null Kostea meri-ilma rapautti Johanneksenkirkon julkisivun – uusgoottilaisella tyylillä oli alun perin tärkeä poliittinen viesti, sanoo professori

Vuonna 1891 valmistunut Johanneksenkirkko on Helsingin kolmanneksi vanhin kirkko.

Vuonna 1891 valmistunut Johanneksenkirkko on Helsingin kolmanneksi vanhin kirkko.

Kostea meri-ilma rapautti Johanneksenkirkon julkisivun – uusgoottilaisella tyylillä oli alun perin tärkeä poliittinen viesti, sanoo professori

Helsingin seurakuntayhtymä remontoi Johanneksenkirkon julkisivun 6,5 miljoonalla eurolla. Sisätilojen käyttöön remontti ei vaikuta.

Gargoili – ranskan sanasta gargouille – on irvokas veistoshahmo, jolla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin gargoili ajaa pois Saatanan. Toiseksi gargoili ohjaa sadevedet pois rakennuksen katolta.

Helsingissä osoitteessa Korkeavuorenkatu 12 on jopa yli kaksikymmentä gargoilia, jotka Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistötoimisto aikoo kunnostaa ja osittain teettää jopa uusiksi. Samalla koko Johanneksenkirkon julkisivu ja vesikatto erityksineen kunnostetaan perusteellisesti.

– Johanneksenkirkko on Pohjoismaissa ainutlaatuinen uusgoottilainen kirkkorakennus, koska se edelleen on alkuperäisessä asussaan, sanoo Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Kai Heinonen.

Remontti on massiivinen, ja sen mukainen on hintalappukin. Tällä hetkellä arvioitu hinta on 6,5 miljoonaa euroa. Myös korjaustöiden luettelo on pitkä, sillä esimerkiksi kirkon puhtaaksimuurattu punatiilinen seinä on varsinkin kirkon kaakon- ja lounaanpuoleisilla julkisivuilla rapautunut monin paikoin. Lisäksi muun muassa sisäänkäyntien portaiden ja luiskien takorauta- ja teräskaiteet, ulkoportaiden graniittisaumat, ulkovalaisinten jalat ja konsolit sekä piha-aidat kunnostetaan.

Kirkon sisätilojen käyttö pysyy remontista huolimatta normaalina, ja ainoastaan koronakriisi rajoittaa kirkon käyttöä.

Osa Johanneksenkirkon betonisista gargoileista on vaarassa pudota ohikulkijoiden niskaan. Kuva: Esko Jämsä.

Osa Johanneksenkirkon betonisista gargoileista on vaarassa pudota ohikulkijoiden niskaan. Kuva: Esko Jämsä.

– Viime vuosikymmeninä vaakasuora sade on lisääntynyt. Se on rapauttanut julkisivua ja muun muassa gargoileja, joista osa on valettava kokonaan uudestaan, Heinonen sanoo.

Johanneksenkirkko valmistui vuonna 1891. Sen jälkeen kirkkoa on korjailtu useaan otteeseen. Esimerkiksi päätornien huiput päällystettiin kuparipellillä jo vuona 1911. Sen jälkeen korjaustarpeita on ilmennyt säännöllisesti noin 30–40 vuoden välein. Helsingin Uutiset kertoi Johanneksenkirkon uusimmasta remontista viime tammikuussa.

– Helsingissä on yhteensä 42 kirkkoa ja kappelia. Monet 1960-luvulla rakennetut kirkot ovat niin huonossa kunnossa, ettei niitä oikeastaan kannata edes korjata. Sen sijaan sata vuotta sitten rakennetut kirkot ovat varsin hyväkuntoisia, Heinonen sanoo.

– Johanneksenkirkko kuuluu ehdottomasti Helsingin viiden merkittävimmän kirkon joukkoon, Heinonen sanoo.

Ruotsalaisen Adolf Emil Melanderin suunnittelema kirkko hallitsi pitkään Helsingin kantakaupungin yleisnäkymää. Kuva elokuulta 1890, jolloin kirkkoa rakennettiin. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo / A.E. Rosenbröijer

Ruotsalaisen Adolf Emil Melanderin suunnittelema kirkko hallitsi pitkään Helsingin kantakaupungin yleisnäkymää. Kuva elokuulta 1890, jolloin kirkkoa rakennettiin. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo / A.E. Rosenbröijer

Alun perin Johanneksenkirkko oli vastaveto Uspenskin katedraalille

Kun Johanneksenkirkko rakennettiin, Punavuori oli köyhää asuma-aluetta, jossa ei ollut edes katuja vaan pelkkiä ihmisten tallaamia polkuja.

Kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilän mukaan Johanneksenkirkkoa voi pitää eräänlaisena vastauksena ortodoksiselle Uspenskin katedraalille. Kun 967 neliömetrin kokoinen slaavilainen pyhättö valmistui vuonna 1868, myös sen lähiympäristössä oli pelkkiä matalia puutaloja.

Ennen kuin Helsingin kantakaupungin kivitalot vähitellen muokkasivat kaupunkikuvaa, monumentaaliset kirkkorakennukset hohkasivat nykyistä paljon näyttävämmin uskonnollista ja kulttuurista valtaa: Uspenskin katedraali symboloi idän, Johanneksenkirkko lännen kulttuuria.

Samalla Johanneksenkirkko oli voimannäyttö, jossa oli myös poliittinen tarkoitusperä. 
– Tuomas Heikkilä

– Johanneksenkirkko rakennettiin aika korkealla mäelle, ja sen 74-metriset tornit ovat korkeampia kuin Tuomiokirkon torni. Valmistuessaan se oli varsinainen huutomerkki, ja vielä nykyäänkin Johanneksenkirkko hallitsee Helsingin silhuettia, Heikkilä sanoo.

– Uusgoottilaista tyyliä edustava Johanneksenkirkko edustaa selvästi pyrkimystä osoittaa Suomen läntisiä juuria. Uusgotiikka alkoi Länsi-Euroopassa 1700-luvulla ja saavutti Suomen seuraavalla vuosisadalla. Johanneksenkirkko on sen tyypillisin esimerkki suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa, Heikkilä sanoo.

Uusgoottilaisuudessa jäljiteltiin suipoista holvikaarista tunnettua keskiaikaista goottilasita rakennustyyliä, jonka yksi tunnetuimmista esimerkeistä on Pariisin Notre Dame. 1800-luvun Helsingissä Johanneksenkirkko ei suinkaan ollut ainoa arkkitehtoninen pyrkimys nähdä Suomi osana läntistä kulttuuriperintöä, sillä Heikkilän mukaan esimerkiksi Ritarihuone edustaa samaa tyyliä.

Kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilän mukaan muun muassa Ritarihuone edustaa samaa uusgoottilaista tyyliä kuin Johanneksenkirkko.

Kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilän mukaan muun muassa Ritarihuone edustaa samaa uusgoottilaista tyyliä kuin Johanneksenkirkko.

Heikkilä muistuttaa, että kun Helsingistä vuonna 1812 tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki, Venäjän keisarin Aleksanteri I:n omasta tahdosta Helsingin keskustaa alettiin suunnitella uusklassistiseen tyyliin, jossa jäljiteltiin antiikin Rooman rakennustaidetta.

– Ensisijaisesti Johanneksenkirkko oli tietenkin vastaus seurakuntien huutavaan tilapulaan. Helsingin väkiluku kasvoi nopeasti, ja tuohon aikaan osallistuminen jumalanpalveluksiin kuului ihmisten elämään aivan toiseen tapaan kuin nykyään. Samalla Johanneksenkirkko oli voimannäyttö, jossa oli myös poliittinen tarkoitusperä, Heikkilä sanoo.

Kostea meri-ilma ja lisääntynyt vaakasuora sade ovat kohdelleet ankarasti Johanneksenkirkon julkisivua.z

Kostea meri-ilma ja lisääntynyt vaakasuora sade ovat kohdelleet ankarasti Johanneksenkirkon julkisivua.z

1800-luvun betoni oli hyvin samanlaista kuin nykyään

Museovirasto on luokitellut Johanneksenkirkon ympäristön valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi. Kirkon perusmuurit ja sokkelit ovat graniittia. Kantavat seinät on muurattu punatiilestä. Kirkon keskilaivassa on niin sanottu klerestorio eli goottilaisille kirkoille tyypillinen ikkunaseinä. Sitä kannattelevat valurautapylväät.

Tällä hetkellä kirkon julkisivun gargoilit ovat niin huonossa kunnossa, että osa niistä on vaarassa pudota ohikulkijoiden päälle. Huonoimmassa kunnossa olevat petohahmot onkin sidottu metallisten verkkojen avulla.

Mikään muu materiaali ei kuitenkaan kestä yhtä hyvin kuin betoni, ja Museovirastokin edellyttää sitä. 
– Kai Heinonen

Kai Heinosen mukaan täysin kelvottomiksi menneet gargoilit aiotaan valaa uudelleen. Työ on monimutkaista, sillä alkuperäisiä valumuotteja ei ole säilynyt.

– Ensin gargoilista tehdään kipsivalos, joka täytyy terävöittää. Vasta tästä mallista saadaan uusi muotti, josta tehdään lopullinen betonivalos, Kai Heinonen kertoo.

Ehkä tällä kertaa muotit säilytetään, sillä betoni näyttää kuluvan kolmessa vuosikymmenessä.

– Mikään muu materiaali ei kuitenkaan kestä yhtä hyvin kuin betoni, ja Museovirastokin edellyttää sitä. Nykyisessä betonissa on eräitä lisäaineita, mutta periaatteessa nykyajan betoni on hyvin samanlaista kuin 1890-luvun betoni, Heinonen sanoo.

Mitä ovat gargoilit?

Gargoilit ovat fantasiahahmoja, eräänlaisia eläimellisiä pikkupaholaisia, joiden tehtävänä on torjua pahat voimat. Kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilän mukaan eri uskontojen piirissä arkkitehtuuri tuntee ajatuksen pahan karkottamisesta.

– Monen kulttuurin arkkitehtuurissa, esimerkiksi Aasiassa, tunnetuilla lohikäärmeillä on hyvin samanlainen tarkoitus, eli ne torjuvat pahoja henkiä. Kirkkorakennusten kohdalla gargoilit merkitsevät hyvän ja pahan välistä kamppailua, jossa kirkko rajautuu pyhäksi alueeksi, hyvyyden voimaksi. Niillä oli myös käytännön tehtävä – johtaa katolle satanut vesi pois. Käytännössä hyvin ulkonevien gargoilien kautta sadevesi lentää mahdollisimman kauas seinästä eikä rapauta sitä, Heikkilä sanoo.

Hän huomauttaa, että myös maallisessa rakentamisessa saattaa näkyä gargoileja.

– Esimerkiksi Tallinnan vanhan kaupungin keskiaikaisen raatihuoneen katolla on vihreäksi maalattu lohikäärme, jolla on täysin sama tehtävä, Heikkilä sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi