Kuula: Kristityn kilvoittelu alkaa lautaselta – emme saa alistaa tuntoisia olentoja
On aikoja, jolloin eläinten syöminen on ollut välttämätöntä. Tällä ei kuitenkaan voi perustella nykyistä eläinten laajamittaista hyödyntämistä.
Kirjoitin taannoin räväkän kolumnin kristillisestä eläinteologiasta. Mutta voi, tiukka retoriikka altisti sen virhetulkinnoille. Kolumni poistettiin Kirkko ja kaupungin sivuilta. En näe sitä sananvapauskysymyksenä tai päätoimittajan jänistämisenä, sillä en ollut itsekään tyytyväinen lopputulokseen. Tekstiä olisi pitänyt tarkentaa. Tehdään se siis nyt. Kerron uudestaan, mitä uudempi kristillinen teologia sanoo eläimistä.
Eläinteologia lähtee myötätunnosta kanssaluotuja kohtaan. Mitä enemmän eläimiä tutkitaan, sitä selvemmin ne nähdään tuntoisina olentoina. Ne kokevat itsensä ja ympäristönsä tietyllä tavalla. Ne iloitsevat ja leikkivät. Ja ne kärsivät, jos eivät saa toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan.
Katsotaan tässä valossa numeroita. Planeetallamme on karjaa 700 miljoonaa tonnia, ihmisiä 300 miljoonaa tonnia ja kanaa suurempia vapaita luonnoneläimiä vain 100 miljoonaa tonnia. Tähän päälle viljellyt kalat, tuntoisia olentoja nekin. Suomessa teurastetaan vuosittain 80 miljoonaa eläintä, koko maailmassa yli 60 miljardia. Syy on 1900-luvun väestönkasvussa. Kun ihmisiä on paljon, karjaa tarvitaan valtavasti.
Näin suuri volyymi edellyttää tehotuotantoa ja lihan maailmanlaajoja markkinoita. Eläimet jalostetaan ja kasvatetaan mahdollisimman tehokkaasti. Se vaarantaa niiden hyvinvoinnin. Asetelma on kestämätön ympäristön ja etiikan näkökulmasta. Moderni eläinteologia näkee tässä myös myötätuntokysymyksen. Miten me kohtelemme tuntoisia olentoja?
Meitä kutsutaan heijastamaan Jumalan hyvyyttä ja huolenpitoa.
Periaatteelliset ongelmatkin ovat suuria. Perinteisen käsityksen mukaan eläimet luotiin meitä varten, meidän iloksemme ja hyödyksemme. Nykyisen tietämyksen valossa tämä on mahdoton ajatus. Emme ole maailman napa, emme edes tällä planeetalla. Jo kauan ennen meitä täällä tallusti kirjo tuntoisia olentoja.
Eläimillä on siis itseisarvo lajeina ja yksilöinä. Niitä ei luotu meitä varten eivätkä ne ole välineitä ihmisen menestykseen. Uusina tulokkaina meidän kuuluisi sopeutua luomakuntaan, ei luomakunnan meihin.
Raamatun mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Siitä ei seuraa ylivaltaa eläinkuntaan vaan päinvastoin. Meitä kutsutaan heijastamaan Jumalan hyvyyttä ja huolenpitoa. Kun viljelemme, samalla varjelemme. Emme saa alistaa tai esineellistää tuntoisia olentoja. Kosketuksemme niihin kuuluu viestiä taivaan rakkautta.
Maailma rakentuu kuitenkin saalistamisen varaan. Tämän eläinteologia myöntää. Evoluutio luomisen mekanismina johtaa väistämättä kilpailuun, kärsimykseen ja kuolemaan. Myös ihmisen selviytyminen karussa luonnossa on edellyttänyt eläinten syömistä ja muutakin hyötykäyttöä.
Näin ihmisen eläinsuhde on jakautunut kahtia. Joidenkin eläinten kanssa olemme luoneet molempia hyödyttävän kumppanuuden, esimerkiksi koirien. Toiset eläimet taas ovat muuttuneet pelkäksi resurssiksi, työvoimaksi ja ravinnon lähteeksi. Lemmikkejä hellitään täydellä sydämellä, kun taas karjan kärsimystä ei edes huomata, tai jos huomataan, se oikeutetaan jollakin tavalla.
Kuuntele siis lemmikkisi viestiä, eläinteologia sanoo. Koirasi pyytää sinua kohtelemaan samalla tavalla kanoja ja possuja. Älä sulje häkkiin ja tee heistä pelkkää ruokaa, kun et tee sitä minustakaan. Anna heidän elää rauhassa.
Kuulen vastalauseen: antaahan itse Jumala ihmiselle eläimet ravinnoksi. Raamatun myyttisillä alkulehdillä ihminen elää kasvisruoalla, mutta vedenpaisumuksen jälkimainingeissa annetaan lupa syödä myös eläimiä. Kyse on myönnytyksestä, ei ihanteesta. Siksi samassa yhteydessä kielletään syömästä eläinten verta, koska elämänvoiman uskottiin asuvan siinä. Eläinteologia näkee tässä muistutuksen käyttää eläimiä lempeästi ja pidättyvästi. Niiden elämä on pyhä, se kuuluu Jumalalle.
Mutta söihän Jeesus lihaa ja kalaa, joku sanoo. Kyllä. Koska hän eli aikalaistensa tavoin niukoissa olosuhteissa ja sen ajan kulttuurin ehdoilla. On aikoja, jolloin eläinten syöminen on ollut välttämätöntä ihmisen selviämiselle hengissä. Tästä ei kuitenkaan nouse argumenttia nykyiselle eläinten laajamittaiselle hyödyntämiselle. Jeesuksen opetus osoitti aivan toiseen suuntaan.
Hän kutsui seuraajiaan rauhantekijöiksi, tekemään jumalankuvaisuuttamme todeksi. Yksi tie siihen on omasta luopuminen muiden hyväksi. Tästä seuraa suora johtopäätös eläinten hyväksikäyttöön. Kohtuus siellä, missä se on välttämätöntä. Luopuminen siellä, missä se on mahdollista.
Suomessakaan lihansyönti ei ole millään muotoa välttämätöntä, puhumattakaan muista eläinteollisuuden muodoista. Kristityn kilvoittelu alkaa siis omalta lautaselta. On vähennettävä lihan syöntiä, mielellään lopetettava kokonaan. Kasvisruokaan siirtyminen on Jumalan rakkauden osoittamista kanssaluoduille.
Kasvisruokaan siirtyminen on Jumalan rakkauden osoittamista kanssaluoduille.
Vatsa on tosin tottunut vaatimaan paljon. Mutta kilvoittelu onkin vaivan näkemistä. Omasta mielihyvästä luopumista kohtuun nimissä ja kärsimyksen vähentämiseksi. Silloin ruoasta voi kiittää hyvillä mielin. Jos nyt herää syyllisyyttä, se on oikein. Sydän kutsuu rauhantekijäksi.
Vielä vahvemman motiivin muutokseen antaa kristinuskon avainsymboli, krusifiksi. Ristinkuolemallaan Jumalan Poika tuli mukaan kaikkien luotujen kärsimykseen ja kuolemaan, joten hän sai tietää myös sen, miltä tuotantoeläinten hätä ja tuska tuntuu. Siksi hän katsoo niitä myötätuntoisesti ja muistuttaa, että ”minkä olette tehneet yhdelle näistä pienistä, sen te teette minulle”.
Eräässä mielessä ihmisen jumalankuvaisuus nostaa hänet muun luonnon yläpuolelle. Olemme ainoa laji, joka voi luopua eläinten laajamittaisesta hyväksikäytöstä. Ehkä meitä on siunattu tieteen, teknologian ja aineellisten resurssien satumaisella kasvulla, jotta emme enää eläisi tuntoisten olentojen kustannuksella.
Muutos on jo käynnissä. Kun yksittäiset kuluttajat muuttavat tottumuksiaan, elinkeinorakenteet tulevat perässä. Eläinten tilanne voi olla hyvin toisenlainen 2080-luvulla.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kristinusko ohjaa miettimään mitä syö – mutta miksi ruokakeskustelu repeää helposti riidaksi?
HengellisyysYmpäristöteologi Panu Pihkalan mielestä kannattaa tunnustaa, että ruokaan liittyy monenlaisia ristiriitoja. Sen jälkeen voi yrittää tehdä mahdollisimman vastuullisia valintoja.
