null Levottomina aikoina kiinnostus hengellisyyteen herää, sanoo uskontotieteilijä Terhi Utriainen

Suomalaiseksi luontomystikoksi itseään kutsuva Terhi Utriainen viihtyy metsässä.

Suomalaiseksi luontomystikoksi itseään kutsuva Terhi Utriainen viihtyy metsässä.

Levottomina aikoina kiinnostus hengellisyyteen herää, sanoo uskontotieteilijä Terhi Utriainen

Uskontotieteen professorin mukaan enkeleiltä haetaan apua, kun muutokset koettelevat ja yksin ei jaksaisi.

– Ehkä minä olenkin avaruusolento. Minusta kaikki, mitä ihmiset tekevät, on niin jännittävää, heittää Terhi Utriainen työpöytänsä ääressä.

Avaruusolento tai ei, uskontotieteilijänä hänen kuuluukin olla kiinnostunut ihmisten elämästä ja siitä, miten he sen kokevat. Juuri ”kiinnostunut” ja ”kiinnostava” ovat sanoja, jotka toistuvat Utriaisen puheessa. Hän esimerkiksi määrittelee itsensä uskonnottomaksi, joka on kauhean kiinnostunut uskonnosta.

– Kiinnostukseni ei ole ateistista tai lähtökohtaisesti uskontokriittistä. Ajattelen, että uskontoa on mahdollista katsoa lumon muotona, joka saattaa olla ihmiselle jopa elintärkeä.

Alun perin Utriainen ei tähdännyt uskontotieteilijäksi, vaan opiskeli yliopistossa kirjallisuutta, filosofiaa ja ranskaa. Uskonnosta hän kiinnostui, koska eräs hänelle hyvin läheinen ihminen koki nuorena hengellisen herätyksen. Muutos oli niin iso, että Utriaiselle tuli tarve selvittää, mikä voima saa sellaista aikaan.

– Omassa elämässäni uskonto ei ole koskaan ollut kokemuksellisesti kovin vahvasti läsnä. Kotini oli tapaluterilainen, ja muistan, että kun olin pieni, meillä luettiin iltarukous. Ehkä lähin kosketus uskonnollisuuteen oli siirtokarjalainen äidinäiti. Hänen luonaan vietetyistä lapsuuden kesistä mieleeni jäivät virrenveisuu ja vähän moralisoivakin ilmapiiri. Jossain vaiheessa erosin kirkosta, Utriainen kertoo.

Paitsi uskonnottomaksi, hän kuulemma voisi määritellä itsensä myös tuiki tavalliseksi suomalaiseksi luontomystikoksi.

– Rakastan metsissä ja merenrannoilla kävelemistä ja siinä kaikessa suuressa olemista. Toinen asia, johon en koskaan kyllästy ja josta voin aina ammentaa, ovat esteettisesti vaikuttavat kokemukset.

Kuolemankulttuurin ja enkeliuskon tutkija

Toinen syy siihen, että Terhi Utriainen aikoinaan meni uskontotieteen luennoille, oli se, että hän oli pitkään ollut kiinnostunut kuolemasta. Sittemmin tuo kiinnostus poiki useammankin tutkimuksen aiheesta. Utriainen on tutkinut itkuvirsiä, itsemurhaviestejä, kuolevien saattamista ja karjalaista kuolemankulttuuria.

Ihmisen selviytymiselle elintärkeää on ollut mielikuvituksen käyttö, se että hän pystyy vaihtamaan näkökulmaa ja ajattelemaan, että mitä jos tämä ei olisikaan näin.

Utriaisen viimeisin iso tutkimushanke käsittelee suomalaisnaisten enkeliuskoa. Hän osallistui enkelimeditaatioihin, enkelihoitajakurssille ja enkeliopettaja Lorna Byrnen luennoille, sillä hänen käyttämäänsä etnografiseen tutkimusotteeseen kuuluu se, että tutkija menee mukaan tutkittaviensa maailmaan.

Monet osallistuvan havainnoinnin menetelmää käyttävät tutkijat menevät sisään myös tutkimansa maailman ajattelutapoihin tai uskomuksiin – ja jotkut jäävätkin sinne. Utriainen sanoo, että hänelle ei tapahtunut suurta maailmankuvallista muutosta, vaikka hän enkelihoitajan diplomin saikin.

– Mutta pääsin jonkin verran jyvälle siitä, mitä enkeliusko voisi olla. Minulla on hirveän vilkas mielikuvitus ja minusta on kiinnostavaa kokeilla asioita. Monet tekemistäni asioista olivat miellyttäviä. Pidän meditaatiosta ja hoidot olivat rauhoittavia. Osa enkelijutuista oli hauskoja, kuin leikkiä, hän kertoo.

Tukea tenkkapootilanteissa

Terhi Utriainen myös tunnistaa ne elämäntilanteet, joissa monet hänen haastattelemistaan naisista olivat. Kuten enemmistö heistä, hänkin on keski-ikäinen ja ehtinyt kokea myös raskaita asioita.

– Heistä monella oli elämässään meneillään tai hiljattain tapahtunut jokin muutos: avioero, työttömyys, oma tai läheisen sairaus tai jokin muu tenkkapoopaikka, jossa joutuu ajattelemaan asioita uusiksi. Minäkin olen eronnut, olen joskus jäänyt työttömäksi ja lähipiirissä on ollut sairautta. Yhdessä isossa elämänkriisissäni menin siskoni mukana buddhalaiseen meditaatioon, Utriainen kertoo.

Monet hakevatkin enkeleiltä välineitä muutoksista selviytymiseen ja uusiin tilanteisiin sopeutumiseen.

Uskontoa on mahdollista katsoa lumon muotona, joka saattaa olla ihmiselle jopa elintärkeä.

– Nykyisin muutokset ovat nopeita. Koko ajan sanotaan, että opettele uusia näkökulmia elämään, luo nahkasi. Miehet ja työpaikat menevät uusiksi. Tutkimani naiset etsivät näkökulmavälineitä, joiden avulla he saisivat tilanteet vaikuttamaan siedettävämmiltä, jopa kiinnostavilta.

Useampikin nainen totesi Utriaiselle, että enkeleiden kanssa ei ole koskaan yksin. Kun lause toistui ja toistui haastatteluissa, Utriainen päätteli, että ilmeisesti moni kokee jääneensä yksin elämän muutoskohdissa.

– Yksi nykyisen individualismin piirre on se, että pitää pystyä tekemään yksin itsenäisiä päätöksiä. Se on aika vaikeaa ja raskastakin. Enkeleitä saattoi pyytää siihen tukemaan. Kun tämä tavallaan itsetehty tuki tulee siihen rinnalle, päätöstä ei tarvitse eikä voikaan tehdä ihan yksin. Kutsun sitä lumotuksi toimijuudeksi.

Uskossa on kyse myös mielikuvituksesta

Enkeli-ilmiö on ollut Terhi Utriaiselle ikkuna toisaalta yleisinhimillisiin ja toisaalta tämän ajan kysymyksiin. Erityisen kiinnostunut hän on uskonnollisen ja maallisen kulttuurin rajapinnoista. Monista asioista elää nykyään rinnakkain enemmän tai vähemmän uskonnollisia ja toisaalta maallisia versioita. Esimerkiksi käy vaikkapa suosittu self help -kirjallisuus.

– Tavallaan uskonnot ovat marginalisoituneet, mutta toisaalta eivät. Maallistuminen näkyy vaikkapa kirkkojen jäsenmäärän laskuna. Mutta toisaalta uskonto muuntuu ja on monin tavoin kietoutunut kulttuuriin. Ihmisten uskonnollisuus reagoi siihen, mitä maailmassa muuten tapahtuu. Levottomina aikoina kiinnostus hengellisiin asioihin herää.

Kansanuskoa aiemmin tutkineena Utriainen kiinnitti huomiota siihen, että enkelihenkisyydessä on paljon sellaisia asioita, jotka ovat tuttuja vanhasta kansanuskosta, mutta joilla ei juuri ole ollut sijaa institutionaalisten uskontojen piirissä. Tällaisia ovat erilaiset pienet rituaalit, joissa on vähän magiaa mukana. Niissä yritetään kutsua jotakin tuonpuoleista voimaa paikalle auttamaan arjen sujumisessa, onnen löytymisessä tai tulevaisuuteen kurkistamisessa.

Vanhaa ja tuttua on Utriaisen mukaan myös siinä, että yritetään olla yhteydessä läheisiin vainajiin. Vainajakultti on ollut Suomessa vanhastaan tärkeä, mutta reformaation jälkeen kirkko ei suhtautunut siihen suopeasti. Siksi se joko hylättiin tai sitä piiloteltiin.

– Kirkko ei enää nykyisin säätele ihmisten elämää niin paljon, ja se näkyy tässäkin. Vainajausko kertoo myös siitä, että tunnesiteet eivät katoa mihinkään. Vainajat kuuluvat osaksi lähisuhteita.

Uskonnollisuus ei siis näytä katoavan maailmasta mihinkään. Utriaisen mukaan uskontotieteilijöillä on erilaisia selityksiä sille, miksi niin on. Selitystä on haettu niin ajattelun mekanismeista kuin turvallisuudentarpeestakin. Utriaista itseään viehättää niiden lisäksi selitys, jossa uskonnot kytketään ihmisen mielikuvitukseen.

– Joidenkin tutkijoiden mukaan ihmisen selviytymiselle elintärkeää on ollut mielikuvituksen käyttö, se että hän pystyy vaihtamaan näkökulmaa ja ajattelemaan, että mitä jos tämä ei olisikaan näin. Ihminen ei elä vain tässä ja nyt, pelkästään realiteettien karsinassa.

Kuka?

Terhi Utriainen, 55, on uskontotieteen määräaikainen professori Helsingin yliopistossa. Ensi vuoden alussa hän aloittaa Turun yliopistossa uskontotieteen professorina.

Utriaisen uusin kirja Enkeleitä työpöydällä (SKS 2017) on tutkimuspäiväkirja, jossa hän kertoo enkelitutkimuksensa kenttätyövaiheesta: tapaamistaan ihmisistä, käymistään keskusteluista ja tilaisuuksista, joihin hän osallistui.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi