Kolumni: Laita nyt se puhelin pois!
Totuus on, että ajaudumme helposti perheenä vellomaan epämääräisessä laitesumussa, josta välillä haparoiden kurottaudumme toisiamme kohti, kirjoittaa Jani Toivola.
”Laita nyt se puhelin pois ja lue vaikka kirjaa”. ”Nyt hei oikeesti. Sun pitää lähteä viiden minuutin päästä ja sä vieläkin tuijotat sitä ohjelmaa”. Olen hokenut vastaavia lauseita varmaan satoja ellen tuhansia kertoja oman vanhemmuuteni aikana. Usein epäjohdonmukaisesti ja äkkipikaisesti.
Toistaiseksi käskyni toimivat ja lapsi irtautuu laitteesta.
Usein nämä hetket eivät kuitenkaan tuo meitä lähemmäksi toisiamme vaan päinvastoin: lapsi vetäytyy tilanteesta omaan huoneeseensa ja minä omaani. Äskeisen kimpaantumiseni adrenaliini jyllää edelleen kehossa ja mielessä.
Kuuntelin taannoin New York Times -lehden podcastia, jossa puhuttiin ihmisten ja teknologian välisestä suhteesta. Asiantuntija jakoi esimerkin omasta perheestään, mikä avasi minulle uuden näkökulman jatkuvaan laitehankaukseen.
Perhe teki säännöllisesti laitevapaita lomia ja viikonloppuja. Pisimmillään puhuttiin kahden viikon lomamatkasta ja lyhimmillään kokonaisesta lauantaipäivästä.
Syynä pidempiin ajanjaksoihin ilman laitteita oli yksi asia, jonka he olivat havainneet omassa toiminnassaan. Vaikka perheessä vaalittiin yhteisiä ruokailuja ja muita hetkellisiä irtiottoja laitteista, helposti jo yhteisen hetken aikana kaikki odottivat hetkeä, kun saisivat taas ottaa laitteen käteensä.
Kun aikajänne oli pidempi, perheenjäsenet alkoivat hiljalleen päästää irti odotuksesta ja keskittyivät enemmän yhteisiin hetkiin. Se toi heitä perheenä syvemmin yhteen. Se sai näkemään läheisissä uusia asioita, syvensi keskusteluja ja synnytti jopa uusia perheen yhteisiä harrastuksia.
Pahimmillaan annan parhaat palat itsestäni jonnekin laitteen syövereihin ja perhe saa vain rippeet päivän päätteeksi.
Sinällään ei mikään täysin uusi ja mullistava havainto. Silti huomaan, että näkökulma on puuttunut omasta laitehortoilustani vanhempana. Keskityn vain sääntöihin. Mitä tapahtuisi, jos fokukseni olisikin enemmän siinä, mitä me haluamme perheenä olla tai miten vaalia perheemme välisiä suhteita.
Jos olen rehellinen, kyse ei ole vain lapseni ajasta laitteilla. Totuus on, että ajaudumme helposti perheenä vellomaan epämääräisessä laitesumussa, josta välillä haparoiden kurottaudumme toisiamme kohti. Monta hetkeä ja ajatusta jää kuitenkin jakamatta ja kokematta.
Pahimmillaan annan parhaat palat itsestäni jonnekin laitteen syövereihin ja perhe saa vain rippeet päivän päätteeksi. Usein tyttäreni on se, joka yllättää minut. Hän laittaa koneet sivuun ja alkaa leipoa tai laulaa tai leikkiä poneilla. Ehkä pitäisi itsekin kokeilla. Ja pääsiäinen mennään ilman laitteita. Ehkä.
Kirjoittaja on näyttelijä, kirjailija ja Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja, joka tasapainoilee vanhemmuuden sekä elämän rajallisuuden herättämien tunteiden välimaastossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Hetki kun katsoin vihollistani silmiin – eduskunnan ulkopuolella poliitikolta tulee helposti riisuttua ihmisyys
PuheenvuorotYksi kansanedustajuuden etuoikeuksista oli se, että joutui jatkuvasti kohtaamaan myös heidät, joiden kanssa oli jyrkimmin eri mieltä, kirjoittaa kolumnissaan Jani Toivola.
Kolumni: Kuka opettaisi meitä itkemään?
Puheenvuorot
