Kuula: Poikien nujakointi näyttää väkivallalta, mutta ei ole sitä – näin väittävät nuoret

Kuula: Poikien nujakointi näyttää väkivallalta, mutta ei ole sitä – näin väittävät nuoret

Silti tämän evoluution junttivaiheen voisi jo jättää taakse, koska siitä ei ole pitkä matka pahoinpitelyyn.

Lähdin pitämään rippileiriä kuudelletoista pojalle. Heidän lisäkseen leirille osallistuivat kolme aikuista ohjaajaa ja viisi isosta. Ei ole vaikea arvata, miten tarina jatkuu. Luvassa oli melkoisen fyysistä menoa: kundit tönivät, härnäsivät ja läiskivät toisiaan. Pyyhe rullalle ja räväkkä isku sääreen, mistä seurasi takaa-ajoa ja kosto. Kun sisällä nujakoitiin, äänimaailma muistutti keskiaikaista taistelutannerta. Karjahtelua, huutoa ja ryskettä. Leirikeskus vanheni vuodella sen viikon aikana.

Touhu ei näyttänyt mitenkään fiksulta, joten kyselin kundeilta nujakoimisesta. Mitä se oikein on? Leikkiä ja hauskanpitoa, he kertoivat. Eräänlaista liikuntaa. Paineet purkautuvat, kun vääntää toisen kanssa. Se ehkä näyttää pahalta, mutta ei ole sitä.

Fiksuimpia harmitti, että nujakkajunttailu löi leiman kaikkiin poikiin.

Seurattuani nahistelua viikon päivät uskoin selityksen osittain. Etenkin, kun näin samat kaverit pelaamassa koripalloa. Siinäkin oli tiukkaa kontaktia, mutta pelisääntöjen mukaan ja reilusti. Samaa jumppaa harrastettiin sitten vapaa-ajalla, mutta pääsääntöisesti rajat tiedettiin. Kahakat kestivät hetken ja loppuivat sitten. Kaunaa ei kannettu.

Niitä ei tönitty, jotka eivät halunneet. Heitä oli reilusti yli puolet porukasta, ja he saivat olla rauhassa. Tosin metakka häiritsi kaikkia, ja fiksuimpia harmitti, että nujakkajunttailu löi leiman kaikkiin poikiin.

Painijengin hyväksi on sanottava, että he uskoivat aikuisen sanaa heti. Kun kielsin, matsit loppuivat siihen paikkaan. Ääntä ei tarvinnut juuri korottaa. Muisti tosin oli lyhyt eikä kertauskaan johtanut pysyvään oppimiseen. Aikuisille puhuttiin kunnioittavasti alusta alkaen.

Johtopäätös: poikien nujakoimiskulttuuri ei ole tyylikästä, mutta ei aina täyttä myrkkyäkään. Tässä yksi totuus asiasta, mutta vain puolitotuus. Sitten on se toinen totuus.

Täytyy olla valmis puolustautumaan tai suostua jonkun stressileluksi.

Yläluokkien pihalla on myös epätervettä keholle tulemista, joka pelottaa kaikkia. Omia ongelmia puretaan heiluttamalla nyrkkejä, tai sitten ollaan pelkästään ilkeitä ja halutaan alistaa. Tuolloin puuttuu kaikki järki ja itsehillintä on nollassa. Törmäykset eskaloituvat hetkessä vaaratilanteiksi, ja konfliktiin puuttuville aikuisille haistatellaan ja heitä tönitään. Moni nuori pelkää kouluun menoa näinä viikkoina, koska pahoinpitelyn uhka roikkuu koko ajan yllä. Täytyy olla valmis puolustautumaan tai suostua jonkun stressileluksi. Aikuisten työpaikoilla ei tällaista ole, eikä sieltä tulla kotiin keho mustelmilla. On siis olemassa nujakoinnin kaksi eri lajia: liikunnallista nujakkaa ja häiriintyneiden väkivaltaa. Ne näyttävät samanlaisilta, mutta kyse on eri asiasta.

Silti toivoisi, ettei poikakulttuuriin kuuluisi minkäänlaista härnäilyä ja voimien mittelyä. Se evoluution junttivaihe saisi jo jäädä taakse. Voi sitä leikkiä ja sekoilla herrasmiestyyliinkin.

Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi