Kuulan verkkokolumni eläinten tehotuotannosta on poikinut kaksi kantelua – ratkaisuja saadaan odottaa
Kirkko ja kaupungin 18.1. julkaisemasta Kari Kuulan verkkokolumnista on kanneltu Julkisen sanan neuvostoon ja Espoon tuomiokapituliin.
Julkisen sanan neuvostoon tehdyssä kantelussa pyydetään tutkimaan, onko päätoimittaja Jaakko Heinimäki rikkonut Journalistin ohjeita päätöksellään poistaa kiistanalainen kolumni verkosta 25.1. Kantelusta kertoi Helsingin Sanomat.
Toinen kantelu koskee kolumnin sisältöä. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) teki kolumnista kantelun Espoon tuomiokapituliin 27.1. Tuomiokapituli valvoo seurakuntien ja pappien toimintaa ja arvioi heidän soveltuvuuttaan.
Räväkkä kolumni käsitteli eläinten tehotuotannon ja lihansyönnin etiikkaa teologisesta näkökulmasta.
Päätoimittaja Jaakko Heinimäki pitää tärkeänä, että asia käsitellään JSN:ssa.
– Vapaus on journalismin arvoista kaikkein pyhin. Journalistista päätösvaltaa ei saa luovuttaa toimituksen ulkopuolelle, Heinimäki sanoo.
– Minua ei painostettu poistamaan kolumnia. Poistin sen oman harkintani perusteella, ja minulla on päätoimittajana siihen oikeus.
JSN ei pysty käsittelemään asiaa kovin nopeasti, koska kantelut ovat ruuhkautuneet.
– Meille tulleiden kantelujen määrä kasvoi viime vuonna kolmanneksen edellisvuodesta. Siksi meillä on nyt kahden kuukauden jono ensimmäiseen vaiheeseen, jossa puheenjohtaja ratkaisee, otetaanko kantelu käsittelyyn, sanoo JSN:n puheenjohtaja Eero Hyvönen.
– En siis ole vielä päättänyt, kuinka kantelun kanssa menetellään, mutta sisällön puolesta näyttää selvältä, että se otetaan käsittelyyn. Jos näin käy, koko neuvoston päätös tulee maalis-toukokuussa.
Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. JSN ei ole tuomioistuin eikä se käytä julkista valtaa.
Valtaosa suomalaisista tiedotusvälineistä kuuluu JSN:n perussopimuksen allekirjoittaneisiin yhteisöihin, jolloin JSN voi suoraan käsitellä niihin kohdistuvia kanteluita. Myös Kirkko ja kaupunki on liittynyt neuvostoon erillisjäsenenä. Muuten JSN ei voisikaan ottaa käsittelyyn K&k:n toimintaa koskevaa kantelua.
Espoon tuomiokapitulissa MTK:n tekemä kantelu on valmistelussa. Muita kanteluita asiasta ei ollut tullut. Käsittelyaikataulusta ei vielä 28.1. ollut tietoa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirkko ja kaupungin päätoimittajan päätös poistaa kohua herättänyt kolumni poiki huomautuksen Julkisen sanan neuvostolta
AjankohtaistaJSN:n mukaan laajaa yhteiskunnallista keskustelua herättäneen kolumnin poistaminen hankaloitti yleisön mahdollisuutta käyttää tiedonsaantioikeuttaan.