Lapsen kanssa voi sytyttää kynttilän vainajan muistoksi kotona tai viedä sen haudalle.
Lapselle kuuluu kertoa kuolemasta rehellisesti
Itkeä saa, mutta lasta ei saisi jättää ilman toivoa, neuvoo pastori Kristiina Kartano.
Vanhempien tehtävä on kertoa omaisen kuolemasta lapsille. Oman surun keskellä se ei ole helppoa. Aikuiselle voi tulla halu suojella lasta kertomalla asiasta pehmeämmillä sanoilla.
– Lapselle pitää puhua kuolemasta rehellisesti oikeilla sanoilla. Lasta hämmentää, jos hän huomaa, että aikuisia pelottaa puhua kuolemasta. Silloin asia karkaa yhä isommaksi möykyksi, sanoo pastori Kristiina Kartano.
– Lapselle kerrotaan, kuka on kuollut ja mitä on tapahtunut. Kuolemasta puhuessa ei kannata käyttää kiertoilmaisuja, kuten ’nukkunut pois’. Nukkumaan meno voi alkaa pelottaa lasta: mitä jos hänkään ei enää aamulla herää?
Lapsi pitää ottaa todesta
On hyvä, että tieto kuolemasta tulee lapselle turvalliselta aikuiselta. Lapsi vastaanottaa suru-uutisesta sen, mitä hän pystyy omassa kehitysvaiheessaan käsittelemään.
– Hyvin pienikin lapsi ymmärtää yllättävän paljon. Hänen puolestaan ei kannata etukäteen päättää, ettei hän mitään ymmärrä. Poissuljetuksi tuleminen on vahingollista. Lapsi on herkkä sille, jos häntä ei oteta tosissaan tai huomioida, Kartano toteaa.
Lasta hämmentää, jos aikuisia pelottaa puhua kuolemasta.
Miten kertoa lapselle terroritekojen kuolonuhreista? Pieniä lapsia pitää suojella uutiskuvilta, mutta isommat kuulevat ja näkevät ne puhelimestaan.
– Yleensä poikkeuksista uutisoidaan. Terroriteoista huolimatta oletusarvo on, että voimme luottaa toisiimme ja tämä on turvallinen maailma. Terrorismin kuolonuhreja on lupa surra. Lapselta voi kysyä, haluaako hän puhua asiasta, Kartano miettii.
Koko ajan ei tarvitse surra
Lasta pitää lohduttaa surussa ja perheen kannattaa viettää aikaa yhdessä. Vainajaa voi muistella valokuvia katselemalla ja lapsi voi käsitellä kuolemaa leikeissään tai piirustuksissaan. Voi sytyttää kynttilän vainajan muistoksi kotona tai viedä kynttilän haudalle.
– Lasta ei saisi jättää ilman toivoa. Kristilliseen perinteeseen kuuluvat taivas ja taivastoivo. Se on myös lohdutusta, kun sanotaan ääneen, että meillä on toivo nähdä jälleen, Kristiina Kartano sanoo.
Vanhemmat voivat surra ja itkeä lapsen nähden. Aikuinen antaa mallin siitä, että elämässä on surua, mutta siitä selviää ja mennään eteenpäin.
– Kukaan ei jaksa surra 24 tuntia vuorokaudessa, ei aikuinen eikä lapsi. Lasta auttaa tässä se, että hän elää hetkessä. Mutta isommalle lapselle voi olla tarpeen sanoa, ettei koko ajan tarvitse surra. Lapsella on oikeus myös löytää syyllistymättä valoisia ja kevyitä hetkiä surun keskellä.
Koira lohdutti surussa
Kristiina Kartano on itse lapsena joutunut käymään surun läpi. Isä kuoli, kun hän oli 11-vuotias. Tyttö löysi kotoa äidin lisäksi kuuntelijan, joka jaksoi olla läsnä.
– Minä itkin suruani perheemme ison paimenkoiran kaulaan. Minulla oli lemmikki, joka osasi kuunnella ja ottaa vastaan erilaisia tunnetiloja. Monet itkut itkin koiran turkkia vasten, Kartano kertoo.
Vanhempien ei pidä arastella ottaa lasta hautajaisiin mukaan. Hautajaisissa lapsi näkee, miten surua kohdataan ja käsitellään.
– Lapsen läsnäolo hautajaisissa tuo myös iloa ja valoa. Hän jakaa siellä hymyjä ja elää hetkessä. Se on ilosanomaa surevalle saattojoukolle, että elämä jatkuu. Lapsi muistuttaa siitä konkreettisesti.
Pyhäinpäivän toiminnallinen hartaus perheille la 4.11. klo 14 Pyhän Laurin kappelissa. Koristelemme hautakynttilöitä, jotka viedään muistelupaikalle. Kahvi- ja mehutarjoilu Pakarituvassa.
Katso muut pyhäinpäivän tilaisuudet: http://www.vantaanseurakunnat.fi/tule-mukaan/pyhainpaiva
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Lastensairaalan pappi kulkee muumipaidassa ja tukee heitä, joita mikään ei lohduta
HengellisyysVanhemmat kysyvät Johanna Tammelinilta usein, miksi heidän lapsensa sairastui.
