Kuula: Joskus uskontunnustus estää uskon tunnustuksen
Uskontunnustus on Jumalaan kiinnittymistä, ei virallisen manifestin allekirjoittamista.
Sanoilla on merkitystä. Erityisesti silloin kun noustaan seisomaan Korkeimman eteen ja sanotaan ”minä uskon...” Jatkoksi ei mielellään lausuta mitä tahansa.
Siksi moni pahoitti mielensä Tuomasmessuyhteisön Grand Old Man Olli Valtosen esittelemästä uudesta uskontunnustuksesta. Seurakunta kun luki paperista näin:
Minä uskon Jumalaan, Luojaan, joka rakastaa luomaansa maailmaa ja ihmistä. Ja joka haluaa luoduille hyvää niin elämässä kuin kuolemassa.
Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka tuli sen kertomaan.
Ja Pyhään Henkeen, joka auttaa meitä raivaamaan erämaasta puutarhan ja luomaan Jumalan valtakuntaa myös maan päälle.
Minusta ei ole syytä hermostua. Kyse oli kertapaukun luonteisesta tilanteesta. Ei mistään uudesta käytännöstä tai teologisesta manifestista. Lisäksi on tajuttava, missä mielessä tunnustusta käytettiin. Sen avulla käännyttiin Jumalan puoleen. Häntä kiitettiin ja ylistettiin. Sielua nostettiin korkeuksiin. Tässä sanamuoto ei ole oleellista, vaan sanojen kohde. Ja Jumala on mitä on. Tällä kertaa häntä kunnioitettiin näillä sanoilla.
Tunnustusta siis käytettiin kuten silmälaseja. Silmälasit ovat työkalu. Niiden avulla nähdään, minne päin on kuljettava. Tähän riittävät naarmuiset ja vaatimattomasti hiotutkin rillit. Toisin sanoen, Jumalaa voidaan kunnioittaa teologisesti väljemmilläkin sanamuodoilla. Joskus sellaisten avulla ylistys meneekin paremmin perille.
Jumalan tunteminen taas on eri asia. Siinä käytetään enemmän sanoja ja ne muotoillaan tarkemmin. Siihen ei riitä edes Nikean tunnustus, vaan neuvoa kysytään koko pitkältä kristilliseltä traditiolta. Kyllä Olli kumppaneineen tämän tietää.
Minä kannatan Tuomasyhteisön vetoa. Käytetään välillä toisenlaista uskontunnustusylistystä. Virallisissa versioissa kun on tosi paljon sulateltavaa, ehkä liikaakin jumalanpalveluskäyttöön. Monen järki ja ymmärrys vierastaa niitä, vaikka sydän iloitsee siitä Jumalasta, josta ne puhuvat. Niinpä sinänsä oikeat sanat estävät sen, mihin niillä pyritään.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Mitä jos lopettaisimme rukoukset toisten puolesta kirkossa?
PuheenvuorotJumalahan tietää jo kaiken ja haluaa auttaa pyynnöistämme riippumatta.
Kuula: Pääseekö ateisti taivaaseen? Paavi vastaa
Puheenvuorot