Koulun aloittaja haluaa hiirimatikkaa, mutta ensin hänet siunataan
Koulumatkalla ehtii leikkiä vihreää valoa odotellessa. Vilja Holmbergista uudet kaverit ovat jännittävin asia koulussa.

Koulumatkalla ehtii leikkiä vihreää valoa odotellessa. Vilja Holmbergista uudet kaverit ovat jännittävin asia koulussa.

Koulun aloittaja haluaa hiirimatikkaa, mutta ensin hänet siunataan

Vilja Holmbergin perheessä jo monta sukupolvea on hakenut siunauksen koulutielle.

Vilja Holmberg, 6, on tehnyt ensimmäisen koululäksynsä.

– Opettaja käski syödä kesällä jätskiä.

Arabian peruskouluun ennen kesälomaa tutustunut Holmberg on nähnyt luokkahuoneensa ja luokkakaverinsa sekä kuullut koulun kellon.

– Pitää mennä sisälle, kun kello soi, Holmberg kertoo.

Samalle luokalle tulee kuusi esikoulukaveria, joiden kanssa Holmberg on jo harjoitellut kouluhommia.

– Talvella litistettiin lunta levyiksi ja piirrettiin niihin läksyt kepeillä. Keinulaudat olivat pulpetteja, ja oppilaat istuivat maassa eivätkä osanneet mitään, Holmberg muistelee.

Eskarissa on harjoiteltu muutakin. Esikouluopettaja kutsui kouluaamuiksi niitä päivänaloituksia, joina eskarilaiset riisuivat ulkovaatteet ja pesivät kädet ilman valvontaa. Keväällä mietittiin sopivaa ulkovaatetusta: tuntuuko T-paitasäältä vai pitäisikö hakea naulakosta takki?

– Eskarissa opittiin sellainen supertaito, että kun opettaja luki satua, sitä kuunneltiin hiljaa eikä tehty samalla muuta. Jos halusi sanoa jotain sadusta, piti nostaa käsi ylös. Se oli aika helppoa, Holmberg arvioi.

Holmberg odottaa koululta erityisesti samanlaisia läksyjä kuin kolmoselle menevällä isoveljellä on.

– Veli tekee iPadilla hiirimatikkaa.

Vilja Holmbergin äitiä Johanna Nuortevaa mietityttää ekaluokkalaiselta vaadittava itsenäisyys. Hämeentie on ylitettävä koulumatkalla yksin, elleivät isoveljen tunnit ala samaan aikaan.

Vilja Holmbergin äitiä Johanna Nuortevaa mietityttää ekaluokkalaiselta vaadittava itsenäisyys. Hämeentie on ylitettävä koulumatkalla yksin, elleivät isoveljen tunnit ala samaan aikaan.

Itsenäisyys pläjähtää päälle kerralla.

- Äiti Johanna Nuorteva

Kesällä treenataan kelloa ja kengännauhoja

Kaksi vuotta sitten Vilja Holmberg katsoi äitinsä kanssa, kun hänen ekaluokalle menevä veljensä siunattiin Paavalinkirkossa koulutielle. Koulutulokkaat saivat alttarilla halutessaan ehtoollista, kirjoittivat toiveitaan paperille ja sytyttivät tuoksuvia tuohuksia.

– Tapahtuma oli kaunis. Se konkretisoi koulun aloitusta, ja papin puheessa sanoitettiin siihen liittyviä huolia, Holmbergin äiti Johanna Nuorteva sanoo.

Paavalin seurakuntaneuvostossa ja Helsingin yhteisessä kirkkovaltuustossa toimiva Nuorteva kävi itsekin siunattavana mennessään aikoinaan ekaluokalle. Hän muistaa yhä tuntemansa ylpeyden tapahtuman keskipisteenä olemisesta nyt jo käytöstä poistetussa Hakavuoren kirkossa. Myös Nuortevan oma äiti on siunattu ennen koulun aloitusta.

Nuorteva uskoo, että tytär saa koulussa kavereita ja viihtyy. Lähinnä aamut mietityttävät.

– Itsenäisyys pläjähtää päälle kerralla, koska Vilja on kasin aamuinakin puoli tuntia kotona minun ja miehen lähdettyä. Kesällä treenaamme kelloa ja kengännauhoja.

Nuorteva iloitsee siitä, että Helsingin kaupunki aloittaa syksyllä maksuttoman aamupäivätoiminnan 1–2-luokkalaisille. Se pelastaa yhdeksältä ja kymmeneltä alkavat kouluaamut.

Lasta ei pidä päästää liian helpolla

Työssään erityisluokanopettajana Johanna Nuorteva on nähnyt, miten paljon kodin ja koulun yhteistyö vaikuttaa lapsen koulumotivaatioon.

– Moni saa 6–7-vuotiaana luontaisesti kovan innon oppia uutta, mutta muutamaa vuotta myöhemmin se usein laskee. Omaa lasta ei pidä päästää liian helpolla. On tosi tärkeää kannustaa sinnikkyyteen ja työn tekemiseen.

Jos vanhemmalla on koulussa kritisoitavaa, sitä ei kannata Nuortevan mielestä tehdä lapsen kuullen. Häntä itseään huolettavat Arabian koulussa sisäilmaongelmat, joiden vuoksi koulua parhaillaan remontoidaan. Nuorteva on tiiviisti mukana vanhempainyhdistyksessä sen varapuheenjohtajana.

Mutta ensin perhe kesälomailee ja syö jäätelöä. Vilja Holmberg on unohtanut välillä koko kouluun menon.

– Ei sitä koko leikkiaikaa kannata miettiä, Holmberg sanoo.

Vilja Holmberg on unohtanut välillä koko tulevan koulun aloituksen. Vielä on loma.

Vilja Holmberg on unohtanut välillä koko tulevan koulun aloituksen. Vielä on loma.

Viisi vinkkiä kouluun lähtevän vanhemmille

1. Anna aikaasi. Viettäkää oma yhteinen hetki päivittäin.

2. Ole kiinnostunut. Kysy, mitä kuuluu ja miten menee.

3. Rohkaise.

4. Pidä huoli päivittäisistä rutiineista, sillä ne tuovat turvaa.

5. Halaa, suukota ja siunaa – ekaluokkalainen on niin pieni vielä, vaikka on jo koululainen.

Vinkit antoi Hakunilan seurakunnan lastenohjaaja Anne Seppänen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi