Teologian tohtori Kari Kuulan mielestä eläinten teollista hyödyntämistä ja lihan syömistä ei voi perustella Raamatulla.
Onnellista karjaa vai kärsiviä olentoja? – Keskustelu eläintuotannosta menee tunteisiin, mutta niiden kanssa voi tulla toimeen
Tuotantoeläinten kohteluun puuttunut Kirkko ja kaupungin kolumni nostatti kohun, jossa maaseudun tuottajien ahdinko ja eläinten kärsimyksen aiheuttama ahdistus törmäsivät. Sosiaalipsykologi Leena Koivulan ja journalismin tutkija Taneli Heikan mielestä keskustelun ei tarvitse ajautua umpikujaan.
Kirkko ja kaupunki julkaisi 18. tammikuuta Kauniaisten seurakunnan pappi, teologian tohtori Kari Kuulan kolumnin, joka otti kantaa tuotantoeläinten kohteluun. ”Olemme muuttaneet Jumalan luoman puutarhaplaneetan valtavaksi eläintehtaaksi, jossa tuntoisista olennoista tehdään orjia ja esineitä”, Kuula kirjoitti.
Nykyinen tilanne ilmaisee Kuulan mielestä saatanallista julmuutta. Hän vertasi tuotantoeläinten kokemaa kärsimystä myös keskitysleireihin.
Kolumnin voimakkaat ilmaisut olivat monelle liikaa. Maaseudun Tulevaisuudessa (23.1.) MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila luonnehti kolumnia ”tyrmistyttävänä hyökkäyksenä” suomalaisia kotieläintuottajia kohtaan. Monet maataloustuottajat jakoivat sosiaalisessa mediassa kuvia tiloiltaan aihetunnisteella #terveisiähelvetistä.
Maaseudun Tulevaisuuden haastattelema Kuula pahoitteli ”tuhansin anteeksipyynnöin” sitä, että kolumnin kärki osoittautui suomalaiseen maataloustuottajaan, joka tekee rankkaa työtä kovan talouden ehdoilla.
Keskustelu hakeutui valmiisiin juoksuhautoihin. Yhdessä rintamassa olivat maaseudun tuottajat ja heidän puolestaan loukkaantuneet, toisella puolella ääntä käyttivät eläinten oikeuksien puolustajat, kaupunkiälyköt ja sananvapauden puolustajat.
Lopulta päätoimittaja Jaakko Heinimäki päätti poistaa verkkokolumnin ja tilasi Kuulalta uuden kolumnin samasta aiheesta.
Torjuttu ja kaivattu teologinen puheenvuoro
Sosiaalipsykologi Leena Koivula kehottaa keskustelijoita laittamaan jäitä hattuun. Koivula muistuttaa, että vastakkainasettelu saattaa hyödyttää joitakin eturyhmiä, ja siksi sitä on saatettu lietsoa myös tarkoituksellisesti.
Ihmisen tuomitseminen pelkän ulospäin näkyvän käyttäytymisen perusteella ei Koivulan mukaan kannata. Sen sijaan hän suosittelee dialogista keskustelua, joka on rakentavampi toimintatapa ja edesauttaa keskinäistä ymmärtämistä.
– Jos tavoitteena on auttaa tuotantoeläimiä, on muiden tuomitsemisen sijaan paras pyrkiä löytämään yhteys myös eri tavoilla ajatteleviin. Suhtautuisin erityisen kriittisesti niihin, jotka pyrkivät ylläpitämään vastakkainasettelua ja ryhmien välistä eripuraisuutta tai jopa lisäämään sitä, Koivula sanoo.
Koivula vetää Koneen säätiön rahoittamaa Luonto ja tunteet -hanketta. Hanke pyrkii tukemaan ihmisiä, jotka kokevat ahdistusta ekologisen kriisin ja eläinten kärsimyksen vuoksi. Hankkeen verkkosivuilta löytyy tietoa ja työkaluja, joiden avulla ihmisiä voimaannutetaan toimimaan sekä autetaan pärjäämään myös hankalien tunteiden kanssa.
Ekologisessa kriisissä ja eläinten ahdingossa on kyse niin valtavan isosta ja vaikeasta asiasta, että ihmisaivojen alkaa olla mahdotonta sitä kokonaisuutena käsittää.
– Leena Koivula
Koivula tiivistää Kuulan kolumnin pääviestin ajatukseen, jonka mukaan eläinten teollista hyödyntämistä ei voi perustella Raamatulla, vaan kristittyjen tulisi toimia esimerkkinä eläinten rakkaudellisesta kohtelusta. Koivulan huomio on kiinnittynyt siihen, että Kuulan saama kritiikki ei sisältänyt vastausta hänen esittämiinsä teologisiin perusteluihin.
– Luin monta itse asiaan liittymätöntä kommenttia esimerkiksi siitä, kuinka eläintuottajat tekevät rankkaa työtä. Vaikutti siltä, että Kuulaa vastaan oli hyvin vaikeaa argumentoida.
Koivulan huomion kiinnitti myös se, että moni kertoi odottaneensa jo pitkään kirkolta Kuulan kolumnin kaltaista kannanottoa. Koivula uskoo, että vielä suurempi joukko ajattelee hiljaisesti samoin.
– Kirkkoa kuvaillaan usein hajuttomaksi ja mauttomaksi, ja monet ihmiset etääntyvät siitä. Yhtäkkiä eri viestintäkanavat olivat täynnä kommentteja siitä, kuinka ihmiset kokivat tärkeäksi Kuulan kannanoton, jossa hän suoraselkäisesti puolusti heikossa asemassa olevia tuotantoeläimiä.
Mieli suojautuu eläinten kärsimykseltä
Eläimiä puolustaneen kolumnin nostattama kohu ja vihainen vastaanotto ovat Koivulan mielestä konkreettinen esimerkki siitä, kuinka meidän ihmisten on välillä hyvin vaikea hyväksyä asioita, jotka koemme itsellemme tai omalle viiteryhmälle kivuliaiksi.
Koivulan mukaan ympäristöahdistus voi aiheuttaa esimerkiksi lamaannusta ja ulospäin välinpitämättömyydeltä vaikuttavaa käyttäytymistä. Saatamme vältellä ahdistuksen kokemusta myös ylläpitämällä kollektiivista hiljaisuutta asioista, jotka ovat liian ikäviä kohdattavaksi.
– Ekologisessa kriisissä ja eläinten ahdingossa on kyse niin valtavan isosta ja vaikeasta asiasta, että ihmisaivojen alkaa olla mahdotonta sitä kokonaisuutena käsittää.
Myös taloudelliset intressit tai yksinkertaisesti haluttomuus muuttaa omia elintapoja voivat vaikuttaa siihen, että tunteet kiehuvat yli.
– Leena Koivula
Koivulan mukaan ympäristöahdistusta ei tarvitse yrittää poistaa. Sen kanssa voi oppia elämään, ja parhaimmillaan ahdistuksesta seuraa aktiivista vaikuttamistoimintaa. Hankalien tunteiden riittävä käsitteleminen helpottaa myös ilon ja muiden myönteisiksi koettujen tunteiden kokemista.
Eläinten oikeuksista puhuminen herättää Koivulan mukaan torjuntaa, koska jokainen ihminen on enemmän tai vähemmän syyllistynyt eläimille aiheutuneeseen kärsimykseen. Asiaa on vaikea kohdata, koska ihmismieli pyrkii luonnostaan suojaamaan itseään. Olemme esimerkiksi tottuneet katsomaan maailmaa niin, että ihminen olisi arvokkaampi kuin muut eläimet.
– Eläintutkimus on kuitenkin jo kauan sitten osoittanut, että tuotantoeläimet voivat kokea kärsimystä, kipua ja samoja perustunteita kuin ihmiset. Ne ovat paljastuneet yksilöiksi, joilla on henkilökohtaisia ominaisuuksia ja persoonallisuuden piirteitä, Koivula sanoo.
Tietoiseksi tuleminen tuotantoeläinten ahdingosta saattaa Koivulan mukaan olla järkyttävä kokemus. Sen jälkeen kärsivällinen suhtautuminen eläimiin kohdistuvaa välinpitämättömyyttä kohtaan saattaa tuntua ylivoimaiselta vaatimukselta.
Suhteellisuudentaju näyttää oman vastuun
Syyllisyys tai häpeä voi Koivulan mukaan joskus sekoittua muihin tunteisiin epämääräiseksi möykyksi, josta sitä on vaikea erottaa. Tunnistamaton syyllisyys tai häpeä voi näkyä esimerkiksi suhteettoman voimakkaina tunteenpurkauksina tai muuten hölmönä käyttäytymisenä.
– Toki myös taloudelliset intressit tai yksinkertaisesti haluttomuus muuttaa omia elintapoja voivat vaikuttaa siihen, että tunteet kiehuvat yli, Koivula sanoo.
Arkkipiispa Tapio Luoma julkaisi Facebookissa kannanoton, jonka mukaan maataloustuottajien loukkaantuminen Kuulan kolumnista oli oikeutettua. Luoman mukaan maatalouselinkeinon harjoittajat tekevät kutsumustyötä, jolla on Jumalan siunaus.
Koivula peräänkuuluttaa Luomalta ja muilta eläintuottajien rinnalle asettuneilta kirkon johtajilta empatiaa myös tuotantoeläimiä kohtaan sekä realistista ja rehellistä tilannekuvaa. Koronapandemia ja ekologinen kriisi ovat Koivulan mukaan huutomerkkejä, jotka kertovat luonnon ja ihmisen välisen suhteen häiriintymisestä.
– Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen niin sanotuilla perhetiloilla elää keskimäärin 1 200 sikaa, kanoja jopa useita tuhansia. Mihin perustuu arkkipiispan näkemys, että Jumala siunaisi tällaista toimintaa, Koivula kysyy.
Pelkään, että tilannetta käyttävät hyväksi vastakkainasettelusta hyötyvät tahot eivätkä ne, jotka hyötyisivät oppimisesta ja kuuntelemisesta.
– Taneli Heikka
Eläinten kärsimykseen liittyvien syyllisyydentunteiden käsittelyssä Koivula painottaa suhteellisuudentajun merkitystä. Hän muistuttaa, että voimakkaatkin tunteet kuuluvat terveen ihmisen elämään. Ne kertovat siitä, mitkä asiat ovat meille tärkeitä. Suhteellisuudentajuun kuuluu sen kysyminen, milloin olen tehnyt riittävästi ja milloin liian vähän.
– Mitä paremmin ihminen on tasapainossa itsensä ja omien tekojensa kanssa, sitä vaikeampi mielen tasapainoa on ulkopuolelta horjuttaa. Yksittäinen tuottaja tai kuluttaja ei ole yksin syyllinen eläinten tehotuotantoon, mutta yksilöinä jokainen meistä on vastuussa omista valinnoistamme. Kotimaista ruokaa voi helposti suosia, vaikka ei käyttäisi lainkaan eläinperäisiä tuotteita.
Turvalliset kuuntelemisen paikat puuttuvat
Viestintäyrittäjä ja journalismin tutkija Taneli Heikka tunnistaa Kuulan kolumnin herättämien vastakkaisten reaktioiden taustalla voimakkaan halun tulla kuulluksi. Heikan huomio kiinnittyy varsinkin MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan vahvoihin ilmaisuihin.
– Marttila luonnehti Kuulan kolumnia tyrmistyttäväksi hyökkäykseksi ja sanoi, että karjankasvattajilla on kivi kengässä. Kamelin selkä katkesi, kun kirkkokin käänsi tuottajille selän. Kokemukseni mukaan voimakkaat fyysiset ilmaukset ovat merkki siitä, että ihminen haluaa sanoa omasta todellisuudestaan jotakin sellaista, mikä ei ole tullut ymmärretyksi.
Käyty keskustelu heijastaa Heikan mukaan maaseudun elinkeinonharjoittajien kokemusta, jonka juuret ulottuvat monen vuosikymmenen taakse. Moni heistä kokee joutuneensa yhteiskunnassa ylenkatsotuksi ja häviäjän asemaan.
– Tämä kokemus vaikutti taustalla, kun maaseudun tuottajat reagoivat voimakkaasti Kuulan kolumniin. Kuulin arkkipiispa Tapio Luoman julkaisemassa kannanotossa pyrkimyksen vastata tähän kuulluksi tulemisen tarpeeseen, Heikka sanoo.
– Eläintensuojelijat puolestaan näkevät tuotantoeläimet tietoisina olentoina ja samastuvat niihin kohdistuvaan olemassaolon uhkaan. Lehmä, porsas ja kana ovat heille kärsiviä olentoja, joita yhteiskunta ei kuule eikä ymmärrä.
Heikka suunnittelee työkseen dialogisen keskustelun prosesseja ja tutkii dialogin mahdollisuuksia journalismissa. Hän on ollut mukana muun muassa kehittämässä dialogeja järjestävän Erätauko-säätiön työtapaa ja ohjaamassa Erätauko-keskusteluita.
Ne, joilta kukaan ei tavallisesti kysy mitään, sanovat usein dialogissa kaikkein painavimmat asiat.
– Taneli Heikka
Kuulan kolumnista alkaneessa debatissa on monista julkisista kiistoista tuttuja piirteitä, jotka huolestuttavat Heikkaa. Julkisuuden ilmatilaa hallitsevilla etujärjestöillä, eläinsuojelujärjestöillä, medialla ja kirkolla on keskustelussa omat agendansa. Kenenkään roolina ei ole sellaisen ”keskitilan” luominen, jossa ihmiset voisivat punnita rauhassa eriäviä näkemyksiä.
– Vastakkaisille puolille joutuneilla ei ole missään julkista, turvallista tilaa, jossa he voisivat ilmaista itseään ja kuulla toistensa ajatuksia. Pelkään, että tilannetta käyttävät hyväksi vastakkainasettelusta hyötyvät tahot eivätkä ne, jotka hyötyisivät oppimisesta ja kuuntelemisesta.
Dialogiin kutsuttava myös yhteiskunnan hiljaiset
Ennen kuin dialogissa käsitellään mielipiteitä jakavia kysymyksiä, osallistujien pitää voida luottaa siihen, että toinen ei ole paikalla pahoin aikein. Tähän päästään Taneli Heikan mukaan yhteisiin sääntöihin sitoutumalla.
– Pidän tärkeimpinä sääntöinä lupausta kuunnella toisia arvostavasti ja sitä, että jokainen puhuu omista kokemuksistaan. Ei siis siitä, mitä tiedän, osaan ja tunnen, vaan siitä, mitä minulle on tapahtunut ja mitä olen tehnyt, jotta olen tullut tähän ajatukseen.
Luottamusta synnyttää myös istuminen piirissä, joka ohjaa osallistujia etsimään yhteyttä toisten kanssa. Heikka uskoo, että piirin vaikutus keskustelijoihin on vaistonvaraista ja nousee ihmislajin esihistoriasta, jossa yhteisön keskinäinen yhteisymmärrys oli eloonjäämisen ehto. Kirkot ja kirjastot ovat Heikan mukaan osoittautuneet Suomessa kaikkien kannalta turvallisiksi paikoiksi dialogin järjestämiseen.
Kun dialogi käsittelee yhteiskunnallisia jakolinjoja, keskusteluun tarvitaan eri instituutioiden edustajia, jotta valta olisi läsnä. Heidän tulee kuitenkin pidättäytyä valmiista julkisesta roolistaan ja siitä, mitä heiltä tavallisesti odotetaan.
– Julkisuudessa jo keskustelevien lisäksi on tärkeää kutsua paikalle niitä yhteiskunnan hiljaisia, joilla ei ole ääntä nykyisessä keskustelussa ja jotka eivät ole valinneet valmiiksi omaa puoltaan. Ne, joilta kukaan ei tavallisesti kysy mitään, sanovat usein dialogissa kaikkein painavimmat asiat.
Julkisen keskustelun puuttuva elementti
Onnistunut dialogi antaa Taneli Heikan mukaan todemman kuvan maailmasta kuin kärjekkäät vastakkainasettelut. Dialogin lopputuloksena ei ole yksimielisyys, mutta se synnyttää osallistujien välille ymmärrystä ja samastumista.
– Empatia on paljon lähempänä kuin kuvittelemme. Olen varma siitä, että pääkaupunkiseudun ja maaseudun väliset jakolinjat ylittäviä yhteyden kokemuksia voitaisiin löytää määrättömästi. Keskustelijat näkisivät, että toinen ihminen ei ole erilaisesta näkemyksestään huolimatta paha tai vihattava, vaan kiinnostava ja arvostettava.
Heikka toivoo, että järjestetyissä dialogeissa tapahtuvat hyvät asiat tulisivat osaksi myös julkisuudessa käytyä keskustelua. Tämä voisi tapahtua dialogisen journalismin keinoilla, joita hän selvitti vuonna 2017 tarkastetussa väitöstutkimuksessaan.
Heikka mainitsee esimerkin Yhdysvalloista, missä keskustelu aseista ja aserajoituksista on ollut tulehtunutta ja toista osapuolta demonisoivaa. Time-lehti vastasi tilanteeseen järjestämällä kaksipäiväisen dialogin, johon osallistui 20 erilaisia kantoja edustavaa ihmistä. Heikka ehdottaa, että Kirkko ja kaupunki ja Maaseudun Tulevaisuus järjestäisivät yhdessä dialogin Kuulan esille nostamista teemoista.
Dialogisen journalismiin prosessiin kuuluu se, että toimittajat osallistuvat keskusteluun omana itsenään ja näyttävät oman taustansa, kokemuksensa ja haavoittuvuutensa. Vasta dialogin jälkeen he palaavat ammattirooliinsa ja haastattelevat muita osallistujia.
– Tällä tavalla syntyy juttuja, jotka sisältävät hyvin erilaista puhetta kuin sellaiset jutut, joissa instituutioiden johtajat antavat ylätasolta lausuntoja asioista. Dialogisen journalismin avulla voitaisiin mielestäni tavoittaa julkisesta keskustelusta tällä hetkellä puuttuva elementti.
Taneli Heikalle välittyy eläinoikeuskeskustelun kummaltakin suunnalta voimakas kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen tarve.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Milloin eläin saa kärsiä ja kuolla ihmisen käytössä, piispa Kaisamari Hintikka? – ”Eläinten kaltoinkohtelu on syntiä”
HengellisyysKaisamari Hintikasta esimerkiksi turkistarhaus, häkkikanalat ja tehosikalat välineellistävät eläimet. ”Kaikella luodulla on itseisarvo.”
