoulu oli hänelle hieno kokemus. Myöhemmin rippikoulumuistot purkautuivat kuitenkin katkeraksi Jumalaton saari -esseeksi, joka julkaistiin osana Välinpitämättömyys-esseekokoelmaa (Savukeidas 2016).
– Rippikoululla ei ollut mitään tekemistä uskon kanssa. Se oli seksuaalista valtapeliä. Pärjäsin siellä hyvin, ja olin itse enemmän sortaja kuin sorrettu. Kun silmäni aukesivat, minua hävetti. Olen edelleen, enkä niin vähänkään, katkera joillekin ihmisille.
Koin, että oli kapinallista kuulua kirkkoon.
Hurskainen otti etäisyyttä seurakuntaan lukioiässä ja erosi lopulta kirkosta parikymppisenä yliopisto-opiskelijana.
– 2000-luvun alkupuoli oli yliopistolla uusateismin kulta-aikaa. Kirkko tuli nähdä kaiken pahan alkulähteenä ja uskonto sotien ja kärsimyksen aiheuttajana. Nuorena sen nieli kritiikittä. Kaikki ympärilläni erosivat kirkosta. Ajattelin, että niin kuuluu tehdä.
Myöhemmin Hurskainen liittyi uudestaan kirkkoon. Tällä kertaa hän teki sen erottuakseen pääkaupunkiseudun kirjailija- ja älykköpiireissä.
– Koin, että oli kapinallista kuulua kirkkoon. Kaltaiseni ihmiset eivät kuulu kirkkoon tai pidä uskon kysymyksiä tärkeinä. He suhtautuvat kirkkoon jopa halveksuen.
– Siitä kaikesta seurasi aika poseeraavia uskontotekstejä. Oli jännittävää näyttäytyä uskovana ja näitä aiheita ajattelevana ihmisenä. Se liittyi pitkälti itseni asemoimiseen tiettyyn yhteisöön nähden.
”Uskon pitää olla hapuilua pimeässä”
Mutta sitten Antti Hurskainen erosi jälleen kirkosta – liittyäkseen taas pari vuotta myöhemmin siihen takaisin.
– Nyt kun identiteettikysymys on poistunut, voin vain olla uskoni kanssa. Enää ei tarvitse välittää siitä, mitä muut ajattelevat. Vaikka eivät he varmaan koskaan ole mitään erityistä uskostani ajatelleetkaan.
– Tällä hetkellä haluan kuulua kirkkoon ja kannatella jollakin tavalla sen romahtavaa rakennetta.
Ajatus siitä, että mysteeri on poissa, on aika pelottavaa.
Jos Hurskainen onkin kipuillut uskonkysymysten kanssa lähes koko ikänsä, hänen luomukselleen, suntio Turtolalle, usko on itsestään selvä asia. Turtolan hahmo olikin Hurskaiselle eräänlainen ajatuskoe: mitä siitä seuraisi, jos uskoa ei epäilisi?
– Turtolalla uskonkysymykset on ratkaistu täysin. Sellainen tila on jossain määrin ihanteellinen, mutta samaan aikaan ajatus siitä, että mysteeri on poissa, on aika pelottavaa.
– Mielestäni uskoon kuuluu epävarmuus siitä, onko juuri tämä oikea valinta. Uskon pitää olla hapuilua pimeässä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ihmiset tarvitsevat nykyisessä maailmantilanteessa viihdettä enemmän kuin koskaan, sanoo humoristisia kirjoja ja viihdyttäviä tv-ohjelmia kirjoittava Janne Sarja
Hyvä elämäViihteentekijän uudessa romaanissa seikkailee kiltti ja hyväntahtoinen Jami, joka rukoilee pahassa paikassa apua Jumalalta.
