Kolumni: Papilla ei ole varaa käydä kastamassa lapsia
Kun ihmiset pyytävät kastamaan tai vihkimään, yhteydenotto lämmittää mieltä. Silti Heikki Nenonen joutuu kieltäytymään.
Vuosisatojen ajan seurakunnat hoitivat kuntien tehtäviä ja oli luontevaa, että ihminen kuului siihen seurakuntaan, jonka alueella asui. Vaikka kuntien ja seurakuntien hallinto on eriytynyt, parokiaalisena mallinna tunnettu rakenne on edelleen voimassa: asuinpaikan voit valita, seurakuntaa et. Isoissa kaupungeissa parokiaalinen malli elää usein omaa elämäänsä ja ihmiset omaansa. Jokainen kastepappi tietää, että kirkon jäsen ei aina edes muista, mihin seurakuntaan kuuluu.
Näitä kiemuroita mietin pappina, joka ei ole enää kirkon palkoilla. Edellisestä työseurakunnastani saan ihmisiltä mieltä lämmittäviä yhteydenottoja: he toivovat kastamaan, vihkimään ja siunaamaan. Tajuan aina kaksi asiaa. Minä olen heille pappina tärkeä, jollekin jopa syy kuulua kirkkoon. Toiseksi hoksaan, että niin hullua kuin se onkin, vastaan ei.
On nimittäin niin, että niin kuin seurakuntaa, pappiakaan ei voi valita mistä sattuu. Tai voi, mutta pappi tekee silloin ilmaista työtä, sillä oman seurakunnan ulkopuolelta pyydetty pappi ei saa työstään rahaa. Näin siksi, koska omalla seurakunnalla olisi tarjota ilmainen – siis kuukausipalkkainen – pappi. Joskus on mukava tehdä vapaaehtoistyötä, mutta valitettavasti minulla on harvoin aikaa ja varaa käyttää yksityisyrittäjän työaikaani näin. Oma perhekään ei kiittele ilmaisista viikonloppuduuneista, harvoin palkallisistakaan. Tätä kaikkea en kehtaa selittää kysyjälle, joten kieltäydyn vain kohteliaasti.
Kyse ei ole papista, vaan tutusta papista, siitä, joka toissa vuonna siunasi mummon ja kävi kotonakin.
Tilanne harmittaa, koska tuotan pettymyksen niille kirkollisveron maksajille, joiden vika tämä kaikkein vähiten on. Heille kyse ei ole papista, vaan tutusta papista, siitä, joka toissa vuonna siunasi mummon ja kävi kotonakin. Vähän harmittaa myös kirkon puolesta, jolla on vielä varaa vaalia parokiaalisen maailmansa jäänteitä.
Mitään patenttiratkaisua minulla ei tähän ole. Kuitenkin ongelma on ilmeinen ja iso alueilla, joissa ihmisten, myöskään pappien, elämä ei ole kiinnittynyt seurakuntarajoihin. Samalla juuri näillä alueilla olisi tärkeää, että voisin vastata myöntävästi, kun ihminen elämänsä isolla hetkellä kääntyy papin puoleen.
Yksi ratkaisuidea voisi olla jonkinlainen yhteinen rahapooli, jonka kautta maksetaan asiallinen palkka asiallisesta työstä ja tätä kautta annetaan arvostusta ihmisten tärkeille toiveille. Hallinnollista säätöä toki sekin vaatisi.
Kirjoittaja on valokuvaava aikuisopiskelija, yrittäjä ja helsinkiläinen pappi.
Jaa tämä artikkeli:
