Kolumni: Pelastuuko ihminen hyvillä teoilla? Ortodoksinen kilvoittelu muistuttaa kellarin siivoamista
Hengellinen kilvoittelu jää usein maallisen kilpailun jalkoihin. Oma pyhittymiseni on valitettavan kaukana, Joel Haahtela kirjoittaa.
Minulta kysytään aika ajoin, mitä ortodoksien kilvoittelu oikeastaan on. Tarkoittaako se todella sitä, että ihminen voi pelastua tekojen avulla, onko siis olemassa jonkinlainen hengellinen bonuskortti? Kaikkea tätä vastaanhan reformaatio aikoinaan syntyi.
Ortodoksisen kirkon ytimenä on ajatus theosiksesta, Jumalan kaltaisuuteen kasvamisesta. Olemme syntyneet Jumalan kuviksi, mutta kuva on syntiinlankeemuksessa sumentunut, ja meidän tulisi tässä elämässä kirkastaa kuva eli tulla ihmiseksi, joksi meidät on tarkoitettu tulemaan.
Kasvaminen Jumalan kaltaisuuteen ei tarkoita kuitenkaan itse Jumalaksi tulemista vaan syvää osallisuutta Jumalasta. Tämän mahdollistaa Kristus.
Theosis ei onnistu ilman synergiaa, yhteistyötä. Ihminen ottaa askeleen kohti Jumalaa, Jumala puolestaan tulee vastaan ja tarjoaa armonsa, jossa lähestyminen voi tapahtua. Olemme aikoinaan erkaantuneet Luojasta, mutta meidät on kutsuttu palamaan takaisin; hengellinen jano sammuu vain yhteydessä Jumalaan. Raamattu ja kirkon olemassaolo ovat kertomuksia tästä suuresta paluusta.
Eipä meihin juuri mitään uutta mahdu.
Ihmisen elämä on pullollaan olemista. Olemme niin täynnä omia ajatuksiamme, tunnereaktioitamme, halujamme, materiaa, melua ja maallisia huolia, että eipä meihin juuri mitään uutta mahdu.
On laskeuduttava omaan kellariin, ryhdyttävä tekemään inventaariota ja heitettävä turha roju pois. Kilvoittelu on yksinkertaisesti tilan tekemistä Jumalalle, ja tähän työhön kirkko on antanut hyvät työkalut: sakramentit, jumalanpalvelukset, rukouksen ja paaston.
Oma pyhittymiseni on valitettavan kaukana, ja maalliselle kilpailulle on paljon helpompi antautua kuin hengelliselle kilvoittelulle. Olen kuitenkin tavannut ihmisiä, joiden olemuksessa kärsivällinen kilvoittelu näkyy. Heidän ympärillään on Jumalan avaruutta. Jos heitä kuvaisi yhdellä sanalla, se olisi lempeys.
Kilvoittelu ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pelastuksen voisi ostaa. Se ei tarkoita, että ihminen voisi teoillaan hankkia jonkinlaisen takuutodistuksen. Pelastus on lopulta Jumalan asia ja hänen armoaan, mutta jokainen voi tehdä kompastelevalla tiellä parhaansa.
Kirjoittaja on tuberkuloosiparantolan kupeessa varttunut kirjailija, psykiatri ja diakoni.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kun aika pyhittyy, jokainen hetki saa merkityksen
PuheenvuorotNykyihminen kelluu ajassa, joka vain tapahtuu. Kirkolla on kuitenkin aarre, josta löytyy ajan syvä merkitys, kirjoittaa Joel Haahtela.
