Kuula: Perhesarjat vertailussa – Pieni talo preerialla haastaa Modernin perheen
Mitä viisi tärkeää teemaa merkitsevät uudessa ja vanhassa sarjassa?
Seurasin tv-sarjaa Moderni perhe (2009–2020) puoleenväliin. Sitten lopetin. Ärsytti liikaa. Niin moni hahmo alkoi näyttää itsekeskeiseltä narsistilta. Ehkä katsoin kepeää komediaa liian vakavasti, kukkahattu päässä. Kerrottiinhan siellä välittämisestäkin.
Silti vaihdoin neljä vuosikymmentä vanhempaan sarjaan, Pieneen taloon preerialla (1974–1984). Se ei ole yhtä viihdyttävä, mutta tuntuu paljon ylevämmältä. Pikkunokkelat Modernin perheen jaksot unohtuvat saman tien, mutta Preerialta minuun jää elämänuskoa ja halua tehdä hyvää.
Toki sarjoja tehtiin eri agendalla. Moderni perhe ei ota itseään kovin vakavasti, vaikka hauskuutuksen lomassa liputetaan lämpimiä perhearvoja. Preeria taas kasvattaa ja opettaa niin avoimesti, että se ärsyttää joitakin. Minua se ei haittaa. Päinvastoin. Haluankin sen elämänkatsomuksen vaikuttavan minuun.
Modernissa perheessä uskonto näyttelee pienen pientä sivuosaa.
Verrataan siis kahta sarjaa. Löydän niistä viisi melko erilaista painotusta.
Ensimmäiseksi: Preerialla puhutaan totta ja hyvää. Joka kolmas jakso alleviivaa rehellisyyttä. Ingallsin tytöt välttävät valhetta viimeiseen asti. Hätävalekin saa omantunnon kolkuttamaan.
Modernissa perheessä taas syötetään jatkuvasti pajunköyttä. Perheenjäsenet huijaavat toisiaan kuin sosiopaatit. Toki se johtuu sarjan humoristisesta otteesta. Dynamiikka rakentuu salaisuuksista ja tekopyhyyksistä, joita seuraavat anteeksiantamiset ja ”kaikesta huolimatta rakastamme toisiamme” -pointit.
Silti perheen sisäiset juonittelut tuntuvat vastenmielisiltä, vaikka sitäkin todellinen elämä välillä on.
Toiseksi: Raha on tärkeää Modernille perheelle. Ja kauneus, menestys ja vaikutusvalta. Luksuskodeissa mietitään jatkuvasti, miten saan haluamani, miltä näytän ja mitä muut ajattelevat minusta. Pintakiilto säkenöi niin kirkkaasti, että pehmeämmät arvostukset tuntuvat päälle photoshopatulta kuorrutukselta.
Pienessä talossa preerialla sen sijaan iloitaan siitä mitä on. Vaatimattomuutta pidetään kauniina hyveenä. Kohtuun käsite tunnetaan. Tietyn aineellisen hyvän jälkeen – ja se ei ole suuren suuri – enempää ei tarvita. Sen jälkeen onnea etsitään muualta.
Kolmas pointti: Moderni perhe on käynyt kouluja, ja ammatit ovat tyylikkäitä. Opiskelu on välillä esillä lasten kautta, joskin sivuteemana.
Preerialla opiskelua ja sivistystä alleviivataan ohjelmallisesti. Tämän tästä tuodaan esiin, kuinka Ingallsin tyttäret ovat kiitollisia saadessaan käydä koulua. Perheen isäkin tutkii iltaisin tietokirjaa ihan vain oppiakseen. Vain perheen äitiä ei koskaan kuvata opiskelemassa. Tältä osin sarja on nolosti vanhentunut.
Silti Preerian sivistysteema inspiroi. Ainakin minua se kannustaa ottamaan oikean kirjan käteen jakson päätyttyä.
Neljänneksi: Preerialla nähdään koskettavia tarinoita ahkeruudesta ja pelastumisista. Orpolapset saavat uuden perheen. Huijari tekee parannuksen. Koko kylä kerää kolehdin sairaalle lapselle. Myrsky vie viljan, mutta siitä selvitään kovalla työllä. Käsikirjoitettuja satujahan ne toki ovat. Mutta silti kauniita ja innoittavia.
En tunnista tällaisia teemoja Modernista perheestä, eikä komediasarja sellaista tarvitsekaan. Toisaalta arki Preerialla näyttää ankealta. Työtä riittää aamusta iltaan, ja kotityöt ovat aina lapsillakin mielessä. Modernissa perheessä on tilaa myös itselle ja omille tarpeille, joskin usein toisten kustannuksella.
Vaikka fanitan Preeriaa, en haluaisi asua siellä.
Viimeiseksi: Modernissa perheessä uskonto näyttelee pienen pientä sivuosaa, ja hyvä niin. Nyt puhutaan nykyaikaisesta tv-sarjasta. Aiheeseen viitataan välillä katolisen Glorian kautta, joskaan hänellekään uskonto ei näytä olevan erityinen voimavara, vaikka hän ottaakin sen vakavasti ja käy säännöllisesti kirkossa. Jaksossa Maanjäristys vihjataan naiivisti, että uskonnon perimmäinen motiivi on helvetinpelko.
Preerian uskontokuvaus on toisenlainen. Uskontoa ei tuputeta. On ok olla uskomatta. Mutta Ingallsin perhe rukoilee hädän hetkellä ja muulloinkin. Jumala ja seurakunta kuuluvat arkeen. Vaikka rukouksiin ei aina vastata, uskoa elämän ja Jumalan hyvyyteen ei menetetä. Herra antaa ja Herra ottaa, kiitetty olkoon Herran nimi.
Minua tämä mutkattomuus Taivaan alla koskettaa. Toivon sellaista itsellenikin.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Huippuhieno Crown-sarja osoittaa, että etuoikeutetut kuninkaalliset ovat turha joukko
PuheenvuorotSarja ei tee rojalistiksi. Erityisesti tökkii siirtomaavallan kuvaus.