Korona ajoi uskon kodin seinien sisään – uudenlainen elämä kristittynä voi muistuttaa joogaa ja mindfulnessia
Eristäytymisen aikana henkilökohtaisen hiljentymisen merkitys kasvaa.

Eristäytymisen aikana henkilökohtaisen hiljentymisen merkitys kasvaa.

Korona ajoi uskon kodin seinien sisään – uudenlainen elämä kristittynä voi muistuttaa joogaa ja mindfulnessia

Jumalanpalvelukset siirtyivät pandemian vuoksi nettiin kaikkialla maailmassa. Nyt kirkoissa pohditaan, mitä kristittynä eläminen tarkoittaa kriisin jälkeen.

Korona on kirkolle ruumiista irtautumisen kokemus. Näin kiteyttää Uppsalan yliopiston kirkkotutkija ­Karin Rubenson ­Kyrkans tidning -lehden artikkelissa.

Kirkkojen vastaus koronapandemiaan on ollut kaikkialla maailmassa samanlainen: Jumalanpalvelukset ja hartaudet on viety nettiin. Pappien puhelinpäivystyksiä on lisätty. Seurakunnat auttavat niitä, joiden elämään eristäytyminen on tuonut vaikeuksia.

Digiloikasta huolimatta kirkko ei Rubensonin mukaan ole tällä hetkellä sitä, mitä sen pitäisi olla. Pandemian vuoksi kristityt eivät voi kokoontua viettämään ehtoollista. Toisin sanoen seurakunnat lakkasivat tekemästä sitä, mikä monien teologien mielestä muodostaa kristillisen kirkon ytimen.

Koronakriisi tekee näkyväksi todellisuuden, josta sosiologit ovat puhuneet jo pitkään.
– Dosentti Jyri Komulainen

Kristuksen läsnäolon lisäksi ehtoollisleipä voisi nyt välittää vastaanottajalleen koronatartunnan. Myös toisia kristittyjä pitää varoa. Jos unohdamme pestä kädet, jopa oman kehomme läheisyys voi olla tartuntariski.

Työikäiset eivät etsi yhteisöä 

Piispainkokouksen pääsihteeri, dosentti Jyri Komulainen kuvaa tilannetta yhtä vahvoilla sanoilla kuin Rubenson. Pääsiäisen alla julkaistussa blogissaan Komulainen kysyy, onko nettiin siirtyminen ajanut kirkon tehohoidon kaltaiseen tilaan, jossa Kristuksen ruumiin elintoiminnot on hidastettu.

Komulaisen mukaan monet koronan pintaan nostamat kysymykset ovat kirkon edessä myös kriisin väistyttyä.

– Koronakriisi tekee näkyväksi todellisuuden, josta sosiologit ovat puhuneet jo pitkään. Kirkossa korostetaan voimakkaasti kristinuskon yhteisöllistä puolta. Työikäiset suomalaiset eivät kuitenkaan kaipaa yhteisöä vaan sellaista tapaa etsiä itseään, joka sopii heidän arkeensa, Komulainen sanoo.

Komulaisen mukaan keskustelu tästä muutoksesta on ollut Suomessa vaikeaa. Henkinen jarrutus näkyy esimerkiksi siinä, että moni suhtautuu torjuvasti koronatilanteen herättämään teologiseen pohdintaan ehtoollisen vietosta etäyhteyden avulla. Etäehtoollista on vietetty luterilaisissa sisarkirkoissa Tanskassa ja Yhdysvalloissa.

Ani harva meistä pystyy täyttämään hengelliset tarpeensa omassa kamarissaan edes netin avulla.
– Teologi Patrik Hagman

Komulainen ei kannata etäehtoollisiin siirtymistä. Sen sijaan hän peräänkuuluttaa uusia kristittynä elämisen tapoja, jotka muistuttaisivat enemmän joogaa ja mindfulnessia kuin sunnuntain jumalanpalvelusta. Aineksia niihin hän etsisi varhaiskirkon erämaaisiltä, luostariperinteestä, retriittiliikkeestä ja hengellisestä ohjauksesta.

– Suomalaiseen kansankirkollisuuteen on aina mielletty kuuluvaksi hiljainen usko, joka on enemmän iltarukousta omassa kammiossa kuin viikoittaista kirkkoon menemistä, Komulainen muistuttaa.

Ehtoollisesta luopuminen olisi onnetonta

Jonkin aikaa voimme vetäytyä kotiimme hiljentymään, mutta ennen pitkää käy ilmeiseksi, että kristityt tarvitsevat toisiaan. Näin uskoo Åbo Akademin käytännöllisen teologian lehtori ja kirkolliskokousedustaja Patrik Hagman, jonka mielestä digiloikka voi vastata vain osaan ihmisten hengellisistä tarpeista.

– Tarvitsemme sitä, että voimme tuntea itsemme tarpeellisiksi, tärkeiksi, nähdyiksi, kuulluiksi ja kannustetuiksi. Ani harva meistä pystyy täyttämään tällaiset tarpeet omassa kamarissaan edes netin avulla.

Hagmanin mukaan nykyinen tilanne, jossa kristityt eivät voi kokoontua viettämään ehtoollista, ei ole kirkkohistoriassa uusi. Pakon edessä on ennenkin riittänyt se, että pieni kristittyjen joukko tai jopa yksittäinen pappi viettää ehtoollista seurakunnan puolesta.

Hagman pitäisi palaamista pelkkiin sanajumalanpalveluksiin onnettomana sekä teologisesti että kirkossa käyvien ihmisten vuoksi. Hagman viittaa siihen, että ehtoollistilastot ovat niitä harvoja kirkon toimintaa kuvaavia käyriä, joiden suunta on ylöspäin.

– Digitaalisten ratkaisujen rinnalle tarvitaan uudenlaisia tapoja olla yhdessä kuten ihmisten kokoontumisia ulkona ja pienissä ryhmissä. Toivon, että löydämme sellaisia tapoja melko pian, sillä osallisuuden kokeminen voi pelkässä nettijumalanpalveluksessa jäädä laimeaksi.

On ollut hämmästyttävää huomata, kuinka suuri osa ihmisten kanssa olemisella on ollut työssäni.
– Pappi Sirkka-Liisa Raunio

Kirkon suurimpana haasteena Hagman pitää varautumista koronapandemian jälkeiseen aikaan, jossa mikään ei palaa ennalleen.

– Luterilainen perinne ei riitä. Tarvitsemme syventymistä kirkon koko perinteeseen kuten luostariyhteisöille omistautuneiden kristittyjen kokemuksiin. Meidän pitää oppia tulemaan uudella tavalla toistemme lähelle.

Tarvitsemme toisten läsnäoloa

Helsingin Vanhankirkon kappalainen Sirkka-Liisa Raunio vastaa puhelimeen iltapäivän nettihartauden jälkeen. Verkkolähetyksistä on tullut nopeasti osa hänen arkeaan.

– On ollut hämmästyttävää huomata, kuinka suuri osa ihmisten kanssa olemisella on ollut työssäni, Raunio sanoo.

Raunion kokemuksen mukaan kristittyjen kokoontuminen yhteen ja yksilöllinen hengellinen elämä täydentävät toisiaan. Eristäytymisen aikana henkilökohtaisen hiljentymisen merkitys on kasvanut.

Monelle on ollut apua hiljentymispaikan tekemisestä kotiin, kynttilän sytyttämisestä tai rukoushelmien käyttämisestä. Raamatun lukemisen vaihtoehtona voi käyttää hiljentymistä tukevaa nettisovellusta. Raunio mainitsee Helsingin seurakuntien Hiljainen tila -sivulta löytyvän kristillisen meditaation nettikurssin ja jesuiittojen englanninkielisen Pray as you go -nettisivun.

Raunio neuvoo sitoutumaan yhteen hiljentymisen tapaan joksikin aikaa ja välttämään surffailua. On myös hyvä varautua siihen, että toisten ihmisten fyysistä läsnäoloa ei ole helppo korvata.

– Moni on huomannut, että yksin rukoileminen tai meditoiminen tuntuu haastavalta. Retriitinohjaajana olen nähnyt, miten toisten hiljainen läsnäolo tukee omaa hiljentymistä. Vaikka retriitin osallistuja ei etsi kontaktia toisten kanssa, osallistujien välille syntyy erityinen yhteys.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi