Millaista olisi seurata kuoleman jälkeen salaa läheisten elämää? Anna-Maria Eilitän esikoisromaani lähti ajatusleikistä
– Haaveilin jo nuorena teologian opiskelusta Helsingissä, mutta isoon kaupunkiin muuttaminen tuntui siinä vaiheessa utopistiselta, kertoo Anna-Maria Eilittä.

– Haaveilin jo nuorena teologian opiskelusta Helsingissä, mutta isoon kaupunkiin muuttaminen tuntui siinä vaiheessa utopistiselta, kertoo Anna-Maria Eilittä.

Millaista olisi seurata kuoleman jälkeen salaa läheisten elämää? Anna-Maria Eilitän esikoisromaani lähti ajatusleikistä

Kun olen poissa -romaani on teologian opiskelijan ilkikurinen kuvaus kuolemasta.

Kahdeksan vuotta sitten Anna-Maria Eilittä makasi sängyssä ja katseli peiton alta pilkistäviä varpaitaan. Siinä pälkähti mieleen, että jonain päivänä hänenkin isovarpaastaan roikkuu kuminauhalla varustettu nimilappu. Mitä sen jälkeen tapahtuisi?

Eilittä alkoi pohtia, ovatko kuolleet läheiset yhä mukana ja seuraavatko he meitä jotenkin. Tuosta ajatusleikistä käynnistyi kirjoitusprosessi, jonka tuloksena julkaistiin tänä keväänä Eilitän esikoisromaani Kun olen poissa.

Romaanissa 45-vuotias äidinkielenopettaja Ilona kuolee jäätyään auton alle. Yllättäen hän pystyy uudessa olotilassaan lentämään ja tarkkailemaan salaa perhettään ja ystäviään.

– Minulla oli kirjoittamisessa pitkiä taukoja muun muassa teologian opintojen takia. Romaani muhi silti koko ajan mielessä, Eilittä kertoo.

– Loppujen lopuksi kirja syntyi melko helposti. Pidin kuitenkin huolen siitä, ettei kirjasta tulisi liian ahdistavaa, vaan mukana olisi myös tietynlaista ilkikurista huumoria.

Kuolemasta pitäisi puhua enemmän

Sisaren äkillinen kuolema juoksulenkillä 38-vuotiaana vaikutti osaltaan Anna-Maria Eilitän esikoisromaanin syntyyn. Sisarella oli mies ja kolme pientä lasta.

– Olin tuolloin itse vähän yli parikymppinen. Se oli käännekohta, joka muutti paljon elämääni.

Toisaalta Eilittä on ollut lapsesta saakka kiinnostunut kuolemasta.

Kun on keski-ikäinen, kuolema vierailee lähipiirissä yhä tiuhempaan tahtiin.
– Anna-Maria Eilittä

– Lapsuudenperheessäni puhuttiin kaikista asioita, myös kuolemasta. Äitini hoiti kumpaakin mummoani heidän tultuaan vanhoiksi. Toinen heistä kuoli kotiimme, ja se tuntui aivan luonnolliselta.

Eilittä ei itse olisi vielä valmis kuolemaan, sillä nelikymppinen kolmen pojan äiti haluaisi kokea kaikenlaista.

– Kun on keski-ikäinen, kuolema vierailee lähipiirissä yhä tiuhempaan tahtiin. Kuolemasta pitäisikin puhua enemmän, sillä nyt se on jotenkin vaiettua ja etäännytettyä.

– Ehkä se johtuu siitä, että tässä ajassa ihannoidaan nuoruutta. Moni neli–viisikymppinen alkaa vaikkapa urheilla vimmaisesti. Siitä tulee mieleen, onko se eräänlaista pakoa ja vanhenemisen ja kuoleman kieltämistä.

Eilittä on myös huomannut, ettei moni halua puhua kuolemasta lasten kanssa. Hänestä on väärin, että lapsia suojellaan tällä tavalla, sillä heillä on monesti kyky käsitellä vaikeitakin aiheita. Kuolemasta olisi Eilitän mukaan luontevaa puhua lapsen kanssa esimerkiksi lemmikkieläimen kuoleman yhteydessä.

Perhesuhteiden kuvaaminen luontevaa

Liian varhainen poislähtö raastaa romaanin Ilonaa. Hän on siitä vihainen Jumalalle. Hän kaipaa silmittömästi perheenjäseniään ja ystäviään.

Kirjassa kuvataan, miten Ilona pääsee katsomaan aivan vierestä heidän suruaan ja omia hautajaisiaan lähikirkossaan.

Samalla Ilona seuraa sydän syrjällään läheistensä elämän jatkumista. Vähitellen ihmisistä paljastuu yllättäviä ja koomisiakin asioita.

Haaveilin jo nuorena teologian opiskelusta Helsingissä.

– Perhe ja muut läheiset ihmiset ovat minulle todella tärkeitä. Vaikka kyse on fiktiosta, olen poiminut kirjan hahmoihin joitakin piirteitä lähisukulaisistani ja ystävistäni, Anna-Maria Eilittä sanoo.

Ilona liikkuu näkymättömässä muodossa kävellen ja lentäen Etelä-Helsingissä, Punavuoressa, Ullanlinnassa ja Kaivopuistossa. Niistä on tullut vuosien mittaan tuttuja kulmia myös pohjoisesta kaupunkiin muuttaneelle Eilitälle.

– Haaveilin jo nuorena teologian opiskelusta Helsingissä, mutta isoon kaupunkiin muuttaminen tuntui siinä vaiheessa utopistiselta. Hankin sitten itselleni ammatin ja tulin tänne työn perässä, kertoo aiemmin rahoitusalalla työskennellyt Eilittä.

Keski-iän kriisi ajoi tekemään uusia asioita

Alan vaihto osui samaan aikaan kirjan kirjoittamisen ja kolmannen lapsen syntymisen kanssa. Anna-Maria Eilittä hymähtää, että kyse oli jonkinlaisesta keski-iän kriisisistä. Piti tehdä asioita, joita kohtaan tuntee paloa, jotta ne eivät jäisi tekemättä. Myös puoliso on tukenut hänen valintojaan.

– Minulle on koko opiskelun ajan vahvistunut se, että olen nyt omalla alallani. Pääsin vielä harjoittelujaksolla Helsingin Paavalin seurakuntaan, jossa on uudistusmielinen ja hyvä henki, Eilittä sanoo.

– En osaa puhua hienolla teologisella kielellä, mutta olen huomannut, että on tärkeämpää tulla juttuun ihmisten kanssa ja kuunnella heidän ilojaan ja surujaan.

Mummon ansiosta Eilitän elämään on pienestä pitäen kuulunut rukoileminen.

– Se on sisäistä dialogia yläkerran Herran kanssa ja tärkeä juttu omalle hyvinvoinnille. Luen myös lasten kanssa iltarukouksen.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi