Kuula: Pahanhajuinen ja arvaamaton laitapuolen kulkijakin oli ensin suloinen taapero

Kuula: Pahanhajuinen ja arvaamaton laitapuolen kulkijakin oli ensin suloinen taapero

Nyt katse on lasittunut, joskus se tarkasteli uteliaasti palikkalaatikkoa. "Mitä sinusta vielä tulee", miettivät ylpeät vanhemmat.

Sydän suli ilosta ja ihmetyksestä. Vietettiin nimittäin päivä puolitoistavuotiaan kanssa. Pieni oli yhtä hymyä ja aurinkoa. Työnteli leikkiautoaan ja pyöritteli palloja pitkin lattiaa. Laittoi hattuja päähänsä ja yritti kävellä aikuisten kengät jalassa.

Kaupassa lapsi katseli täpinöissään ympärilleen. Leikkipuistossa hihkui innosta kun koira meni ohi. Hau hau, ihhahhaa. Kaikki tuntui pientä kiinnostavan ja kaikkeen hän suhtautui valoisasti kuin koko maailma olisi hänen ystävänsä.

Sitten lähdin viemään taaperoa vanhemmilleen. Mentiin junalla ja katseltiin ikkunasta ulos. Välillä pieni otti kontaktia muihin matkustajiin.

Tai ehkä mitään unelmia ei ole koskaan ollutkaan.

Eräällä pysäkillä junaan nousi kolmekymppisen näköinen mies. Pitkä tukka, rähjäinen olemus ja muovikassi. Ei ollut käynyt suihkussa aikoihin. Muut siirtyivät kauemmas, väistivät kuin spitaalista.

Seurasin kaveria sivusilmällä. Hän seisoi horjuen katse lasittuneena ovea kohti. Ehkä oli aineissa. Kaikesta näki, että rankka elämä oli kuluttanut aika loppuun.

Tuntui uskomattomalta ajatella, että joskus hänkin on ollut suloinen taapero. Leikkinyt palikkalaatikolla elämäniloa pursuten. Ja vanhemmat ympärillä onnesta soikeana. Kiitos maailmankaikkeus! Tässä on meidän elämämme tarkoitus.

Mutta sitten kaikki menikin toisin. Kenenkään unelmat eivät ole toteutuneet, on seurannut pelkkiä pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Tai ehkä mitään unelmia ei ole koskaan ollutkaan. Ehkä hänet laiminlyötiin ja unohdettiin jo lapsena. Mistäpä minä tiedän, minkälaiseen kotiin hän syntyi.

 

Sääliksi kävi poloista. Surkean kuoren alle on vangittu ihmisen taimi, joka haluaisi kukoistaa, mutta ei voi.

Yritin ajatella, että se tapahtuu vasta tulevassa elämässä. Sellaiseen haluaa uskoa silloin, kun tämä aika antaa niin vähän. Jospa siellä tuo ihmisen taimi vapautetaan ja kaikki alkaa alusta. Hän pääsee sellaiseen syliin, jossa voi kasvaa onnelliseksi ihmiseksi.

Ja siellä minä rohkenen puhua hänelle. Täällä vain seuraan häntä sivusilmällä toivoen, etteivät katseemme kohtaisi.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi