Nenonen: Kirkollinen projektipöhinä pitää lopettaa
Kirkossa hankehumppa on sitä, että ydintoimintaa rahoitetaan hankerahoituksella. Projektirahasta tulee poukkoileva ohjuri sille, mihin suuntaan seurakunnan työtä viedään.
Lomaltapaluun jälkihiki kihoaa näinä aikoina kirkkoherranvirastoissa ympäri maan. Ex-kollegani kirkkoherran virassa ja vaivassa miettivät taulukoiden edessä, kuinka ensi vuoden eurot saadaan riittämään. Miettivät, miten palkat saadaan maksuun, rippikoulut ja jumalanpalvelukset hoidettua, remonttirahat turvattua ja kunpa diakonia-apua ei tarvitsisi karsia.
Tähän liittyen olen kummastellut hankehumpan ja projektipöhinän leviämistä kirkon työhön. Opettajaystävien mukaan se on levinnyt myös koulumaailmaan. Joku kausi-infektio?
Ihmisen elämänkaarta ja hengellisyyttä ei saa runnottua projektin muotoon.
Hankehumppa on (kirkossa) sitä, että ydintoimintaa rahoitetaan perusrahoituksen sijaan hankerahoituksella. Työ muuttuu määräaikaisiksi projekteiksi ja hankkeiksi. Pahimmillaan rahaa ei edes haeta ulkopuolelta, vaan tuloverokertymää vain budjetoidaan projektirahaksi ja sitä aletaan käyttää poukkoilevana ohjurina sille, mihin suuntaan seurakunnan perustyötä milloinkin viedään. Lopputuloksen voi arvata.
Hankerahoitus itsessään ei ole syntiä. Se on itse asiassa hieno tapa organisoida monenlaista hyvin kannatettavaa kansalais- ja yritystoimintaa. Tuttavapiiriini kuuluu alan ammattilaisia ja heiltä olen oppinut muun ohessa sen, millaiseen työhön hankerahoitus sopii ja millaiseen ei. Kirkon perustyö kuuluu jälkimmäisiin. Nyt kerron, miksi.
Usein käy niin, että ihminen papin nähdessään alkaa puhua ripillepääsystä Vääksyssä vuonna 1965 tai muista vanhoista asioista. Eräs rouva kertoi papin aiheuttamasta uskontraumasta, jonka hän lapsena oli saanut välirauhan aikaan isänsä hautajaisissa. Joku kertoo viime kesän isoskoulutuksestaan. Ihmisen hengellisyydessä onkin kyse pitkästä kaaresta, yleensä koko elämästä. Kirkon rooli siinä on ollut pysyvien kiintopisteiden ja traditioiden tarjoaminen.
Ihmisen elämänkaarta ja hengellisyyttä ei saa runnottua projektin muotoon. Jos seurakunnat haluavat huolehtia hengellisyydestä kunnolla eikä säntäillä eestaas jäsenkäyriä vilkuillen, projektipöhinä ja hankehumppa tulee lopettaa ja panostaa pitkäjänteiseen kirkon perustyöhön. Sillä on oikeaa vaikutusta ihmisten elämään. Tässä moni pieni maalaisseurakunta voisi toimia mallina suurille seurakuntayhtymille.
PS. Pitkäkestoisin ja hengellisesti vaikuttavin kirkollinen projektikuvaus on liturgian kaava. Mietipä hetki sitä.
Kirjoittaja on valokuvaava aikuisopiskelija, yrittäjä ja helsinkiläinen pappi.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Papilla ei ole varaa käydä kastamassa lapsia
PuheenvuorotKun ihmiset pyytävät kastamaan tai vihkimään, yhteydenotto lämmittää mieltä. Silti Heikki Nenonen joutuu kieltäytymään.
