– Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän hän ajattelee kuolemaa, ikäkriisiä käsittelevän elokuvan pääroolin esittävä Hannele Lauri sanoo.
Hannele Lauri kiroilee paljon, mutta ei sano koskaan ”jumalauta” – rukoilevan näyttelijän elämässä usko merkitsee turvaa
Näyttelijä Hannele Lauri heittäytyy valkokankaan hahmona ikäkriisin syövereihin, mutta katsoo omaa elettyä elämäänsä hyväksyvän kiitollisena. Siinä häntä auttavat hiljentyminen ja rukous.
”Jumalattaret eivät täytä vuosia”, näyttelijä Hannele Laurin ääni sanoo. Äänensävy on sellainen, että vastaväitteille ei jää sijaa.
Lauri esittää pääosan Johanna Vuoksenmaan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa 70 on vain numero. Elokuvassa kansan rakastama laulaja Seija Kuula huomaa kauhukseen, että ihmiset katsovat ja kohtelevat häntä eri tavalla kuin ennen. Yksinäisinä hetkinä elämättömän elämän kysymykset saartavat parrasvaloissa elänyttä tähteä.
Koko elämää ravistelevan ikäkriisin ainekset kasautuvat nopeasti. Elokuvan ote on lämpimän komediallinen, mutta teemat syviä ja painavia.
– Minulle oli helppoa mennä Seijan nahkoihin, ja toivon, että se näkyy elokuvasta. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä enemmän hän ajattelee kuolemaa, Lauri sanoo.
En ole yksinäinen. Poikani Sami ja Tomi Lauri ovat parasta, mitä olen elämältä saanut.
Ikääntyvän iskelmätähden on yksinkertaisesti pakko yrittää säilyttää ulkonäkönsä, sillä hän esiintyy yksin orkesterin kanssa ja käy kovenevaa kilpailua kansan suosiosta. Samat paineet ovat tuttuja näyttelijän ammatissa. Lauri itse on puhunut julkisuudessa avoimesti kauneusleikkauksistaan.
– Olen sinut itseni ja ikäni kanssa, vaikka ikuisena esteetikkona en tietenkään pidä vanhenemisesta. Olen käynyt kerran Tallinnassa, missä poskipäideni lihaksia kohotettiin ja kasvojen luomet poistettiin. Näin elämä menee, hän sanoo.
Päättyneillä avioliitoilla on ollut oma merkityksensä
Moni arvostettu naisnäyttelijä joutuu kokemaan sen, miten parrasvalot kääntyvät toisaalle, vaikka itsellä olisi vielä ammatillisesti paljon annettavaa. Niin ei ole käynyt Hannele Laurille, jonka mittavan elämäntyön viimeinen luku on vielä kirjoittamatta.
– Olen tosi onnellinen siitä, että ikääntyville naisnäyttelijöille on nykyään tarjolla monipuolisia rooleja. Minun ei ole tarvinnut esittää vain jonkun vaimoa tai äitiä, hän sanoo.
Pohtiessaan omaa ikääntymistään Lauri nostaa esiin kaksi tuoreen elokuvan ja oman elämänsä välistä eroa. Elokuvassa Seija Kuula pelkää mennä vanhainkotiin, koska siellä asuvat vanhuus ja kuolema. Hannele Lauria sellaiset paikat eivät kauhistuta lainkaan.
Toisin kuin roolihahmonsa, hän on ollut naimisissa ja saanut kaksi lasta.
– En ole yksinäinen. Poikani Sami ja Tomi Lauri ovat parasta, mitä olen elämältä saanut. Minulle tärkeintä elämässä ovat poikani ja heidän perheensä, kolme ihanaa lapsenlasta sekä veljeni ja ystäväni, Lauri sanoo.
Kun Lauri puhuu lapsistaan, äänessä on lämpöä ja iloa. Sami työskentelee historianopettajana ja Tomi on parhaillaan lavastajana tv-sarjan kuvauksissa. Samalla pintaan nousee äidin huoli siitä, että kummankin pojan työ vie heidät ihmisten pariin ja herkästi leviävän deltamuunnoksen ulottuville.
– Ruokakaupassa tulen tosi vihaiseksi, kun näen ihmisten pauhaavan estottomasti ilman maskia. Tekisi mieli kysyä, ettekö te välitä lainkaan itsestänne ja muista, Lauri sanoo.
En ole sellainen ihminen, joka kävisi kirkossa. Ehkä isoin syy tähän ovat suomalaiset virret.
Kahdeksan vuotta sitten julkaistiin Hannele Laurin entisen puolison Teemu Rinteen kirjoittama elämäkertakirja Diiva – Hannele Laurin tarina. Siinä tunnettu näyttelijä on pysähtynyt pohtimaan elämäänsä, työtään ja ihmissuhteitaan.
Kirjassa Lauri puhuu kokemistaan avioeroista suurina tappioina, joissa ihminen pettyy sekä itseensä että toiseen. Hän ei kuitenkaan kadu avioliittojaan tai ihmissuhteitaan, koska niillä on ollut oma merkityksensä ja vaikutuksensa siihen, mitä hän on nyt.
”Monet turvautuvat alkoholiin tai huumeisiin päästäkseen karkuun sisällään kirkuvia demoneja, mutta ne on kohdattava. Halusit tai et. Koen, että elämässäni on ja siihen tulee asioita, joiden kanssa täytyy nyt vain painit painia”, Lauri puhuu kirjassa.
Näyttelijä ei voi koskaan jäädä eläkkeelle
Katsellessaan nyt viimeksi kuluneita vuosia Hannele Lauri sanoo, että tasapaino ei ole löytynyt sisäisten painien kautta.
– Minulla ei ole ollut kamppailua itseni kanssa. Kun tuota kirjaa tehtiin, kärsin burnoutista. Olin tehnyt aivan liikaa töitä, vieraillut Tampereen, Lappeenrannan ja Espoon teattereissa ja matkustanut paljon töiden vuoksi. Lopulta en enää jaksanut. Menin Kuhmalahdelle mökille lepäämään ja ajattelin, että elämäni ei voi olla tällaista.
Suurin muutos on Laurin mukaan tapahtunut siinä, että hän jäi 63-vuotiaana eläkkeelle Helsingin kaupunginteatterista ja samalla teatterin maailmasta. Lauri ei jaksanut enää aamuharjoitusten ja iltanäytösten tahdittamaa viikkorytmiä.
– Olin 18-vuotias, kun pyrin ja pääsin teatterikorkeakouluun. Sen jälkeen elämäni on ollut täynnä aikatauluja. Tuo vaihe on nyt ohi, ja se on rauhoittanut elämääni todella paljon, Lauri sanoo.
– Samalla koen, että näyttelijä ei voi koskaan jäädä eläkkeelle. Huomaamattani ja tiedostamattani seuraan ja luen ihmisiä ja kiinnitän huomiota asioihin, joita voin käyttää rooleissa. Minulta eivät mene katseet ja äänenpainot ohi.
Joillekin asioille on aika sanoa ei
Viime kuukausina Hannele Lauri on nähty muun muassa komediasarjassa Ei haukku haavaa tee, viihdesarjassa Kontio & Parmas sekä sairaalaan sijoittuvassa draamasarjassa Syke. Marraskuussa hän esiintyy uudessa tv-sarjassa, ja koronarajoitusten vuoksi useaan otteeseen viivästynyt 70 on vain numero -elokuva saa ensi-iltansa joulun välipäivinä.
Usko on ollut elämäni tuki ja turva, jota kukaan ei ole voinut ottaa minulta.
Kuvausten välisten taukojen aikana Lauri iloitsee asioista, joita hän ei ehtinyt huomata kiireisinä vuosina. Sellaisia ovat luonnon läheisyys ja Nurmijärvellä sijaitsevan rivitalon piha, jossa hän viihtyy koiransa, jackrusselinterrieri Nancyn kanssa. Koronakuukausiin ovat tuoneet iloa myös tapaamiset varovaisuutta ja huolellisuutta noudattavien ystävien kanssa.
Lauri mainitsee vielä hiljentymisen ja rukoilemisen, joka tekee hyvää psyykelle.
– Rukous auttaa minua rauhoittumaan, mutta en ole sellainen ihminen, joka kävisi kirkossa. Ehkä isoin syy tähän ovat suomalaiset virret. Vaikka virren sanat olisivat kauniit, sävel on surullinen, laahaava ja ankea. Minulle usko on ilon asia, hän sanoo.
Joillekin asioille Lauri on opetellut sanomaan ei. Sellaisia ovat esimerkiksi monet haastattelupyynnöt ja turhat juhlat.
– En enää käytä juurikaan alkoholia. Viimeksi join 70 on vain numero -elokuvan loppukaronkassa yhden konjakin ja yhden lasillisen viiniä, mutta sen jälkeen en ole juonut mitään. Minun paheeni on tuo tupakka.
– Minulta eivät mene katseet ja äänenpainot ohi. Huomaamattani luen ihmisiä ja kiinnitän huomiota asioihin, joita voin käyttää rooleissa, Hannele Lauri sanoo.
Jumalaan luottava voi armahtaa itseään
Oman äidin, isän, sukulaisten ja läheisten ystävien kuolemat ovat näyttäneet Hannele Laurille elämän rajallisuuden ja sen, että iän karttuessa hyvä terveys ei ole itsestäänselvyys.
– Tällaisten asioiden ajatteleminen ei ole vienyt elämänuskoani. Täytyy vain toivoa, että saan pysyä terveenä.
Viisitoista vuotta sitten Lauri sai puhelun, joka ei unohdu koskaan. Tampereella asuvan Pertti-veljen aortta oli revennyt. Lääkäri sanoi, että veli tulee kuolemaan teho-osastolle. Lauri järkyttyi uutisesta niin pahasti, että ei uskaltanut ajaa autolla, vaan matkusti lapsuutensa kotikaupunkiin junalla.
Teho-osastolla sisarukset kävivät lyhyen keskustelun, joka olisi voinut olla elokuvan kohtaus.
– Kumarruin Pertin puoleen ja sanoin vain yhden sanan: ”Taistele.” ”Mä taistelen”, hän sai vastattua.
Hannele Laurin veli hämmästytti lääkärit toipumalla takaisin terveeksi, mutta tänä syksynä hänellä on edessä kaksi sydänleikkausta. Ystävän suosituksesta Lauri soitti veljen tilanteesta pappi Olli Valtoselle, joka rukoili tilanteen puolesta luottamusrukouksen.
Lauri kertoo olevansa kova kiroilija, mutta sanaa ”jumalauta” ei hänen huuliltaan kuulu, koska hän tuntee Jumalaa kohtaan suurta kunnioitusta. Laurin hyväksyvä ja kiitollinen suhtautuminen elettyyn elämään nousee hänen mukaansa Jumalan armollisuudesta. Sen turvin ihminen voi antaa virheensä itselleen anteeksi.
– Olen uskonut Jumalaan pienestä pitäen. Usko on ollut elämäni tuki ja turva, jota kukaan ei ole voinut ottaa minulta. Se on kantanut, vaikka elämässä on tapahtunut kaikkea. Minä vain luotan, hän sanoo yksinkertaisesti.
Kuka?
Näyttelijä Hannele Lauri, 69, asuu Nurmijärvellä koiransa Nancyn kanssa. Hänen perheeseensä kuuluvat pojat Sami Lauri ja Tomi Lauri puolisoineen sekä lapsenlapset Kaius, 4, Totti, 9 ja Aada, 15.
Mitä?
Hannele Lauri esittää pääosan Johanna Vuoksenmaan elokuvassa 70 on vain numero. Tänä syksynä ilmestyi Laurin elämästä ja urasta kertova Panu Rajalan tietokirja Hannele, näyttelijä.
Motto
Tulee päivä toinenkin, niin hyvässä kuin pahassa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Itsensä kirittäminen ei enää kiinnosta − ”Kun keskittyy vähempään, voi saada enemmän”, uskoo juontajan pestit jättänyt Mikko Leppilampi
Hyvä elämäLeppilampi tahtoo rauhoittaa elämäänsä ja keskittyä näyttelemiseen, laulamiseen ja perhe-elämään.
