Kuinka vantaalainen olet, Hans Tuominen? ”Suunnistuskipinäni syttyi Vantaan Jukolasta”
Vehkalahtelaisessa lähiössä kasvanut Hans Tuominen on vantaalaisessa lähiössä kuin kotonaan. Varsinkin, kun Kuusijärveltä voi juosta Sipoonkorpeen.

Vehkalahtelaisessa lähiössä kasvanut Hans Tuominen on vantaalaisessa lähiössä kuin kotonaan. Varsinkin, kun Kuusijärveltä voi juosta Sipoonkorpeen.

Kuinka vantaalainen olet, Hans Tuominen? ”Suunnistuskipinäni syttyi Vantaan Jukolasta”

Hakunilan kirkkoherra Hans Tuominen laulaa vantaalaisvauvoille enkelin siipien havinaa.

Kuuntelin hiihtohississä papin puhetta luomisuskosta ja kvanttifysiikasta. Olin 15-vuotias ja päätin ruveta papiksi. Vehkalahden seurakunta oli toinen kotini.

Kun olin Vehkalahdella kesäsuntiona, sinne tuli kesäkanttoriksi Mari, maatalon tyttö Klamilasta. Viraston naiset panivat merkille, että aina kun Marin keltainen Volvo pysähtyi pihaan, hyppäsin minä päältä ajettavalta ruohonleikkurilta ja aloin tehdä puolivoltteja nurmikolla. Vehkalahden kirkon urkuja sitten yhdessä viriteltiin ja pian myös yhteistä elämää.

Opiskeluaikana sijaistin opettajia. Vantaan koulut tulivat tutuiksi. Pianolla osasin vain kolme sointua, mutta musiikinopettajana piti opetella sointu kerrallaan lisää. Korvasin kovalla lauluäänellä sen, mitä soittotaidosta uupui.

Tulin Vantaankosken seurakuntaan nuorisotyöhön ja sain osa-aikaisen viran, kun viisisataa nuorta allekirjoitti kirjelmän kirkkoherralle ja käski ottaa minut töihin. Se on ollut vaikuttavampi kokemus kuin isommissa valinnoissa menestyminen.

Sanoin, että supercelliläisillä voi olla parempi liikevaihto, mutta meillä on parempi tuote.

Vaaralasta muutimme Kaivokselaan. Kun tytär syntyi, muutimme Myyrmäen kautta Martinlaaksoon. Se on juuri nyt hyvä paikka asua, koska täytämme molemmat 50 vuotta. Myös vantaalainen suunnistusseuramme Pihkaniskat täyttää samat pyöreät. Sen kunniaksi se järjestää erityispitkän SM-suunnistuksen lokakuun lopulla.

Suunnistuskipinäni syttyi Vantaan Jukolasta. Nyt juoksen iltarasteilla kaksi, kolme kertaa viikossa. Se ei ole vain vastapainoa työlle vaan tekee onnelliseksi.

Jopa meidän seurakunnallamme on oma suunnistusjoukkue. Sen sloganina on ”Etsikää niin te löydätte”. Kun kerran Hakunilan messussa laulettiin virttä 285, Voi, mihin raukka juoksisin, laitoin viestin kavereille, kun tiesin heidän etsivän rasteja metsässä samaan aikaan. Firmaliigassa suunnistettiin eri alojen ihmisten kanssa. Supercelliläinen kyseli, mitä seurakunta täällä tekee. Sanoin, että teillä voi olla parempi liikevaihto, mutta meillä on parempi tuote.

Maisemista kannan mukanani nuoruuteni Vehkarinteen leirikeskusta ja Päijännettä, joka aukeaa Iso-Lehtisen mökiltä. Kannan mukanani myös Lapin tuntureita ja Sipoonkorpea, jossa avokallio laskee jyrkänteenä alas eräjärveen. Yhtä lailla mielessäni on pakolaisleirin pieni poika, jonka vanhemmat olivat jääneet toiselle puolelle rajaa. Lyhytkin hetki voi muuttaa ihmistä todella paljon, niin kuin minua se, mitä pakolaisleirillä näin.

Ja entä kaikki äänimaisemat. En tiedä, kuinka monta vantaalaista lasta olen kastanut, mutta lähes kaikille olen laulanut Tahtoisin toivoa sinulle jotakin oikein hyvää. Joka kerta olen pienen hetken ihmeissäni, että tämä uusi ihminen on tässä ja minä saan laulaa hänelle enkelin siipien havinaa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi