null Kuula: Katolinen kirkko on peitellyt mätäpaisettaan, koska pyhyys on sijoitettu organisaatioon ja papistoon

Kuula: Katolinen kirkko on peitellyt mätäpaisettaan, koska pyhyys on sijoitettu organisaatioon ja papistoon

Katolisen kirkon pedofiliaskandaali on myös meidän luterilaisten skandaali, koska yhden porukan rämpimiset satuttavat kaikkia Taivasta kunnioittavia ihmisiä.

Katoliseen kirkkoon syvälle juurtuneen pedofilian syitä on nyt analysoitu. Puhe syvälle juurtumisesta saattaa kuulostaa liioittelulta, sillä aivan valtaosa papistoa elää puhtain paperein ja kauhistuu – joskaan ei ylläty – ilmiöstä.

Silti tällaista ilmaisua voi käyttää. Lasten hyväksikäyttö on äärimmäisen törkeä teko. Jos eettistä ja uskonnollista yhteisöä edustavat miehet syyllistyvät sellaiseen, mätäpaiseen täytyy ulottua syvälle.
Juuret ovat tunkeutuneet syvälle myös rakenteellisten tekijöiden vuoksi. Tarkoitan suljettuja yhteisöjä, jonne julkinen kontrolli ei yllä. Lisäksi taivaisiin viritetty käsitys papin ja kirkko-organisaation pyhyydestä on johtanut väärinkäytösten järjestelmälliseen piilotteluun. Arvatenkin kiinni jää vain jäävuoren huippu.

Papeilta vaadittava selibaattikin liittyy asiaan, vaikka se ei sinänsä johda poikien metsästämiseen. Se kuitenkin vaikuttaa siihen, minkälaisia tyyppejä kirkon suojiin hakeutuu.

Selibaatti taas näyttää johtavan melkoiseen kaksinaamaisuuteen, sillä moni katolinen pappi pitää salakumppania, naista tai miestä.

Näitä taustoja vasten välillä ihmettelee luterilaisen ekumenian henkeä. Ollaan kovasti lähestymässä katolista kirkkoa. Se koetaan jotenkin oikeammaksi kirkoksi. Niinpä kirkkojen välistä opillista rajaa ja käytäntöjä yritetään madaltaa. Hyvä tavoite näin periaatteessa, of course.

Muutamaa kohtaa silti ihmettelen. Osin ekumeenisen pyrinnön nimissä luterilaiset varovat avaamasta avioliittoa homoseksuaaleille. Etteivät suhteet katolisiin ja ortodokseihin häiriinny. He kun selvin sanoin tuomitsevat homoseksuaalisen toiminnan synniksi.

Samalla argumentilla naispappeuttakin aikanaan vastustettiin. Pelättiin, että siitä tulisi ekumeeninen este. Että katoliset sanoisivat, että pappisteologianne on oikea, mutta sovellatte sitä väärin. Niinpä ratkaisunne pidentää matkaa ehtoollisyhteyteen.

Nyt nuo ekumeniavedot kuulostavat tosi pöllöiltä, kun ajattelee näitä pedofiliaskandaaleja. Miksi luterilaiset eivät näe niitä ekumeenisena ongelmana? Miksi ei avoimesti sanota katolaisisille, että teidän kirkkokäsityksessänne on vikaa? Sijoitatte kirkon pyhyyden organisaatioon ja pappeihin, kun sen kuuluisi olla sen sanomassa ja sakramenteissa. Siksi olette kirkon mainetta suojellaksenne pitkään peitelleet mätäpaiseitanne. Puhkotte niitä vasta nyt, kun uhrit ovat nostaneet riittävän äläkän. Ikään kuin Jumala ei olisi nähnyt sitä, minkä ihmiset tietävät.

Myös katolinen papiston selibaattivaatimuksen pitäisi olla ekumenian este. Se kun on protestanteille vieras, epäraamatullinen keksintö. Apostolithan olivat naimisissa. Selibaatti taas näyttää johtavan melkoiseen kaksinaamaisuuteen, sillä moni katolinen pappi pitää salakumppania, naista tai miestä.

Näin kovan vaatimuksen vuoksi katolisten on vaikea saada sopivia ihmisiä papeiksi. Sama riesa jäkittää ortodoksien piispahissiä, sillä piispan kuuluu olla naimaton tai leski. Niinpä ehdokkaat ovat vähissä. Onnetonta, jos menestyvän miehen uraputken katkaisee oma vaimo ihan vain olemalla olemassa.

Luterilaisessa kirkossa fanitetaan vanhoja kirkkoja ja koetaan jotenkin huonoa itsetuntoa niiden rinnalla.

Tällaista taustaa vasten protestanttisten pappien avioliitot ja naispappeus tuntuvat – anteeksi vain – niin terveeltä ja fiksulta. Evankeliumin asialle pannaan tavalliset ihmiset, joilla on mahdollisuus normaaliin elämään, samanlaiseen kuin seurakuntalaisillakin. Taivaan aarre annettiin arkisiin saviastioihin.

Jonkun mielestä on tahditonta tykittää näin naapurikirkkoja ja samalla kehua omaa. Teen sen tasapainon vuoksi. Luterilaisessa kirkossa fanitetaan vanhoja kirkkoja ja koetaan jotenkin huonoa itsetuntoa niiden rinnalla. Siksi muistutan, että protestantitkin ovat löytäneet jotakin kestävää, josta voi ylpeästi pitää kiinni.

Myös toisten likapyykkiin puuttuminen näyttää tahdittomalta. Mutta nyt kyse ei ole vain katolisen kirkon sisäisestä kriisistä. Kristityt ovat pohjimmiltaan samaa joukkoa kirkkokunnasta riippumatta, joten yhden porukan rämpimiset satuttavat kaikkia Taivasta kunnioittavia ihmisiä. Yhteisen Jumalan nimeä siinä pilkataan.

Siksi koko kristikunta on niin sydämistynyt katolisten skandaaleista. Siihen ei voi olla suhtautumatta tunteella. Emme voi ymmärtää, että meidän uskomme suojassa tehdään pahaa lapsille.

Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi