null Kuula: Huippuhieno Crown-sarja osoittaa, että etuoikeutetut kuninkaalliset ovat turha joukko

Kuula: Huippuhieno Crown-sarja osoittaa, että etuoikeutetut kuninkaalliset ovat turha joukko

Sarja ei tee rojalistiksi. Erityisesti tökkii siirtomaavallan kuvaus.

Olen innolla seurannut nyt jo neljännelle kaudelle tulevaa mahtavaa Crown-sarjaa Netflixistä. Englannin kuninkaallisten onnettomat rakkaustarinat koskettavat ja niihin voi välillä jopa samaistua. Pääsen katsomaan julkisen fasadin taakse hovin elämää ja käytäntöjä. Mahtavia rakennuksia, interiöörejä ja pukuja. Ja näyttelijät aivan esikuviensa näköisiä.

Se on selvää, ettei kaikki kerrottu pidä yhtä todellisten tapahtumien kanssa. Seassa on fiktiota ja tulkintaa. Englannin kuninkaallisille ei tehdä kaikilta osin oikeutta.

Vaikka menestyssarja viihdyttää, se samalla ärsyttää tavattomasti.

Siniveristen suku ei näytä tekevän mitään kunnon työtä. Heidän leveä elämänsä ei perustu osaamiseen, vaan syntyperän kautta saatuun etuoikeutettuun asemaan. Kultalusikkakerma viihtyy omissa kuplissaan, harrastaa hienosti ja matkustaa tyylillä. Sarjan nimi voisi olla Tyhjäntoimittajat tai Turha joukko.

Toki jalosukuisilla julkkiksilla on velvollisuuksiakin. He juhlistavat lentokenttiä ja hyväntekeväisyyshankkeita muodollisella läsnäolollaan. Kuningatar kuuntelee pääministerin raportteja parlamentin työskentelystä, vaikka hänellä ei käytännössä ole päätäntävaltaa maan asioissa. Englanti on tasavalta.

Millä oikeudella eurooppalaisella saarivaltiolla on ollut ja on edelleen intressejä ja vaikutusvaltaa vähän joka maailmankolkassa?

Kuninkaallisia fanittava kansa alkaa vähitellen näyttää katsojasta aivan vedätettäviltä idiooteilta. Miten ihmeessä aikuiset ihmiset saava kiksejä näin teennäisistä julkkiksista? Hehän ovat pelkkiä satuhahmoja, tarkasti käsikirjoitettua näytelmää. Suloista Dianaa myöten.

Sarja ei tarjoa kunnollista syytä kuningashuoneen olemassaoloon. Sen mukaan pyhää ja korkeaa ideaalia edustava kuningatar symboloi Englannin suuruutta ja uniikkia valta-asemaa. Tämä ei vakuuta valistunutta katsojaa. Hän näkee monarkissa perheineen jäänteen aristokraattisesta diktatuurista, josta sivistysmaat ovat päässeet eroon kauan siten.

Kaikkein eniten sarjassa tökkii brittiläisen imperiumin siirtomaavalta, joka 1900-luvun alussa kattoi neljänneksen ihmiskunnasta. Sen jäänteenä kuningatar Elisabet on edelleen muun muassa Kanadan, Australian, Uuden-Seelannin ja reilun kymmenen muun maan muodollinen hallitsija. Tässä kohdassa nykykatsoja ihmettelee. Millä oikeudella eurooppalaisella saarivaltiolla on ollut ja on edelleen intressejä ja vaikutusvaltaa vähän joka maailmankolkassa? More brexit, please.

Veikkaan että hieno sarja ruokkii Englannissa ja muuallakin antirojalistisia pyrkimyksiä. Tästäkään syystä kuninkaalliset eivät sitä diggaa. Aristokraattien seuraaminen tv-ruudusta on loistavaa viihdettä, mutta herättää tunnun, että tosimaailmassa sellaista etuoikeutettujen ryhmää ei kuuluisi olla ollenkaan.

Lööppihupia ja seremoniallista presenssiä saa muullakin tavalla.

Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi