Kirjailija Katja Kettu haluaisi kuoltuaan tuhkaksi Jäämeren tuuleen – hänet manattiin jo lapsena helvetin tuleen
Maannos-ravintolan taivaan ja helvetin makuinen risotto sopisi Katja Ketulle viimeiseksi ateriaksi.

Maannos-ravintolan taivaan ja helvetin makuinen risotto sopisi Katja Ketulle viimeiseksi ateriaksi.

Kirjailija Katja Kettu haluaisi kuoltuaan tuhkaksi Jäämeren tuuleen – hänet manattiin jo lapsena helvetin tuleen

Mummon kuolema sysäsi Katja Ketun miettimään kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuutta.

Katja Kettu on valinnut viimeisen aterian paikaksi Maannos-ravintolan. Kettu ryhtyi kasvissyöjäksi jo teininä, ja nyt häntä kiinnostavat eläinten oikeuksien ohella ruoan alkuperä, hiilijalanjäljen pienentäminen ja ruoan ilmastovaikutukset.

– Arvostan ravintoloita, jotka suosivat lähellä tuotettua ruokaa. Täällä tarjoilija kertoo suunnilleen, minkä nimisestä lehmästä heidän maitonsa tulee, Kettu selittää tilatessaan spelttirisoton ja lasillisen alkuviiniä.

Ruoan saavuttua hän kiittää risottoa jännittävän ja maan makuiseksi.

– Tässä maistuu savu: taivas ja helvetti. Samastun tuohon viinipullon etiketin teuraalle vietävään epileptiseen karitsaan, hän parahtaa.

Kettu on potenut viime kuukaudet tuntematonta sairautta. Lääkärin tyttärenä hän on tottunut ajatukseen sairauden voittamisesta.

– Asioista selvitään. Oma kuolema on tuntunut tähän asti helpolta käsittää. Ruumis kuopataan. Se maatuu, mätänee, muuttuu mullaksi ja osallistuu lopulta alkuaineiden kiertokulkuun. Lopullinen maatuvaisuuden olemus raottuu vasta verhon takana.

Opettaja määräsi ateistilapsen laulamaan virsiä

Mummon kuolema kaksi vuotta sitten sysäsi Katja Ketun miettimään kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuutta.

– Kun yksi kerros sukua poistuu, oma pää alkaa tuntua entistä paljaammalta, Kettu kuvailee.

Häntä alkoi pohdituttaa maailmanhengen tai muun kuoleman jälkeisen tilan mahdollisuus.

– Tämä on täysin tunnetason hapuilua, koska sellaisen tilan olemassaolosta minulla ei ole mitään tietoa. En usko, että maailmassa on uskontoa, joka pystyy tuntosarvilla kurotukseeni vastaamaan, mutta sellaista toivoisin.

Ketun lapsuudenkodissa ei uskottu Jumalaan. Ateismi oli Lapissa niin harvinaista, että päiväkodin pihalla hänen manattiin palavan helvetin tulessa. Kun hän huusi, ettei helvettiä ole olemassa, paikalle kutsuttiin sosiaa­li­tarkastaja, joka tutki, voiko helvetin olemassaolon kieltävää lasta pitää päiväkodissa ollenkaan. Sama meno jatkui koulussa. Opettaja määräsi, ettei kukaan lähde kotiin ennen kuin Kettu laulaa virsiä.

– Kommunistien ja ateistien pennut eivät olleet kovin suosittuja. Minun mielestäni kyse oli suvaitsemattomuudesta. Elämänkatsomustiedon ja psykologian tunneista oli toisaalta minulle paljon hyötyä. Hankin ahnaasti tietoa maailman uskonnoista. Luterilaisen uskonnon perusasiat jouduin opettelemaan myöhemmin.

– Usko on kaunis asia. Se luo turvaa lupaamalla iankaikkisen elämän. Elo ilman jumaluutta on ankaraa ja kolkkoa.

Niin kauan kuin ihmiset muistetaan, he ovat elossa.

Tomumaja liihottelisi tuuleen Lapin lapsen kehtolaulun saattelemana

Myös Katja Ketulle rakas mummo oli ateisti. Silti hänet siunattiin Kuhmon kirkossa.

– Mummo olisi halunnut tulla haudatuksi lapsuudenkotinsa hääpihlajan alle, muttei se ollut mahdollista.

– Mummon kohdalla oli kyseessä monen sukupolven mittainen rikas elämä. Pappi oli jopa vähän järkyttynyt siitä, millaista raskautta ja suurta iloa yhdeksäänkymmeneen vuoteen mahtui.

Hautajaisista Kettu ajattelee, että on helpottavaa, että meillä on perinne surun yhteisölliseen käsittelemiseen. Kun lihasopat on syöty muistellaan vainajan elämää: itketään, lauletaan ja nauretaan. Kettu haluaisi, että myös hänen hautajaisissaan muisteltaisiin elämää.

– Toki minulla on tarpeeksi varallisuutta säällisiin hautajaisiin ja kunnon peijaisiin. Minulle voisi vaikka pystyttää kokon, jonka ympärillä pelimannit soittaisivat ja ihmiset tanssisivat. Tuhkat siroteltaisiin Jäämereen. Sieltä tomumajani saisi liihotella tuulen mukana minne lystää. Lapin lapsen kehtolaulun myötä vaihdokas palautettaisiin sinne, mistä se tuli.

Kettu kertoo, että Länsi-Lapin tarinoissa hänen kaltaisensa vaihdokkaat tunnistetaan muun muassa vasenkätisyydestä ja punapäisyydestä.

Kirjojaan varten Katja Kettu on tutkinut pienten yhteisöjen käsityksiä elämästä ja kuolemasta. Eri heimojen uskonnoissa elämän tarkoitusta hahmotetaan yllättävän samalla tavalla.

– Elämän tarkoitus on tehdä toisille ihmisille mahdollisimman paljon hyvää. Niin kauan kuin ihmiset muistetaan, he ovat elossa. Panteistisissa uskonnoissa esi-isät kulkevat mukana matkassa ukkospilvinä.
 

Viimeinen ateria -sarjassa puhutaan kuolemasta ja hautajaisista.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi