Kun elämä tulee valmiiksi, on kuoleman vuoro – mutta miten kohtaan kuolevan? Saattohoitokodin johtaja Riikka Grå kertoo
Mitä sanon läheiselle, joka on lähellä kuolemaa? Mistä voin puhua hänen kanssaan niin, että voisin lohduttaa – tai etten ainakaan loukkaisi häntä? Riikka Grå tietää, miten näihin tilanteisiin voi mennä luottavaisin mielin.
Ajatus kuolemasta ja kuolemisesta voi pelottaa jopa niin, ettei sitä halua edes ajatella, saati siitä puhua. Jokainen kuitenkin joutuu sen äärelle ennen pitkää.
− Kuolema on yksi niitä harvoja asioita, jotka ovat lopullisia elämässämme. Se, ettei kuoleminen ole meidän omassa hallinnassamme, voi pelottaa. Emme tiedä, miltä kuoleminen tuntuu, saatamme pelätä siihen liittyviä kipuja tai miltä me näytämme siinä tilanteessa, sanoo sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti, saattohoitokodin johtaja Riikka Grå.
Työpaikallaan Koivikko-kodissa, joka on palliatiivisen hoidon erityisyksikkö, Riikka Grå näkee myös kuolemanpelkoa. Hänen kokemuksensa saattohoidon ammattilaisena on, että silloin kuolemasta pitää uskaltaa puhua suoraan, vaikka ehkä ajattelisi, että se pelottaa lisää.
− Kun kuolemasta puhutaan suoraan ja levollisesti, ihminen saa sanoittaa ja jäsentää siihen liittyviä ajatuksia ja tunteita. Ja kun joku antaa arvon sille, että hän kokee näin, on pelko helpompi hyväksyä. Silloin kärsimys itse asiassa vähenee, kun sitä ei tarvitse juosta pakoon.
Yksi syy siihen, miksi me ihmiset mieluummin vaikenemme kuolemaan liittyvistä peloista, on Riikka Grån mukaan se, että ajattelemme, että ehkä kuolema tulee silloin nopeammin.
− Onhan se vähän järjenvastainen asia, mutta tunnetasolla se on totta.
Vaikka kuolemaa lähestyvä puhuisi peloista tai suruista, niitä ei tarvitse osata lohduttaa pois
Entä jos ei tiedä, miten olla ja käyttäytyä kuolevan läheisen kanssa? Miten kuoleva ihminen kohdataan?
− Aivan samoin kuin kohtaisi elävän henkilön kaikkine asioineen, jotka ovat itselle tai toiselle sillä hetkellä käsillä ja aktiivisina. Rohkaisisin jättämään semmoisen paineen pois, että nyt on pakko onnistua sanomaan jotain tai ratkaisemaan toisen kyyneleet. Mitään semmoista ei tarvitse osata, eikä se ole inhimillisesti aina mahdollistakaan.
Tällaisessa kohtaamisessa, niin kuin yleensäkin ihmisten välillä, kannattaa kuunnella, mitä ja mistä toinen haluaa jutella. Ja vaikka kuolemaa lähestyvä puhuisi peloista tai suruista, niitä ei tarvitse osata lohduttaa pois.
− Ei tarvitse ottaa vastuulleen sitä, mitä toiselle siinä tapahtuu, mutta mukana ja rinnalla kannattaa olla. Se on tosi tärkeää omankin sopeutumisen kannalta sitten, kun se kuoleman hetki on läheisellä ollut.
Grån mielestä kohtaamiseen voi tuoda tuulahduksia ulkomaailmasta niin kauan kuin toisella on kyky virkeästi kuunnella.
− Myös omien kuulumisten kertominen on edelleen luvallista, Grå naurahtaa.
Jotkut muistavat läheistään järjestämällä pieniä mukavia erityistilanteita – vaikkapa tuomalla kukkasen tullessaan.
− Joku on tuonut skumppaa ja mansikoita tai punkkupullon, josta sitten on yhdessä maisteltu, vaikka toinen ei enää jaksaisi paljon juodakaan. Jos se on ollut semmoinen yhteinen juttu, niin miksipä ei.
Myös nykyteknologian, vaikkapa Whatsap-sovelluksen, voi ottaa vuorovaikutuksen avuksi. Vielä silloinkin, kun toinen ei jaksa enää lukea, voi laittaa ääniviestin.
− Viesti voi olla vaikka sen tyyppinen, että ”olin täällä juuri kävelyllä ja tulit mieleen. Olet tosi tärkeä ja olet ajatuksissani juuri nyt”. Sitten tietää, että toinen kuulee sen, vaikka ei jaksaisi enää vastata.
Elävän ihmisen identiteetti kannattaa säilyttää niin kauan kuin ihminen on elossa.
Riikka Grå miettii, että itseään voi ehkä etukäteen valmistella myös siihen, miltä tuntuu sietää hiljaisuutta.
− Kaikkeen ei ole sanoja. Hiljaisuus on sellaista välittävää ja rakastavaa, kun toisella alkavat voimavarat jossakin kohtaa vähentyä.
Kohtaaminen on Grån mielestä tärkeää tehdä niin, että itsellä on niin turvallinen olo kuin kuoleman lähellä voi olla. Siihenkin voi valmistautua, että esimerkiksi toisen ulkonäkö on voinut kuoleman lähetessä muuttua. Etukäteen voi vaikka tutkia aiheesta tehdystä oppaasta sitä, minkälaisia muutoksia voi tapahtua, ettei asia tule yllätyksenä.
Grå muistuttaa lempeästi, että elävän ihmisen identiteetti kannattaa säilyttää niin kauan kuin ihminen on elossa.
− Elämää on juuri niin kauan kuin sitä on oikeastikin jäljellä. Voi aina kysyä, mikä on toiselle juuri sillä hetkellä tärkeää. Hän voi esimerkiksi haluta, että hänen kätensä voidellaan. Tai lakataan kynnet vielä kerran, Grå sanoo.
Saattohoitokodin johtaja Riikka Grå on Katri Saarelan ja Outi Laulajaisen vieraana Pääsiäisradion Ihmisyyden lähteillä -sarjassa, kuuntele jakso tästä.
Pääsiäisradion sisällöt löytyvät ilmaiseksi eri podcast-alustoilta (mm. Spotify, Soundcloud, Apple Podcasts), ja sitä voi kuunnella aina myös kaikilla laitteilla sivulta www.kirkkojakaupunki.fi/paasiaisradio.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Kuolemanpelkoa ei kuulu hoitaa pois, mutta pelkäävää ihmistä voidaan auttaa”, sanoo sairaalapappi Maarit Nissinen
Hyvä elämäKuolema pelottaa, koska sitä ei voi harjoitella eikä hallita. Emme tiedä, mitä se on, kun lakkaa olemasta.
Puhetta urbaaneille etsijöille – Kirkko ja kaupungin Pääsiäisradio sanoittaa lempeästi kärsimyksen ja kuoleman kohtaamista
Ajankohtaista Ajankohtaista Hengellisyys
