null Kuula: Mari Leppänen antaa kasvot niille, jotka kokevat ulkopuolisuutta uskonsa puutteen vuoksi – siksi hänen vihkimyksensä piispaksi sai monet itkemään

Kuula: Mari Leppänen antaa kasvot niille, jotka kokevat ulkopuolisuutta uskonsa puutteen vuoksi – siksi hänen vihkimyksensä piispaksi sai monet itkemään

Turun piispaksi vihitty Leppänen antoi kasvot sivullisuuden kokemukselle, jota uskon maailmassa on paljon.

Moni kertoi itkeneensä seuratessaan etänä Mari Leppäsen vihkimistä Turun piispaksi viikko sitten. Syynä ei ollut vain ilo siitä, että saatiin toinenkin nainen piispaksi. Kyyneleet tulivat syvemmältä, näin tulkitsen.

Saarnassaan Leppänen puhui ulkopuolelle jääneistä tai jätetyistä, joita muut eivät noteeraa mitenkään. Tätä hän itsekin koki vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä, kun hänet vihittiin papiksi ja oma liike näytti ovea.

Näin Leppänen antoi kasvot sivullisuuden kokemukselle, jota uskon maailmassa on paljon. Tuntuu että muut ovat oikeita kristittyjä, minä vain teeskentelen. En usko riittävästi enkä oikein. Pyhän aavistus saattaa vilahtaa sunnuntaina, mutta maanantaina tilalla on tyhjyys.

Uskonnon rakenteet ruokkivat ulkopuolisuuden kokemusta. Puhetta uskosta kuullaan eri asteiden ammattilaisilta ja muilta hardcore-kristityiltä. Kristinuskon ihanteet nostavat riman korkealle. Sen historia marssittaa esikuviksi pitkän kulkueen superuskovia ja teologia esittelee uskottavaksi valtavat tuonpuoleiset maailmat.

Ehkä monikin seuraa Jeesusta tällaisen kokemuksen kanssa.

Ei ihme, että moni tuntee riittämättömyyttä. Kenenkään ei edes tarvitse osoittaa sormella. Oma sisin sanoo, ettet mahdu joukkoon, koska olet liian erilainen.

Järki toki tajuaa, että kyse on perspektiiviharhasta. Jumalan ihmisten tie on usein toisenlainen kuin hänestä puhuvalla eliittijengillä. Eivätkä hekään ole mitään eliittiä, vaan hekin kipuilevat epäilyn ja keskeneräisyyden kanssa. Se vain ei näy päälle. Mutta kun me ammattilaiset kerromme ahdistuksistamme, se ei lohduta, kun se ei tule samalta tasolta.

Paras kodittomien Jumalan lasten ystävä ja esikuva on Jeesus itse, hän jolla ”ei ollut paikkaa, mihin päänsä kallistaisi”. Suuresta suosiostaan huolimatta hänet tuomittiin lopulta ulkopuolelle ja läheisimmät seuraajatkin jättivät hänet. Jeesuksen viimeiset sanat ”miksi minut hylkäsit” kertoo tunnusta, ettei Jumalakaan pidä enää hänestä kiinni.

Ehkä monikin seuraa Jeesusta tällaisen kokemuksen kanssa. Ehkä he eivät edes koe olevansa Jeesuksen seuraajia, vaan onnettomia wannabe-kristittyjä, jotka miettivät homman jättämistä lopullisesti sikseen. Mutta jokin pitää silti kiinni. Taivas ympäröi täydessä pimeydessäkin kulkevan.

Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi