null Kirkko ja kaupunki julkaisi maailman ensimmäisen arkkipiispanvaalikoneen

Ajankohtaista

Kirkko ja kaupunki julkaisi maailman ensimmäisen arkkipiispanvaalikoneen

Vaalikoneella voit kokeilla, kuka viidestä ehdokkaasta olisi sinun arvojasi vastaava Suomen kirkon arkkipiispa.

Kirkko ja kaupunki palvelee lukijoitaan julkaisemalla arkkipiispanvaaliin liittyvän vaalikoneen.

– Arkkipiispasta pääsee äänestämään vain pieni valittujen joukko. Silti myös suurta yleisöä kiinnostaa, mitä arkkipiispaksi valittava ajattelee. Vaalikone helpottaa ehdokkaiden näkemysten vertailua, sanoo päätoimittaja Jaakko Heinimäki.

Vaalikonetta varten arkkipiispaehdokkailta kysyttiin 25 kysymystä, joiden teemat vaihtelivat ilmastonmuutoksesta ja lihansyönnin eettisyydestä kirkon perhekerhojen maksullisuuteen ja naispappeuteen. Jokaisen vastauksen yhteydessä ehdokas on voinut vapaamuotoisesti kommentoida tai perustella vastaustaan.

Ehdokkaita arkkipiispanvaalissa on viisi: lähetysjohtaja, teologian tohtori Ville Auvinen (s. 1966), organisaation ja johtamisen yliopisto-opettaja, teologian tohtori Heli Inkinen (s. 1957), kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola (s. 1957), Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma (s. 1962) ja Porvoon hiippakunnan piispa, dosentti Björn Vikström (s. 1963).

Kun lukija vastaa vaalikoneen kysymyksiin, kone kertoo kuinka hyvin lukijan mielipiteet ovat linjassa kunkin arkkipiispaehdokkaan näkemysten kanssa. Vastaamisen jälkeen lukija pääsee tarkastelemaan kaikkien ehdokkaiden vastauksia perusteluineen.

Arkkipiispaehdokkaiden vastauksista saattaa löytyä yllättäviäkin piirteitä. Päätoimittajakin hämmästyi:

– Minua yllätti eniten ehdokkaiden vastaukset henkisyyden kasvuun ja yleisuskonnollisuuteen liittyvään kysymykseen. Kannattaa käydä katsomassa, Heinimäki kehottaa.

Tänään avattu vaalikone on tiettävästi maailman ensimmäinen laatuaan. Etsinnöistä huolimatta vastaavaa ei ole löytynyt. Mikäli sellainen kuitenkin on, Kirkko ja kaupunki kuulee siitä mielellään.

>> Tutustu vaalikoneeseen tästä!

Näin vaali etenee

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros käydään torstaina 8.2. Jos kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toinen kierros käydään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken 1.3.

Äänioikeus arkkipiispan vaalissa on arkkihiippakunnan papeilla ja lehtoreilla sekä seurakuntien valitsemilla maallikkovalitsijoilla. Maallikkovalitsijoita on yhtä monta kuin hiippakunnan äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita eli 603. Äänivaltaisia ovat myös kaikki kirkolliskokousedustajat sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenet. Kaikkiaan äänioikeus vaaleissa on 1 525 henkilöllä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.