Laulaja Janna: ”Kun sain lapsen, hän ohitti arvojärjestyksessä kaiken muun”
Laulaja ja lauluntekijä Janna Hurmerinta, taiteilijanimeltään Janna, järjesti jo pienenä laulu- ja tanssiesityksiä kotinsa pihalla Vantaan Hiekkaharjussa. Nyt omalla kotipihalla touhuaa muutaman vuoden ikäinen poikalapsi.
1. Millaisia muistoja sinulla on lapsuudestasi ja nuoruudestasi Hiekkaharjussa?
– Hiekkaharju oli kiva ja rauhallinen asuinalue. Asuimme omakotitalossa, jossa oli iso piha leikkimiseen. Vaikka kävin kouluni Helsingissä, sain naapureista hyviä ystäviä, joiden kanssa olen yhteydessä edelleen. Myös Vantaan tanssiopistosta on jäänyt elämääni ystäviä.
– Olin luova lapsi, ja tein tyttökavereideni kanssa laulu- ja tanssiesityksiä, joihin myimme oikein pääsylippuja. Näitä esityksiä järjestettiin meidän pihallamme, ja paikalla oli vanhempia, muita sukulaisia ja naapurustoa.
2. Miksi palasit pari vuotta sitten takaisin vanhaan kotikaupunkiisi?
– Asuin kerrostaloasunnossa Helsingissä, kun tulin raskaaksi. Alkoi tuntua, ettei se ollut oikein sopiva paikka kasvattaa lasta. Omakotitalo tuntuu minusta lapsuuden kokemuksien vuoksi kotoisalta ja siinäkin mielessä paremmalta, että meillä on nyt oma turvallinen piha, jossa lapsi voi rauhassa touhuta.
3. Vantaa täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Mitä toivoisit kasvavalta kaupungilta?
– Vantaalla on moni asia hyvin, mutta toivon, ettei varsinkaan lapsia ja mielenterveysongelmista kärsiviä unohdettaisi. Vantaa voisi myös panostaa enemmän kaupungin kulttuurielämään ja erilaisiin kulttuurin tekijöihin. Kulttuuri kuuluu ihmisen perustarpeisiin, ja se on auttanut tutkitusti ihmisiä voimaan paremmin.
4. Millaista vaihetta elät muusikon urallasi?
– Oikein hyvää vaihetta. Olen säveltänyt uutta musiikkia, ja toukokuun alussa julkaisin uuden biisin Muuttolintu. Syksyllä minulta tulee myös uusi albumi. Vietän tänä vuonna 10-vuotistaiteilijajuhlaa, sillä ensimmäinen suomenkielinen levyni Janna julkaistiin vuonna 2014.
– Nyt odotan innolla kesän keikkoja, joista pari on Vantaalla. Esiinnyn 15.5. Vantaan päivän konsertissa Vantaan Viihdeorkesterin solistina Tikkurilantorilla. Konsertti kuuluu kaupungin 50-vuotistapahtumiin. Heinäkuussa olen mukana Tikkurila Festivaalilla Hiekkaharjun urheilupuistossa.
5. Mikä sinulle on pyhää?
– Minulle pyhiä asioita ovat lapsi ja perhe. Kun sain lapsen, hän ohitti arvojärjestyksessä kaiken muun. On ihanaa seurata lapsen kasvamista ja kuulla hänen tarinoitaan.
Vantaan kaupunki täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Sitä juhlitaan mm. Vantaan päivänä ke 15.5. Lisätietoja: vantaa.fi/juhlavuosi
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vanhalle kotikadulleen Espooseen palannut Kasmir valmistelee uutta tulemista artistina, mutta itsevarmuus kumpuaa nyt isyydestä – ”On kunnia olla isä”
Hyvä elämäKasmir eli Thomas Kirjonen asuu talossa, jota ihaili jo lapsena. Muuton jälkeen pappi kävi siunaamassa kodin ja sen uudet asukkaat.