Yökylässä kirkossa: Anni, 8, levitti makuupussinsa alttarikaiteen viereen, koska siinä on hyvä paikka pehmolelulle
Makuupaikat löytyivät Kirkkoyössä Hyvän Paimenen kirkon klinkkerilattialta.

Makuupaikat löytyivät Kirkkoyössä Hyvän Paimenen kirkon klinkkerilattialta.

Yökylässä kirkossa: Anni, 8, levitti makuupussinsa alttarikaiteen viereen, koska siinä on hyvä paikka pehmolelulle

Kuusitoista 7–12-vuotiasta lasta löysi yösijan Pakilan Hyvän Paimenen kirkon klinkkerilattialta

Parisenkymmentä silmäparia tuijottaa hämärässä isolta screeniltä elokuvaa. Lokakuisena perjantai-iltana Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkon kokoushuone on muuttunut leffa­teatteriksi. On varhaisnuorten Kirkkoyö.

Talon puolesta tarjolla on popcorneja ja mehua. Muut herkut lapset ovat saaneet tuoda mukanaan.

Kaikkia ei elokuva kiinnosta. Osa on jo sen nähnytkin.

Isot eli 12-vuotiaat saavat pelata kirkon aulassa kännyköillään. Karkkeja on pelin tiimellyksessä lennellyt pitkin penkkejä. Ne saavat olla siinä.

On rauha katsella elokuvaa ja pelata, kun kukaan ei hoputa siivoamaan kesken kaiken. Tiedossa on, että omat sotkut siivotaan leffan ja pelin jälkeen.

Coco-elokuva kestää puolitoista tuntia. Se kertoo 12-vuotiaasta meksikolaisesta Miguel-pojasta, joka rakastaa musiikkia ja joutuu taikavoiman viemänä tuonelan valtakuntaan.

Pehmolelu nukkuu alttarikaiteella

Leffa loppuu vartin yli yhdeksän.

– Seuraavaksi mennään laittamaan petejä, sanoo pastori Mikael Tammilehto.

Lapset juoksevat kirkon aulaan naulakoiden luokse, josta aletaan raahata patjoja ja makuupusseja kirkkosaliin.

– Saatte itse valita paikat, huutelee nuorisotyönohjaaja Johanna Leppänen.

Anni M., 8, levittää vaaleanpunaista alustaa ja vihreää makuupussia lattialle.

– Menen tähän papin paikan eteen nukkumaan. Tuohon siniselle voi laittaa kaikki tavarat ja pehmolelun, jos ei halua pitää sitä kainalossa, hän selittää alttarikaiteen vieressä nukkumisen etuja.

Jenilla, 7, on varustautunut yöhön paksulla sähkökäyttöisellä ilmapatjalla.

– Onks tää jotenkin ihmeellistä, että me nukutaan kirkossa? kysyy Anni J., 9.

On se, vaikka ei mikään uusi juttu olekaan. Pakilan seurakunnassa Kirkkoöitä on järjestetty jo ainakin kymmenen vuotta. 27-vuotias Leppänen on itse osallistunut ensimmäisen kerran Kirkkoyöhän 8-vuotiaana silloisessa kotiseurakunnassaan Turun seudulla. Tämä on hänen seitsemäs Kirkkoyönsä töissä.

Iltarhartaudessa enkeli mukana

Yöpaidat ovat lasten yllä puoli kymmeneltä. Lapset nousevat kirkkosalista ylös johtavat portaat. Yläsaliin on sytytetty takka. Nuorisotyönohjaaja Ida Lemmetyinen istuu takan vieressä odottamassa. Hän ei olekaan siellä yksin, vaan seurana on nukke. Se on enkeli.

Cd-soittimesta kuuluu musiikkia. Massive Attackin Teardropin rytmissä kuulee ja tuntee sydämen sykkeen.

– Tää on pelottavaa, joku toteaa.

Pian jokainen huomaa, ettei tarvitse pelätä. Iltahartauteen mennään hiljaisuuden portin läpi eli aikuisten käsivarsien alta.

Johanna ja hänen kollegansa Saija Mäntynen seisovat vastakkain ja pitävät toisiaan käsistä kiinni. He ottavat jokaisen lapsen vuorotellen keskelleen käsien väliin, jossa ollaan hetki rauhassa ja hiljaa. Sitten lapset menevät takan ääreen kuuntelemaan musiikkia ja katselemaan tulta. Joidenkin tekee mieli vähän heilua ja toisia meinaa naurattaa. Rauha laskeutuu vähitellen.

Ida pyytää lapsia miettimään, ovatko he koskaan tavanneet enkelimäistä tyyppiä. Hän laittaa Samuli Edelmanin esittämän Mua siipeis suojaan kätke -virren soimaan.

Multa irtos hammas!

– Jenilla 7 v.

– Multa irtos hammas! kuuluu yhtäkkiä lasten joukosta.

Katsellaan ympärille ja Johanna huomaa, että se oli Jenilla. Häneltä oli irronnut etuhammas kesken kaiken. Tyttö oli vähän kielellä työnnellyt hammasta. Sitten se oli vain pudonnut.

Iltahartauden lopuksi kaikki käyvät rinkiin, ottavat käsistä kiinni ja sanovat yhdessä Herran siunauksen.

– Hyvää yötä Jeesus myötä, kiitos tästä päivästä.

– Se oli kiva! huudetaan lopuksi.

Kirkkosalissa alkaa hiljaisuus kello 22. Yläsalissa saa vielä valvoa tunnin ja syödä iltapalaa. Sen jälkeen voi paistaa vaahtokarkkeja tikunnokassa takassa.

– Eikö olekaan makkaraa? joku pojista kysyy.

Kello 23 viimeiset lapset hipsuttelevat hampaiden pesulta makuupusseihin.

Puolen yön aikaan kaikki ovat unessa.

7-vuotiaan Jenillan etuhammas lähti yllättäen irti hiljaisessa hetkessä.

7-vuotiaan Jenillan etuhammas lähti yllättäen irti hiljaisessa hetkessä.

Yksi lapsi putosi patjalta

Lauantaiaamuna osa pojista on hereillä kello 7.30. Muutkin lapset alkavat heräillä. Kuuluu supinaa, joka voimistuu pikkuhiljaa.

Juha Leiviskän suunnitteleman Hyvän Paimenen kirkon etuosan lasikatosta alkaa tulla valoa sisään. Anni M. avaa silmänsä ja hymyilee. Aika ihana paikka heräillä.

Herätys on kello 8, mutta jotkut ovat pakanneet kimpsunsa ja kampsunsa jo varttia aiemmin.

Hiuksia harjatessaan Anni M. kertoo, että hän oli herännyt yön aikana yhden kerran, kun jalka oli eksynyt patjan ulkopuolelle kylmälle lattialle.

Yöllä Meeri, 7, oli herännyt ja ihmetellyt, mihin hänen vieressään nukkuva ystävä oli kadonnut.

– Huomasin, että Jenilla oli pudonnut ilmapatjalta! Jenilla sanoi ennen nukahtamista, ettei hän tipu, mutta kuitenkin hän tippui, Meeri kertoo nauraen.

Putoamisessa ei onneksi käynyt kuinkaan. Jenilla vain hymyilee ja lähtee yöpaidassa aamiaispöytään. Hän ottaa kinkkuvoileivän ja istuu pöydän ääreen.

Kohta ulos ja sitten kotiin.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi