Laura Mannisen omakohtainen romaani kertoo perhehelvetistä
Laura Manninen työskentelee mieluiten paikoissa, joissa on muitakin ihmisiä. Esikoisromaaninsa hän kirjoitti paljolti työmatkoilla junassa ja bussissa.

Laura Manninen työskentelee mieluiten paikoissa, joissa on muitakin ihmisiä. Esikoisromaaninsa hän kirjoitti paljolti työmatkoilla junassa ja bussissa.

Laura Mannisen omakohtainen romaani kertoo perhehelvetistä

Parisuhdeväkivallasta puhutaan yhä liian vähän, ja vaikenemisen kulttuuri estää monia hakemasta apua, sanoo esikoiskirjailija.

Vajaa nelikymppinen Laura löytää elämänsä miehen: hauskan, hurmaavan ja huomaavaisen Mikon. Salamarakastuminen tempaisee hänet tiiviisti mukaan kolmelapsisen uusperheen arkeen. Pian ihannemiehestä kuitenkin alkaa paljastua synkkä ja pelottava puoli.

Laura Mannisen trillerimäisiä piirteitä sisältävä esikoisromaani Kaikki anteeksi perustuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa.

– Minulla oli aiemmassa parisuhteessa monimuotoista väkivaltaa. Vaikka kirjaan sisältyy omakohtaisuutta, kyse on silti fiktiosta.

Manninen on harrastanut kirjoittamista vuodesta 2005 lähtien. Hän teki vuosien mittaan monta romaanikäsikirjoitusta, mutta ei tarjonnut niistä kuin yhtä aiemmin kustannettavaksi. Kaikki anteeksi -romaanin kirjoittaminen lähti vetämään sen verran hyvin, että hän lähetti käsikirjoituksen usealle kustantajalle. Manninen yllättyi saatuaan WSOY:ltä vastauksen jo samana päivänä.

– Kirja syntyi ryöpsähdyksenä, ja siihen tuli luonnostaan soljuva rytmi.

Hän pystyi kirjoittamaan painavasta aiheesta, koska oli jo saanut riittävästi etäisyyttä omiin kokemuksiinsa väkivallasta.

– Laurassa on saman nimen lisäksi joitakin samoja piirteitä kuin minussa, sen sijaan romaanin muut henkilöt ovat fiktiivisiä.

Manninen kirjoitti aluksi vain Lauran osuudet, ja lisäsi myöhemmin mukaan Mikon näkökulman.

Apua saa esimerkiksi turvakodeista

Seksuaalista häirintää vastustava #metoo-kampanja on Laura Mannisen mielestä erittäin tärkeä. Hänen mielestään olisi kuitenkin aika puhua entistä enemmän myös parisuhteessa tapahtuvasta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Puhuminen vähentäisi vaikenemisen kulttuuria, joka estää monia hakemasta apua.

– Parisuhdeväkivallasta ei juuri puhuta, koska siihen liittyy häpeää, ja sitä lisää vielä se, että uhri kokee tehneensä väärän valinnan. Parisuhdeväkivaltaan kuolee vuosittain 10–30 henkilöä: viime vuonna luku oli 12. Näin voi käydä, kun tilanne kodissa kärjistyy ilman, että kukaan huomaa ja puuttuu siihen.

– Tekijä on useimmiten mies. Tämä on siis sukupuolittunut ongelma, joka liittyy osaltaan valtarakenteisiin. Väkivaltaiseen käytökseen löytyy monia syitä, mutta usein taustalla on elämänkriisejä ja lapsuuden väkivaltakokemuksia.

Parisuhdeväkivaltaan liittyy häpeää, ja sitä lisää vielä se, että uhri kokee tehneensä väärän valinnan.

Jos väkivallan uhri rohkaistuu hakemaan apua, sitä on Mannisen kokemuksen mukaan vaikea saada julkiselta puolelta, poliisilta, terveydenhuollosta tai lastensuojelusta.

– Minun tapauksessani parasta tukea tarjosi kolmas sektori. Esimerkiksi turvakodeissa ymmärretään tilanne ja osataan neuvoa, miten kannattaa toimia. Samoin Naisten linjasta sekä julkisen palvelun Nollalinjasta saa monenlaista apua.

Voiko parisuhdeväkivaltaan tulla millään keinoilla loppua?

– Olen kuullut myös onnellisesti päättyneistä tarinoista. Kumppani on pystynyt lopettamaan väkivallan vaikkapa Lyömättömän linjan avulla, Manninen kertoo.

Lyömätön linja on lähisuhdeväkivallan lopettamiseen pyrkivä Miessakit ry:n palvelu.

Liikkeessä oleminen inspiroi kirjoittamista

Kirjoittaminen sujuu Laura Manniselta parhaiten eri kulkuneuvoissa. Helsingissä ja Tampereella asuva kirjailija työskentelee viikot Tampereella Diabetesliiton viestintäjohtajana. Hän joutuu sen vuoksi viettämään paljon aikaansa paitsi junassa Helsingin ja Tampereen välillä myös bussissa päivittäisillä työmatkoillaan Tampereen sisällä.

– Liikkeessä oleminen inspiroi minua. Kirjoitan mielelläni ylipäätään paikoissa, joissa on muitakin ihmisiä, kuten kahviloissa.

Liikkeessä Manninen haluaa olla myös lomillaan, sillä hän pitää matkustamisesta. Venäjän kieltä opiskelevaa Mannista kiinnostaa erityisesti itä, Venäjä ja Neuvostoliiton entiset alueet, kuten Georgia ja Ukraina. Matkaseurana on hänen venäjää osaava avopuolisonsa.

Työn alla oleva uusi romaanikin liittyy Venäjään.

– Venäjällä on valtavan rikas kulttuuri. On olemassa kaksi Venäjää: virallinen, vaikeasti hyväksyttävä Venäjä ja hienojen ihmisten Venäjä.

– Venäläiset harrastavat innokkaasti kulttuuria. He lukevat paljon, metrossa ja missä tahansa. Pietarissa ja Moskovassa on kirjakauppoja auki ympäri vuoro­kauden.

Viimeksi Manninen kävi Georgiassa, missä vanha kulttuuri, Kaukasuksen vuoristo ja Mustameri herättivät ihastusta.

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi