Aamu alkaa metadonilla
Mikko Ojala soittaa kitaraa Diakonissalaitoksen korvaushoitoyksikössä, jossa hoidetaan lähes 300 huumeriippuvaista.

Mikko Ojala soittaa kitaraa Diakonissalaitoksen korvaushoitoyksikössä, jossa hoidetaan lähes 300 huumeriippuvaista.

Aamu alkaa metadonilla

Korvaushoidossa käyvien ­huumeriippuvaisten määrä on kasvanut koko 2000-luvun.

Vaatekaapin alahyllyllä on kaksi keltaista leikkiämpäriä muistuttavaa kannellista muoviastiaa. Niissä lukee contaminated sharps only eli vain käytetyille ruiskuille.

Mikko Ojala, 33, poimii kaakelilattialta ruiskun ja tiputtaa sen astiaan ennen kuin päästää vieraan vessaansa Ruusulankatu 10:n tuetun asumisyksikön ylimmässä kerroksessa. Kerros on Ojalan mukaan rauhallisin paikka nuorten päihde- ja mielenterveyskuntoutujien kerrostalossa. Sinne pääsevät kuntoutumisessaan edistyneet.

– En ole vielä ihan puhdas. Olen pärjännyt pisimmillään pari–kolme viikkoa kerrallaan pelkkää korvauslääkettäni metadonia juomalla.

Suljettujen sälekaihtimien takana olisi näköala Töölön kattojen ylle. Maisemat eivät kuitenkaan kiinnosta arkiaamuna kello 9 Ojalaa, jonka harmahtavat kasvot puskevat hikeä.

On aika lähteä hakemaan joka-aamuinen metadoniannos Helsingin Diakonissalaitoksen Munkkisaaren korvaushoitoyksiköstä.

Tavallinen huumehoidon asiakas on yksin elävä kolmekymppinen mies, joka on koukussa opioideihin. Takana on monta hoitojaksoa ja repsahdusta. Työ tai opiskelu eivät kuulu elämään.

Tähän asti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreet tilastot sopivat hyvin Mikko Ojalaan. Sitten tulee eroja.

Huumehoidon asiakkaat ovat aloittaneet päihteiden käytön usein 13-vuotiaana alkoholilla, käyttäneet ensimmäistä kertaa kannabista 15-vuotiaana, rauhoittavia lääkkeitä 16-vuotiaana ja amfetamiinia 17-vuotiaana. Pistäminen on aloitettu 18-vuotiaana ja ruiskussa on ollut opioideja kuten Subutexia ensimmäisen kerran 19-vuotiaana.

Ojala aloitti huumeidenkäytön myöhemmin. Hän arvioi, että taustalla oli varhain alkanut masennus. Se syveni 17-vuotiaana, jolloin ujo teini vietti ahdistavan vaihtovuoden Yhdysvalloissa.

– Tuntui, että minä ja maailma emme sovi yhteen. Halusin kokeilla kaikkia huumeita. En vain tuntenut ketään, jolta olisin saanut muuta kuin kannabista.

Niinpä Ojala alkoi sekoittaa päätään pilvellä ja yskänlääkkeellä. Tilaisuuksia riitti, sillä yrittäjävanhempien iltatähti oli paljon yksin kotona Vantaalla.

Lukion jälkeen Ojala pääsi Helsingin yliopistoon lukemaan englantilaista filologiaa.

– Pärjäsin yliopistossa aluksi tosi hyvin.

Ojala alkoi käyttää opioideja 24-vuotiaana. Sen jälkeen hän nukahteli kesken tenttiin lukemisen. Kurssit jäivät kesken.

Bussi 14 seisahtaa Kampin metroaseman pysäkille kello 9.14. Kyytiin nousee huolella ehostautuneita naisia sekä hiukan huonovointisen näköisiä hupparimiehiä.

– Tämä on kova nistibussi. Kaikki menevät tällä Munkkisaareen, Ojala kuiskaa.

Korvaushoito on yleistynyt koko 2000-luvun. Tällä hetkellä sitä saa Suomessa noin 2 500 huumeriippuvaista, joista puolet asuu pääkaupunkiseudulla. Riippuvaisten määrä saattaa tulevaisuudessa kasvaa, koska yhä useampi nuori kokeilee huumeita.

Munkkisaaren toimintakeskuksessa parisataa ihmistä saa aamuannoksensa huumeiden käytön haittoja vähentävässä korvaushoidossa. Sen tavoitteena ei ole vieroitus huumeista vaan tautien ja rikollisuuden ehkäisy sekä huumekoukussa olevien elämänlaadun parantaminen. On myös laskettu, että huumeidenkäyttäjien hoito maksaa yhteiskunnalle vähemmän kuin hoidotta jättäminen. Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupungit maksavat korvaushoidosta Diakonissalaitokselle.

Korvaushoidon kuntouttavalla puolella käy Ojalan lisäksi noin 90 ihmistä. He pissaavat säännöllisesti purkkiin henkilökunnan katsellessa ja pyrkivät siihen, että huumeseulassa näkyisi vain korvaushoitolääke. Hoitajan kanssa pohditaan omia tavoitteita.

Kuntouttavassa korvaushoidossa kävijöistä parikymmentä opiskelee tai käy töissä vaikkapa kuntouttavan työtoiminnan Uusix-verstailla. Huumeista ja niitä korvaavista lääkkeistä pääsee kokonaan eroon pari asiakasta vuodessa.

Matkalla tavoitteisiin on monta houkutusta. Kuten rasvatukkainen mies, joka yrittää kaupata Ojalalle bentsoja eli rauhoittavia lääkkeitä kello 9.30 Diakonissalaitoksen toimintakeskuksen edessä. Rauhoittavat voimistaisivat metadonin vaikutusta.

80 milligrammaa metadonia, kannusta vettä päälle ja lopuksi masennus- ja Antabus-lääkkeet. Mikko Ojala vie kertakäyttömukin huulilleen vapisevin käsin pienessä valkoisessa huoneessa.

Ojala on aloittanut aamunsa tässä kopissa jo kolme vuotta, 362 päivänä vuodessa. Viime kesänä hän kävi kerran mökillä kolmen päivän loma-annoksen kanssa.

Puolessa tunnissa Ojalan kasvot saavat terveen värin. Levoton  pälyily lakkaa.

Terapeuttinen yhteisöhoito alkaa kuntoutujien fiiliskierroksella. ”Ehdin käyttää koiran pitkällä aamulenkillä.” ”Vituttaa, kun rahat eivät ole tulleet.” ”Siivoan tänään kämppää putkiremonttia varten.”

Ohjaaja ilmoittaa, että päivän aiheena on rehellisyys. Ojala puhuu siitä, mitä tarkoittaa rehellisyys itseä kohtaan.

– Haaveilen normaalista elämästä, mutta mietin, riittävätkö voimavarani. On tosi pelottavaa, jos tulen siihen tulokseen, ettei minusta ole ikinä siihen.

Ojala palaa yleensä puoliltapäivin kämpilleen. Hän lojuu sängyssään, kun metadoni saavuttaa huippuvaikutuksensa neljä tuntia ottamisesta.

Kello 13.40 Ojala on hidastettu versio aamuisesta itsestään. Lauseet katkeilevat pitkiin miettimistaukoihin.

Lääkeuni kutsuu.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi