Kuula: Usko Jumalaan on kuin nukahtamista: sen osaa jokainen, mutta kukaan ei osaa sitä selittää
Nukahtamisessa ja uskossa suostun kyyditettävän osaan.
Minusta uskoa Jumalaan on mukava verrata nukahtamiseen.
Uni on kuin Jumala. Nukahtaminen on uskoa eli sielun liike, joka vie minut Jumalan syliin.
Nukahtaminen on luontaista ihmiselle. Me kaikki osaamme sen, toiset paremmin toiset huonommin. Menen sänkyyn, rauhoitan mielen ja suljen silmät. Näiden valmistelevien toimenpiteiden jälkeen jään hiljaa odottamaan - ja kohta nukahdan.
Nukahtamisen hetki on erikoinen tapahtuma. Voin kyllä valmistella sitä, mutta uneen vaipumisessa olen passiivinen. Uni vain ottaa minut haltuunsa. En tiedä miten se tapahtuu.
Jumalan kanssa tapahtuu samalla tavalla. En osaa selittää, miten annan itseni hänen kannettavakseen. Enkä edes tiedä, mitä se on. Silti kykenen siihen. Suostun siihen, että unen tavoin Jumala tulee luokseni ja ympäröi minut syliinsä.
Nukahtamista edeltävät valmistelevat toimet, nuo tutut iltarituaalit. Samoin meissä tapahtuu monenlaisia Jumalan syliin valmistelevia liikahduksia. Joku miettii Jumalaa, rukoilee tai käy kirkossa. Toinen aavistaa, että Jotakin Suurempaa on. Kaikella tuntuu olevan arkea syvempi merkitys.
Aina liike Jumalaa kohti ei näytä liittyvän tuonpuoleisiin asioihin. Koemme esimerkiksi syvää iloa, kiitollisuutta tai eettisyyden velvoitetta. Myös kielteiset tuntemukset, kuten ahdistus, syyllisyys tai tyhjyys liikuttavat meitä. Pohjimmiltaan koko elämä on tätä. Olemme joka hetki kaltevalla pinnalla liukumassa Luojan luo.
Mutta itse asia, Jumalan varaan jääminen, jää silti hämärän peittoon. Silti sekin tapahtuu, yhtä varmasti kuin nukahtaminen illalla.
Nämä ”valmistelut” eivät kuitenkaan ole uskoa eli Jumalan kohtaamista. Ne vain valmistelevat minua siihen. Niinpä voin joskus havaita tuon valmistelevan liikkeen ja voin jopa itse osallistua siihen. Mutta itse asia, Jumalan varaan jääminen, jää silti hämärän peittoon. Silti sekin tapahtuu, yhtä varmasti kuin nukahtaminen illalla.
Minua tämä vertaus on auttanut paljon.
Koko elämäni Jumalan edessä on kuin nukahtamisen hetki. Olen joka hetki valveen ja unen rajamailla, toinen silmä raollaan ja toinen näkee jo unta. Lepään Jumalan sylissä, vaikka en tajuakaan sitä.
Hetki vielä, ja olen syvemmässä unessa. Puhun siis kuolemasta, jota myös kutsutaan nukahtamiseksi. Siinä ei vaivuta pimeyteen, vaan kirkkauteen, jossa nähdään se, jota täällä vasta aavistellaan. Olemme matkalla kohti iloa, näin uskon.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: ”Olisi coolia tulla uskoon, mutta aivoni on rakennettu niin, ettei se ole helppoa” – Tuomas Enbuske tiivistää kristityn peruskokemuksen
PuheenvuorotAivomme ovat tehdasasetuksiltaan materialistiset ja tämänpuoleiset.
