Saisiko olla katolinen kasvomaski tai sellainen, jota koristaa Jeesus ja Donald Trump?
Nettikauppa myy erityisesti katolilaisille suunnattuja kasvomaskeja.

Nettikauppa myy erityisesti katolilaisille suunnattuja kasvomaskeja.

Saisiko olla katolinen kasvomaski tai sellainen, jota koristaa Jeesus ja Donald Trump?

Koronapandemia on tehnyt kasvomaskeista maailmalla jokapäiväisen vaatteen. Miksei sillä voisi ilmaista myös uskonnollista identiteettiä?

Samaan aikaan, kun Suomessa keskustellaan maskien hyödyllisyydestä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL pohtii uutta suositusta, vain harvat käyttävät maskeja.

Maailmalla tilanne on toinen. Yli 130 maassa vähintään suositellaan kasvomaskien käyttöä yhtenä keskeisenä toimena koronan ehkäisemiseksi.

Kun ihmiset pukevat joka päivä maskit kasvoilleen, maskeille syntyy markkinat. Markkinoilla totta kai oivalletaan, että vaatteet ovat aatteet eli moni haluaa pukeutumisellaan ilmaista identiteettiään – myös uskonnollista tai poliittista vakaumustaan. Erityisesti kysyntää on Yhdysvalloissa, joissa autojen rekisterikilvistäkin voi löytää sanomaa Jeesuksesta tai raamatunlauseen.

Pikaisesti googlaamalla löytyy useitakin nettikauppoja, joissa myydään uskonnollisella symbolilla tai tekstillä varustettuja kangasmaskeja. Esimerkiksi verkkokauppa Amazon myy monenlaisia kristillisiä maskeja, joissa on esimerkiksi Jeesuksen kuva, leijona ja lammas pilven päällä, risti ja tyhjä hauta tai teksti, jonka mukaan Jeesuksen nimessä on voimaa.

Jeesuksen kerrotaan olevan maskin kantajan henkilökohtainen vapahtaja, Trumpin hänen presidenttinsä.

Jeesuksen nimessä on voimaa, vakuuttaa tämän maskin pitäjä.

Jeesuksen nimessä on voimaa, vakuuttaa tämän maskin pitäjä.

Niille, joille ei riitä pelkkä Jeesus, tarjotaan Amazonissa yhdistelmämaskia, jossa on sekä Jeesuksen että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin nimi. Jeesuksen kerrotaan olevan maskin kantajan henkilökohtainen vapahtaja, Trumpin hänen presidenttinsä.

Etsy.com-verkkokaupasta löytyy perinteisempiä maskeja, joissa on esimerkiksi risti, rukoilevat kädet, kalasymboli tai teksti "siunattu". Vaan toki siellä on myös räväkämpiä vaihtoehtoja, kuten ”ei tänään saatana” sekä ”rakastan Jeesusta, kahvia ja koiraani”. Erityisen isänmaallisille amerikkalaisille on tarjolla tietysti maski, jossa kehotetaan kunnioittamaan Yhdysvaltoja ja sen lippua ja kumartamaan Jeesusta.

Pyhävaatteen maskeja. Vihreä on kirkossa diakoniatyöntekijöiden virkapaidan väri.

Pyhävaatteen maskeja. Vihreä on kirkossa diakoniatyöntekijöiden virkapaidan väri.

Samasta kaupasta löytyy kasvomaskivaihtoehtoja myös muslimeille alkaen Allahista ja ramadanista ja päätyen poliittisiin vaihtoehtoihin, kuten Pakistanin lippuun ja Turkin presidentin kasvokuviin. Hindujumalille on omia maskejaan, Buddha löytyy totta kai ja myös juutalaisille on maskinsa.

Esimerkki yhteen uskontokuntaan erikoistuneesta kaupasta on uCatholic. Kaupasta löytyy erilaisia ristejä, Neitsyt Maria, Pyhä Mikael ja malli Vatikaani.

Suomessa ei ilmeisesti ainakaan vielä ole myynnissä vastaavia uskonnollisia maskeja. Pappien perustama Osuuskunta Pyhävaate myy kirkon työntekijöille suunnattuja työvaatteita ja muita hengellisiä tuotteita. Maskejakin löytyy, vaan ei tekstillä tai symboleilla varustettuja.

– Meillä on myynnissä vain yksivärisiä maskeja eli sininen, musta, violetti ja vihreä. Värit on valittu niin, että ne sopivat seurakunnan työntekijöiden virkavaatteisiin. Toki maskeja voivat käyttää muutkin. Itse en ole seurakunnan töissä, enkä piispa, mutta tykkään käyttää violettia maskia, Pyhävaatteen toimitusjohtaja Anna Matilainen kertoo.

Hänen mukaansa maskeihin liitettävää symbolia on Pyhävaatteessa kyllä pohdittu.

– Vielä emme ole keksineet, miten saisimme sen toimimaan kustannustehokkaasti meidän resursseillamme. Lisäksi kuvion pitää kestää toistuvia pesuja 90 asteessa ilman, että se haalistuu. Käytämme maskeissamme puuvillaa, joka kestää keittopesun, Matilainen selvittää.

Pappien perustama osuuskunta on myynyt muutamia satoja maskeja. Matilaisen mukaan kauppa on vilkastumassa nyt kun maskeista puhutaan positiivisempaan sävyyn kuin vielä keväällä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi