Vicky Rosti haluaisi syödä viimeisellä ateriallaan sähkötuoliruokaa – ”Olennainen osa sen viehätystä on kuuman öljyn sihinä”
Virve Rostilla on tapana kutsua erityisen hyvää ruokaa sähkötuoliruoaksi. Se on merkki siitä, että ruoka sopisi vaikka viimeiseksi ateriaksi.

Virve Rostilla on tapana kutsua erityisen hyvää ruokaa sähkötuoliruoaksi. Se on merkki siitä, että ruoka sopisi vaikka viimeiseksi ateriaksi.

Vicky Rosti haluaisi syödä viimeisellä ateriallaan sähkötuoliruokaa – ”Olennainen osa sen viehätystä on kuuman öljyn sihinä”

Oma kuolema tuntuu Virve Rostin mielestä kaukaiselta asialta. – Jos elän yhdeksänkymmentävuotiaaksi, minulla on elämästä vielä kolmasosa jäljellä, hän toteaa.

Virve "Vicky" Rosti saapastelee Vantaan Myyrmäessä Wanda’s Kitchen & Lounge -ravintolaan ja tilaa Gambas pil pilin.

– Minulla on tapana kutsua erityisen hyvää ruokaa sähkötuoliruoaksi. Tämä on sellainen annos, joka kelpaisi viimeiseksi ateriaksi, Rosti selittää, kun valkosipuli-chiliöljyssä tirisevät jättikatkaravut tuodaan pöytään.

Hän muistelee syöneensä Gambas pil pilia ensimmäisen kerran Espanjassa 1980-luvulla. Ihastumisen jälkeen annos on kuulunut hänen Kanarian-lomiensa perusruokiin.

– Olennainen osa annoksen viehätystä on kuuman öljyn sihinä. Sähkötuoliruokaa syötäessä istutaan rantabulevardilla ja katsellaan kulkijoita, Rosti valottaa lomatunnelmiaan ­samalla, kun kastaa talon leipää öljyyn.

Vantaalla asuva laulaja on ensimmäistä kertaa Wanda’s-ravintolassa. Hän on kuullut, että kivenheiton päässä Myyrmäen kauppakeskuksesta sijaitsevassa ravintolassa on Vantaan paras ruoka.

– Se täytyy testata ennen manan majoille menoa, toteaa makaaberin huumorin ystäväksi tunnustautuva laulaja nauraen.

Konmaritusta on jo tehty lasten ja lastenlasten vuoksi

Omia hautajaisiaan Virve Rosti ei ole ehtinyt ajatella.

– Ehkä ne tässä jutellessa selviävät. Omaisille on varmasti helpompaa, jos on joitain toiveita selvillä.

Jotakin Rosti on jo tehnyt. Vaihtaessaan viisi vuotta sitten pienempään asuntoon hän luopui turhasta tavarasta. Kolmen lapsen ja seitsemän lastenlapsen takia tuli mieleen harjoittaa konmaritusta.

Muuton yhteydessä Rosti pani roskiin muun muassa vanhoja takuutodistuksia ja vakuutuspapereita.

– Olen myös vaivihkaa huomauttanut tietystä astiastosta tykkäävälle lapselleni, että kun minusta aika jättää, sinä voit ottaa sen.

Yhden lapsensa Rosti on menettänyt. Kun lapsi kuoli kohtuun ja syntyi kuolleena, hän otti yhteyttä seurakuntaan ja halusi selvittää, voisiko lapsen siunata.

– Asia oli erityisen tärkeä silloiselle anopilleni. Pappi tuli kotiin ja perehdytti meidät siihen, miksi lapsemme kannattaa siunata. Hänellä ei ollut mitään kiirettä ja hän oli miellyttävä. Oikeastaan tuon nuoren papin takia maksan yhä kirkollisveroa.

Kun isäni hautajaisissa tarjoilijoilla vuoro vaihtui, tyypit tulivat kysymään, että kenen synttäreitä täällä vietetään.

Oma kuolema tuntuu marraskuussa kuusikymmentä vuotta täyttävän tähden mielestä kaukaiselta asialta.

– Jos elän yhdeksänkymmentävuotiaaksi, minulla on elämästä vielä kolmasosa jäljellä. Se on niin paljon, että kuolema ei ole vielä käynyt monesti mielessä.

Siunaustilaisuuteen Procol Harumia

Virve Rosti paljastuu hautajaisista puhuttaessa kestävän kehityksen ystäväksi. Hän ei esimerkiksi haluaisi hautajaisvieraiden tuhlaavan rahaa kukkalaitteisiin.

– Vieraille jaettaisiin kirkon ovella punaiset ruusut. Olen ollut kaksissa hautajaisissa, joissa on toimittu niin. Se on ekologista ja tyylikästä, Rosti sanoo.

Siunaustilaisuuden marssin hän on jo valinnut.

– Se on Procol Harumin Fellow Travelers. Se on Friedrich Händelin sävellys. Biisin teksti menee jotenkin niin, että ihmiset ovat matkustajia, jotka kulkevat hetken yhdessä varjoista varjoihin.

Viimeisen matkansa Rosti haluaisi tehdä satiinilla vuoratussa valkoisessa arkussa.

– Sellaisessa, jonka saisi helposti poltettua!

Tuhkaaminen on Rostin mieleen, koska se on ekologista. Lisäksi mullan alle joutuminen tuntuu hänestä ahdistavalta.

– Lastenlapsillekin tulisi varmasti sellainen olo, että nyt se mummi ei pääse sieltä pois.

Siunaus toimitettaisiin Hämeenkylän kirkossa.

– Omaisten muisteluiden takia tuhkan voisi haudata Malmille veljeni ja isäni hautaan, Rosti pohtii.

Rosti ei pidä muistotilaisuus-sanasta. Hän ehdottaa tilalle elämän juhlaa.

– Sitä vietettäisiin valoisassa ravintolassa, jossa olisi pieni nurkkaus soittamista ja laulamista varten. Reijo Taipaleen bändissä soittaneen isäni hautajaisissa oli paljon live-musaa ja todella hyvä meininki. Kun tarjoilijoilla vaihtui vuoro, tyypit tulivat kysymään, että kenen synttäreitä täällä vietetään. Faija olisi pitänyt kysymyksestä!

Muistotilaisuuteen voisi tehdä etukäteen soittolistan.

– Listalle tulisi ainakin Edith Piafin Non, je ne regrette rien, Arto Sotavallan Päivät kuin unta ja Lauri Tähkän Mä en pelkää. Nuo biisit kertovat elämänasenteestani.

Virve Rostin kuolinilmoituksessa fanitkin toivotettaisiin tervetulleiksi jättämään idolilleen jäähyväiset.

Kirkan tapa eli se, että kaikki olivat tervetulleita, on mun mielestä hyvä. En kuitenkaan haluaisi hautajaisiini juorutoimittajia kertomaan seuraavan päivän lehdessä, keitä kaikkia oli paikalla.

 

Viimeinen ateria -sarjassa puhutaan kuolemasta ja hautajaisista.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi