Kuula: Usko Jumalaan ei ole yksilölaji – Kun itse en jaksa uskoa, muiden usko kantaa minut

Kuula: Usko Jumalaan ei ole yksilölaji – Kun itse en jaksa uskoa, muiden usko kantaa minut

Uskoon herännyt toteaa jälkeenpäin, ettei se ollutkaan hänen oma ratkaisunsa, vaan häntä vedettiin ja hän suostui siihen.

Kukaan ei voi uskoa Jumalaan sinun puolestasi. Sinun on tehtävä se itse. Sinä ratkaiset suhteesi häneen.

Näin kristinuskon sanoma muotoillaan toisinaan. Yksilökeskeisesti. Tulet Jumalasi eteen yksin. Olette vain sinä ja hän. Muut ovat yleisönä seuraamassa suoritustani.

Aika raskas ja vaativa tulkinta. Kaikki riippuu viime kädessä sinun omista uskonkyvyistäsi.

Onneksi on olemassa toinenkin tapa ymmärtää usko. Se on yhteisöllinen asia. En anna itseäni Jumalan haltuun yksin vaan yhdessä muiden kanssa. Ja jos en osaa sitä, muut tekevät sen puolestani. Kristittyjen yhteinen usko kantaa minua kuin halvaantunutta paareilla.

Mystinen kohtalonyhteys nimittäin sitoo meidät yhteen näkymättömin langoin.

Miten tämä on mahdollista, joku voi kysyä. Uskohan on sydämen avautumista Jumalalle. Miten joku toinen voi tehdä sen puolestani? Ymmärrän sen vanhan kristillisen seurakuntaidean kautta. Seurakunta on yksi ruumis, jonka pää on Kristus. Kaikki ruumiin jäsenet ovat yhteydessä päähän, mutta useimmiten toistensa välityksellä. Pään elämä virtaa jäseniin eli soluihin muiden ruumiinosien kautta.

Niinpä syntyy eräänlainen tartuntaketju. Kun joku avautuu Jumalalle, se avaa myös minun sisimpääni taivasta kohti. Mystinen kohtalonyhteys nimittäin sitoo meidät yhteen näkymättömin langoin. Emme vaikuta toisiimme vain aineen, vaan myös hengen tai sielun tasolla. Siksi yhden usko vaikuttaa toiseen.

Tämä lohduttaa silloin, kun en löydä itsestäni minkäänlaista uskonkokemusta tai kun uskonasiat tuntuvat ihan mahdottomilta.

Uskontunnustuksen ajatus pyhien yhteydestä tarkoittaa myös tätä. Kuljemme Jumalaa kohti osana näkymätöntä ketjun kaltaista kulkuetta. Siksi kristinusko on armouskonto. En ole omassa varassani, vaan minua kannetaan. Tämä lohduttaa silloin, kun en löydä itsestäni minkäänlaista uskonkokemusta tai kun uskonasiat tuntuvat ihan mahdottomilta. Silloin nojaan muiden uskoon.

Tästä armosta syntyvät myös omakohtaiset uskonratkaisut. Uskoon herännyt toteaa jälkeenpäin, ettei se ollutkaan hänen oma ratkaisunsa, vaan häntä vedettiin ja hän suostui siihen.

Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi