Kuula: Verotuksen avulla yhteiskunta pakottaa myös superrikkaat rakastamaan lähimmäistä

Kuula: Verotuksen avulla yhteiskunta pakottaa myös superrikkaat rakastamaan lähimmäistä

Kerätessään väkisin veroja yhteiskunta tekee kaikista jäsenistään parempia ihmisiä, kuin mitä he luonnostaan ovat.

Superrikkaiden arvomaailma on nyt punnittu ja köykäiseksi havaittu. Näin kertoo kohta julkaistava professori Anu Kantolan ja akatemiatutkija Hanna Kuuselan tutkimus, josta Helsingin Sanomat uutisoi jo etukäteen. He haastattelivat 90 kaikkein varakkaimpaan promilleen kuuluvaa suomalaista. Nämä tienaavat yli kaksikymmentäkertaisesti sen mitä keskimääräinen palkansaaja. Rahavirta on siis aivan käsittämätön.

Samoin monien rikkaiden arvot ja asenteet. Tutkijat yllättyivät retoriikan ankaruutta. Työttömiä pidettiin tukien varassa elävinä loisina. Heikompiosaisuus johtuu yrittämisen puutteesta. Yhteiskunta paapoo aikaansaamattomia vätyksiä. Harmittaa, kun omia verorahoja käytetään lintsareiden elättämiseen.

Kovat asenteet tulivat hämmästyttävän voimakkaasti läpi huipputuloisten puheissa, vaikka vähemmän menestyneille osoitettiin myös ymmärtämystä.

Rahaihmisten arvomaailma hätkähdyttää. Toisaalta juuri heissä suomalainen yhteisvastuun yhteiskunta osoittaa moraalisen voimansa. Se kerää kaikilta veroja, joilla pidetään yllä yhteistä hyvää. Lisäksi suomalainen verotus on progressiivista. Mitä enemmän tienaa, sitä korkeampi veroprosentti. Niinpä superrikkailta puristetaan valtava verovirta valtion kassaan, peräti neljäskymmenesosa kaikista valtion verotuloista.

Eivät tavallisetkaan ihmiset vapaaehtoisesti anna rahojaan toisten hyväksi.

Näin rikkaat pakotetaan tekemään hyvää. Heidät laitetaan väkisin auttamaan vähempiosaisia ja rakentamaan yhteistä infrastruktuuria, vieläpä suuremmalla panoksella kuin muut. Yhteisvastuun yhteiskunta tekee siis kovasydämiset jäsenensä paremmiksi ihmisiksi kuin mitä he omasta aloitteestaan ovat. Tämä koskee jokaista veronmaksajaa. Eivät tavallisetkaan ihmiset vapaaehtoisesti anna rahojaan toisten hyväksi. Kristillisessä yhteiskunta-ajattelussa tätä kutsutaan pakotetun rakkauden malliksi.

Idea on seuraava. Minun kuuluu antaa ylimäärästäni vähempiosaisille ja tahdonkin tehdä sen. Mutta tahtoni on heikko ja itsekkyyteni voittaa, joten jätän antamatta. En tee sitä hyvää mitä tahdon. Tätä on synti, se estää minussa olevan hyvän. Niinpä olen yhdessä muiden kanssa rakentanut järjestelmän nimeltään yhteiskunta. Se kerää minulta väkisin veroja ja päättää niiden käytöstä. Näin se tulee heikon tahtoni tueksi ja pakottaa minut lähimmäisenrakkauteen.

Pakotettu rakkauskin on rakkautta. Se saa aikaan hyvää. Superrikkaiden kohdalla vieläpä superpaljon. Aivan loistava järjestelmä, puutteistaan huolimatta.

Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi