null Kirkko avaa Martinlaaksoon uuden tilan – ”Meillä on niin paljon toimintaa, että tiloista on pulaa”

Uudessa Martinristissä järjestetään muun muassa seniorikerhoja ja perhemuskareita.

Uudessa Martinristissä järjestetään muun muassa seniorikerhoja ja perhemuskareita.

Ajankohtaista

Kirkko avaa Martinlaaksoon uuden tilan – ”Meillä on niin paljon toimintaa, että tiloista on pulaa”

Seurakunta menetti vanhan Martinristin toimitilan, kun ostoskeskus purettiin. Uudella tilalla on sama nimi.

Kun Martinkeskuksen ostoskeskus purettiin vuonna 2016, Vantaankosken seurakunta menetti Martinristi-nimisen toimitilansa. Nyt seurakunta avaa uuden Martinristin vastavalmistuneen asuinkerrostalon katutasoon Martinpolulle.

Uudessa Martinristissä kokoontuvat muun muassa perhemuskari ja -kahvila, lukupiiri ja seniorikerho. Vapaaehtoiset pyörittävät kahvila Olotilaa. Martinristissä on myös mahdollista järjestää esimerkiksi kastetilaisuuksia.

Vantaankosken kirkkoherra Hannu Pöntinen kertoo, että vanha Martinristi oli kovassa käytössä.

– Seurakunnan tila on sen alueen ihmisille tärkeä. Meillä on seurakunnassamme niin paljon toimintaa, että tiloista on pulaa. Tämä helpottaa myös Myyrmäen kirkon tilapainetta.

Uuden Martinristin ikkunat teipataan seurakunnan tunnuksin. Pöntisen mielestä on tärkeää, että muutkin kirkon tilat kuin varsinaiset kirkkorakennukset kertovat ihmisille, että kirkko on paikalla.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.