Kuula: Muistisairaus vie ihmisen hänen vielä eläessään
Muistisairaasta voi olla jäljellä vain ihmisen kuori. Sitäkin moni vaalii hellästi.
Pysäyttävä kohtaaminen muistisairaiden osastolla. Pidin virsilauluhetkeä eli lauloin yksin ja väki kuunteli. Seurasin samalla erästä pariskuntaa. Mies istui geriatrisessa tuolissa ja harmaahapsinen vaimo vieressä jakkaralla. Vaimo availi puolisolleen virsikirjaa, vaikka tämä ei ymmärtänyt siitä mitään.
Tilanteen jälkeen haastattelin pariskuntaa. Vaimo kertoi raskaan tarinan puolison muistisairaudesta. Ensin meni muisti, sitten sanat ja lopulta jalat. Niinpä toinen oli pakko lähettää osastolle. Uskollinen vaimo kävi päivittäin katsomassa miestään, vaikka tämä ei enää tuntenut ketään, ei edes rakasta puolisoaan, vaikka olivat olleet yhdessä jo kuudetta vuosikymmentä ja heillä oli kolme yhteistä lasta.
Vanha pariskunta oli riipaiseva näky. Vaimo silitti välillä miehen poskea kertoessaan heidän tarinaansa. Nyt poski oli karhea ja niin oli käsikin.
Mutta kauan sitten he olivat nuoria ja terveitä. Silloin nuori mies ei halunnut mitään niin paljon kuin tuota tyttöä vierelleen. Ja siinä tämä istuu edelleen. Yli puoli vuosisataa on vierähtänyt. Niinkö nopeasti se meni?
On raskasta seurata toisen hiipumista. Ei tiedä, mikä merkitys muistamattoman luona käymisellä on.
Nyt toinen lähestyy viimeistä porttia. Kaikki on riisuttu, jäljellä on enää ihmisen kuori. Mutta sitäkin vaimo vaali niin hellästi. Se kun oli ainoa, mitä toisesta oli enää jäljellä.
Muistisairaus runtelee niin kipeästi. Jotkut katoavat horrokseen ja toiset muuttuvat aivan erilaisiksi ihmisiksi. Sairastunut otetaan pois ennen kuin elämä päättyy. Siinä koetellaan lähipiirin voimia ja uskollisuutta. On raskasta seurata toisen hiipumista. Ei tiedä, mikä merkitys muistamattoman luona käymisellä on. Tietääkö hän, että minä olen tässä? Tunteeko iho sen, mitä mieli ei enää tavoita? Kärsiikö hän? Pyytääkö päästä jo pois?
Lähdin kyynelsilmin pariskunnan luota. He olivat aikanaan vihittäessä luvanneet uskollisuutta ja rakkautta kuolemaan asti. Ollaan yhdessä, ja kun kutsu käy, jompikumpi saattelee toista viimeiselle matkalle. Ei tiennyt nuori nainen, että se tulisi hänen tehtäväkseen. Ja että matka olisi pitkä ja pimeä.
Mutta pimeän jälkeen loistaa valo, näin uskon. Suuri syli ottaa täältä lähteneet vastaan. Siellä sielu on ehjä ja vapaa, siellä ystävät ja rakkaat toisensa tapaa. Muistinsa menettäneet saavat itsensä takaisin ja sanovat saattajilleen: Kiitos. Olitte enkeleitä.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
10 vinkkiä muistisairaan läheiselle: näin huolehdit itsestäsi ja hänestä
Hyvä elämäOnko läheiselläsi muistisairaus? Niin on arviolta 193 000:lla muullakin suomalaisella.
