Kuula: Amerikan konservatiivikristityistä presidentti Donald Trump on jumalaton tyyppi – silti he löytävät Vanhasta testamentista perusteet tukea häntä
Trump voi vapaasti heilutella Raamattua kirkon edessä edustamatta sen arvoja.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin käteen on vaikea kuvitella minkäänlaista kirjaa, mutta niinpä vain hän heilutteli lainaraamattua kirkon edessä. Kritiikkiä satoi amerikkalaisen kristillisyyden monilta sektoreilta, mutta ei kaikilta.
Osa evankelikaaleista tukee edelleen Trumpia. Hekään eivät pidä Trumpia born again -kristittynä, eivätkä edes erityisen luotettavana tai rehellisenä tyyppinä. Päinvastoin, heistä Trumpin persoonassa ei ole mitään esikuvallista.
Miksi sitten Jumalaan luottavat laittavat turvansa kaikkien aikojen valepukkiin? Pillupuhemiestä aiotaan äänestää uudestaan maan isäksi. Perimmäinen syy on vaihtoehtojen puute.
Silti on kysyttävä: millä argumentilla bible belt -kristityt perustelevat itselleen Trumpin tukemisen? Miten ihmeessä he oikeuttavat sen itselleen? Eivätkö he toimi siinä arvojaan vastaan?
Jumala voi nostaa jumalattomankin miehen edistämään kansansa asiaa.
Oikeutus löytyy Trumpin heiluttamasta Raamatusta. Tarkemmin ottaen Vanhan testamentin Kyyros-teologiasta.
Kyyros-teologian selittämiseksi täytyy luoda silmäys vanhatestamentillisen Israelin kansan historiaan. Eräässä vaiheessa kansa oli viety omasta maastaan kauas Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen. Jerusalemin temppeli oli raunioina ja jumalanpalvelus lakannut. Niinpä Jumalalta rukoiltiin pelastusta: vie meidät takaisin luvattuun maahan.
Sitten Persian hallitsijaksi nousi kuningas Kyyros. Alistamisen sijaan hän teki vasallivaltioistaan liittolaisia. Vuoden 539 eKr. tienoilla hän vapautti Israelin kansan ja päästi sen takaisin omaan maahansa. Lisäksi hän käski rakentamaan temppelin uudestaan ja aloittamaan jumalanpalveluksen. Kyyros maksoi kulut. Ryöstetyt temppelin aarteetkin palautettiin Israelin kansalle.
Huomaa, että Kyyros ei ollut juutalainen, vaan jumalaton pakana. Silti hän teki hyvää Israelin kansalle.
Tässä Vanha testamentti näkee Jumalan johdatuksen. Jumala itse asetti Kyyroksen kuninkaaksi, ”vaikka sinä et minua tunne”. Häntä kutsutaan ”Herran paimeneksi” ja ”Herran voidelluksi” eli messiaaksi. Kaiken päälle Jumala teki kuninkaasta rikkaan: ”Minä annan sinulle aarteet pimeistä piiloistaan ja kalleudet kätköistään”.
Tästä johdetaan Kyyros-teologia. Jumala voi nostaa jumalattomankin miehen edistämään kansansa asiaa. Tällä logiikalla kristityt ovat kautta historian tukeneet myös turmeltuneita johtajia.
Nyt Kyyros-teologia antaa evankelikaaleille luvan asettua Trumpin taakse, vaikka hänessä ei ole mitään presidentillistä. Ylipäällikön moraali ei ratkaise asiaa, vaan politiikka. Ja siinä Trump on oikeilla linjoilla.
Trump ajaa konservatiivisia arvoja, vastustaa aborttia ja tukee nykyistä Israelia. Hän puolustaa vanhan ajan amerikkalaista elämänmenoa sen vihollisilta islamisteista ympäristöihmisiin.
Kyyros-teologia tekee Trumpin immuuniksi moraaliselle kritiikille. Hän voi vapaasti heilutella Raamattua edustamatta sen arvoja. Se on nurinkurista ja vaarallista.
Jos Trumpin henkilökohtaisia rypemisiä katsotaan sormien läpi, sama pätee väkisin myös politiikkaan. Häneltä hyväksytään asioita, jotka saisivat hälytyskellot soimaan jonkun muun lausumina.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Saisiko olla katolinen kasvomaski tai sellainen, jota koristaa Jeesus ja Donald Trump?
Hyvä elämäKoronapandemia on tehnyt kasvomaskeista maailmalla jokapäiväisen vaatteen. Miksei sillä voisi ilmaista myös uskonnollista identiteettiä?