Kuula: ”Sinusta ei koskaan tule mitään”, sanoi isä ja jätti hetken pysyvästi mieleen
Muisti toimii petollisesti, kun se nostaa esiin yhden ikävän hetken hyvien joukosta. Kunpa omat lapseni ottaisivat tölväykset puheeksi.
Kasiluokalla en ymmärtänyt matematiikasta mitään. Niinpä isäni yritti neuvoa minua.
Eräs tilanne on jäänyt pysyvästi mieleeni. Istuimme pöytäni äärellä matikankirjojen kanssa. Pöydällä oli myös hieno Lego-junanrata. Siirsimme sitä syrjään kirjojen tieltä.
Minuun iski jumi. En millään tajunnut, kumminpäin jaettava ja jakaja tulee. Silloin isäni hermostui. Hän sinkautti junanradan lattialle ja puuskahti: ”Sinusta ei koskaan tule mitään!”
Enempää en muista tilanteesta. Vain tämän. Siitä olen varma, ettemme palanneet tuohon koskaan.
Isäni huudahdus syöpyi muistiini. Se on sittemmin noussut mieleeni monta kertaa. Erityisesti monien onnistumisten hetkillä, joita isänikin oli todistamassa. Nyt yli neljänkymmenen vuoden kuluttuakin tuo lause ponnahtaa päähäni vähintään kerran kuussa.
Se todistaa minulle elämän epäreiluudesta. Minulla oli tuolloin teinivelttous päällä ja koulu kuralla. Ei ihme, että isä sen kerran kilahti.
Ja se oli ainoa kerta. Yksi pinnan katkeaminen. En muista hänen koskaan muulloin puhuneen pahasti tai viskoneen tavaroita. Siksi poikkeuksellinen tilanne jäikin mieleeni. Muuten hän oli kiva isä. Osti leluja ja kirjoja, jutteli ja opetti kaikkea.
Jokin lukko siitä kait jäi päälle, mutta sen olisi voinut avata. Olen varma, että hän on katunut hermostumistaan ja siitä olisi voitu puhua.
Ei ole reilua isääni kohtaan, että muistan tuon yhden ainoan kerran niin vahvasti.
Muisti toimii petollisesti. Se laittaa suurennuslasin yhden kiivastuksen hetken päälle. Näin muisti tahraa isän muiston. Se tallentaa aivan väärät saattosanat, joilla hän lähetti minut elämäni tielle.
Epäreilua on sekin, etten aikuisena osannut palata tuohon tilanteeseen. Jokin lukko siitä kait jäi päälle, mutta sen olisi voinut avata. Olen varma, että hän on katunut hermostumistaan ja siitä olisi voitu puhua.
En kirjoita tätä itku silmässä. Minulle ei jäänyt tilanteesta pysyvää traumaa, olen saanut runsaasti korjaavia kokemuksia. Voin hyvin ja olen tyytyväinen itseeni. Siksi varsinkin ihmettelen, miksi nuo mitätöivät sanat kulkevat edelleen mukanani. Isä ei tarkoittanut niitä, enkä todellakaan usko niihin.
Muisti toimii tosi kummallisesti ja epäreilusti.
On tämä pelottavaakin. Minä olen ollut tosi kiva isä omille lapsilleni. Silti on mahdollista, että olen tehnyt samanlaisia virheitä. Olen kerran tai pari töräyttänyt jotakin tosi tyhmää, mikä on satuttanut lapsiani ja jäänyt pysyvästi muistiin.
Jos näin on, kunpa he ottaisivat asian puheeksi. Eivät menisi lukkoon kuten minä oman isäni kanssa.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Rippijuhla voi olla nuorelle parantava kokemus
PuheenvuorotRippijuhlassa juhlitaan nuorta itseään, ei hänen saavutuksiaan.
Kuula: Kaikkein paskinta työtä on työnhaku
Puheenvuorot
.jpg)