Perintönä leipäjonot – Sini Hursti jatkaa isänsä ja isoisänsä aloittamaa avustustyötä Kalliossa
Sini Hursti, 35, vaihtoi parturi-kampaajan työt avustustyöhön Kalliossa. Heikki-isä on myös yhä toiminnassa mukana.

Sini Hursti, 35, vaihtoi parturi-kampaajan työt avustustyöhön Kalliossa. Heikki-isä on myös yhä toiminnassa mukana.

Perintönä leipäjonot – Sini Hursti jatkaa isänsä ja isoisänsä aloittamaa avustustyötä Kalliossa

Sini Hursti, 35, ryhtyi Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön toiminnanjohtajaksi viime keväänä. Työssä näkee Suomen nurjat puolet, mutta työpaikalle tekee silti mieli mennä joka aamu.

Tällaista työtä ei hyvinvointivaltiossa pitäisi olla olemassakaan. Kahtena päivänä viikossa 2 700–3 100 ihmistä saapuu Sini Hurstin työpaikalle Helsinginkatu 19:ään saadakseen kassillisen ruokaa. Oven toisella puolella lukee Hurstin Valinta, toisella puolella tönöttää Otto-automaatti kuin muistuttaakseen siitä, että kaikki eivät todellakaan voi vain hakea rahaa seinästä.

Sini Hurstista tuli isovanhempiensa perustaman yhdistyksen, Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön, toiminnanjohtaja maaliskuussa. Sinin isä Heikki Hursti on yhä toiminnassa mukana, mutta päävastuu on nyt tyttärellä. Sukupolvenvaihdos tehtiin keskellä raskasta aikaa. Sinin äiti Eija Hursti kuoli maaliskuussa syöpään.

– Olin keskustellut isän kanssa siitä, että voisin jatkaa hänen työtään. Eräänä päivänä isä sitten sanoi, että nyt voitaisiin vaihtaa toiminnanjohtajaa ja sinä voisit ryhtyä hommiin. Sanoin, että selvä, tehdään näin, Sini Hursti kertoo.

Sukupolvenvaihdoksen jälkeen toiminta on jatkunut entiseen malliin. Sini oli ollut jo ennen sitä useamman vuoden töissä yhdistyksessä ja tiesi, mitä oli luvassa.

Isä ja tytär jakavat töitä yhä paljon keskenään.

– Olen yrittänyt sanoa välillä isälle, että hän voisi jo ottaa vähän rennommin. Mutta ehkä työnteko tekee hänelle hyvää, kun äitiäkään ei enää ole.

Elämää Aurinkorannikon ja Tornion välillä

Sini Hursti on jo neljäs sukupolvi ihmisiä auttavia Hursteja. Isoisoisä, metodistipappi Arvo Hursti, auttoi Helsingin katupoikia 1910-luvulla. Isovanhemmat Veikko ja Lahja Hursti perustivat Laupeudentyö-yhdistyksen vuonna 1983, ja kun Veikko kuoli vuonna 2005, Heikki jatkoi heidän työtään. Pitkin Helsinginkatua kiemurtelevasta leipäjonosta sekä vähävaraisten ja yksinäisten itsenäisyyspäivän juhlasta ja joulujuhlasta on tullut pysyviä, kiusallisia muistutuksia siitä, että jokin systeemissä mättää.

Lapsena Sini ei ajatellut, että Veikko-ukin elämäntavassa ja toisten auttamisessa olisi mitään erityistä. Sini vietti ison osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Espanjassa ja näki mummia ja ukkia vain harvoin.

– Kesällä käytiin moikkaamassa heitä täällä Suomessa. Ruoanjakoa en tainnut edes nähdä, mutta muistan ukin Harjutorilla pitämät telttakokoukset. En tosin kuunnellut siellä ukin saarnoja, vaan keräilin pulloja ja leikin teltan ympäristössä.

Totuin jo lapsena siihen, että kaikkea ei voi saada. Raha ei ole koskaan ollut minulle tärkeä asia.

Helluntaiseurakunnan pastorina toiminut Heikki Hursti oli lähtenyt perheineen lähetystyöhön Espanjaan, ensin La Riojaan Pohjois-Espanjaan ja myöhemmin Aurinkorannikolle, Sinin ollessa kolmi–nelivuotias.

– Menin siellä heti espanjalaiseen nunnakouluun, joka oli vähän kuin esikoulu. Aluksi en puhunut mitään, kun en ymmärtänyt kieltä. Kun sitten rupesin puhumaan, minua piti jo hyssytellä, että ei ihan noin paljoa tarvitsisi puhua.

Ykkös- ja seiskaluokan Sini Hursti kävi Suomessa, sillä isän työn luonteeseen kuului, että välillä piti käydä asumassa Suomessa ennen kuin työsopimus taas jatkui. Sinille muutot eivät olleet ihan helppoja. Piti jättää kaverit ja löytää uudet.

Perhe muutti Espanjan auringon alta Tornioon.

– Torniossa oli kylmä ja ihmiset vähän ankeita Espanjaan verrattuna. Koulussa koin syrjintää ja kiusaamista – ja kateuttakin siitä, että olin asunut Espanjassa. Kun kerroin jotain juttuja, ne liittyivät tietenkin Espanjaan. Elämä Suomessa tuntui aika oudolta.

Rahat olivat usein vähissä

Jo Espanjan-vuosina Heikki-isä auttoi ihmisiä: Espanjassa asuvia suomalaisia, espanjalaisia ja Espanjan romaneja. Elämä oli taloudellisesti niukkaa.

– Lähetystyöstä maksettiin vähän, ja isän palkka tuli miten sattui. Muistan, kun oltiin kaupassa ja olisin halunnut limpparia tai jotain, ja minulle sanottiin, että nyt ei voida ostaa. Vanhempani piilottivat taloudellisen tilanteemme hyvin, mutta myöhemmin kuulin, että oli päiviä, jolloin meillä ei ollut ruokaa. Silloin joku tuttava tuli ja toi vaikka kanan, Sini Hursti muistelee.

– Totuin jo lapsena siihen, että kaikkea ei voi saada. Raha ei ole koskaan ollut minulle tärkeä asia.

Välillä olen miettinyt esimerkiksi sitä, kannattaako äänestää, kun poliitikkojen lupailemat asiat eivät koskaan toteudu.

Vanhemmat painottivat Sinin ja tämän isosiskon ja -veljen kasvatuksessa kristillistä uskoa. Heillä oli iltarukoukset ja he kävivät seurakunnan kokouksissa ja nuortenilloissa. Sini ei muista varsinaisesti kapinoineensa, mutta olisi välillä mielummin ollut kavereiden kanssa kuin seurakunnan tilaisuuksissa.

– Bileisiin en saanut mennä, joten karkasin, ja sitten isä tuli hakemaan kotiin. Suomalaisyhteisöissä sana kulki nopeasti.

Siitä vanhemmat olivat tarkkoja, että tytär pysyi erossa päihteistä. Auttamistyössä näki, mihin alkoholi voi ihmisen viedä.

– Ihmettelin meidän perheen tiukkaa linjaa, koska espanjalaisessa kulttuurissa alkoholiin suhtauduttiin vähän eri tavoin. Ihmiset joivat viiniä ruoan kanssa ja saattoivat ottaa oluen keskellä päivää. En osannut nuorena ajatella, että alkoholi voisi olla niin paha asia.

Työ vaatii sydäntä ja temperamenttia

Perhe muutti lopullisesti Suomeen, kun Sini Hursti oli 16-vuotias ja aloitti lukion Helsingissä.

– Minulla ei ollut nuorena oikein mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Jätin lukion kesken, koska se ei tuntunut omalta.

Sini kävi äidin ehdotuksesta ensin maskeerauskoulun ja sitten kampaamokoulun. Hän oli töissä lentokentällä ja kampaamossa.

Vähitellen kampaajan työ alkoi käydä raskaaksi ja avustustoiminta imaisi mukaansa. Nyt Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyön toiminnanjohtajana Sini Hurstin tehtävänä on ennen kaikkea toiminnan koordinointi: mistä ruokaa haetaan, milloin sitä haetaan ja ketkä vapaaehtoiset tulevat milloinkin paikalle. Loppuvuodesta häntä työllistävät Hakaniemessä järjestettävä itsenäisyyspäivän juhla, Messukeskuksessa pidettävä joulujuhla ja joulupakettikeräys.

Sini Hurstin työhön kuuluu paljon koordinointia: mistä ruokaa haetaan ja milloin. Hän pitää myös yhteyttä vapaaehtoisiin.

Sini Hurstin työhön kuuluu paljon koordinointia: mistä ruokaa haetaan ja milloin. Hän pitää myös yhteyttä vapaaehtoisiin.

Sini Hursti sanoo, että vaikka yhdistys on tekemissä synkkien asioiden kanssa, töissä huumori lentää ja välillä saa myös nauraa vedet silmissä.

– Jos minulla olisi joku ihan tavallinen työ, viikonlopun jälkeen voisi olla vähän nihkeä olo, että taas pitää lähteä. Tässä työssä sellaista tunnetta ei ole.

Avustustyötä osin vapaaehtoisvoimin tekevää yhdistystä ei voi johtaa kuin mitä tahansa yritystä tai työyhteisöä.

– Tämä työ vaatii aivan erityisen hyvää tilannetajua, temperamenttia ja sydäntä. Meidän asiakkaillamme ja vapaaehtoisillamme on ollut elämässään rankkaa ja on ehkä edelleen.

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö syntyi aikanaan Veikko-ukin raitistumisesta ja hengellisestä heräämisestä. Kristillinen pohja näkyy yhdistyksessä yhä ja on ihmisten tiedossa.

– Näen kristilliset arvot tärkeinä, mutta isälläni Heikillä nämä asiat ovat enemmän veressä. En tuputa enkä julista, mutta isä saa pitää aamunavauksia ja rukoilla ihmisten kanssa, jos haluaa. Itse en sitä tee. Se tuntuisi teennäiseltä, kun itsekin välillä taistelen näiden asioiden kanssa.

Harva pilaa elämänsä tahallaan

Monenlaiset ihmiset hakevat Hursteilta apua. On vanhuksia, eläkeläisiä, sairaseläkkeellä olevia ja työttömiä. Jotkut ovat suurin piirtein Sinin ikäisiä pienten lasten isiä ja äitejä.

– Ei se kivalta tunnu, kun näkee heidän tilanteensa. Kaikki maksaa paljon – vaipat ja ruoat, ja tuet ovat mitä ovat. Yritämme auttaa parhaamme mukaan.

Varsinkin joulupakettianomuksia lukiessaan Sini Hursti sanoo miettivänsä asiakkaidensa kohtaloita. Niihin voi kuitenkaan jäädä liikaa kiinni. Se tekisi vain vihaiseksi ja kyyniseksi.

– Välillä olen miettinyt esimerkiksi sitä, kannattaako äänestää, kun poliitikkojen lupailemat asiat eivät koskaan toteudu.

Sitä Sini Hursti ei mieti, että joku seisoisi leipäjonossa siksi, että on itse sotkenut asiansa.

– En ajattele niin, että tuo on dokannut rahansa, vaan että on tapahtunut jotakin sellaista, mikä on aiheuttanut sen dokaamisen. Harva pilaa elämänsä tahallaan.

Omalle puolitoistavuotiaalle tyttärelleen Sini Hursti haluaa välittää jotakin siitä, mitä itse on oppinut vanhemmiltaan ja työssään.

– Haluan opettaa, että raha ei ole tärkein asia. Toki se helpottaa elämää, mutta sen perässä ei pidä juosta eikä valita esimerkiksi ammattia sen mukaan. Ja sen toivon välittyvän, että perhe on tärkeä, eikä se tarkoita vain ydinperhettä vaan isovanhempia, serkkuja, tätejä ja setiä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi