Kirsi Vikman väittelee teologian tohtoriksi 30. tammikuuta. Hän on työskennellyt määräaikaisena pappina Korson seurakunnassa, mutta siirtyy helmikuussa tutkijaksi.
Lika paljastaa, mistä myöhäiskeskiajan ihmiset ripittäytyivät papille – Kirsi Vikmanin tutkimuksessa kohtasivat kirkkohistoria ja bioteknologia
Myöhäiskeskiajalla käytettyihin rippikirjoihin ei merkitty, mistä kahdenkeskisissä keskusteluissa puhuttiin, mutta jotkut sivut ovat selvästi muita käytetympiä.
Mistä ihmiset avautuivat papille kahdenkeskisissä keskusteluissa 1200–1400-luvuilla? Sitä emme voi täysin koskaan tietää, mutta jotakin vihiä asiasta antavat vanhat rippikäsikirjat. Myöhäiskeskiajalla ripittäytyminen oli pakollista ja papeilla oli rippikeskusteluissa tukenaan kirjat, joista katsottiin, kuinka eri tilanteissa pitäisi toimia. Jotkut sivut olivat likaisuutensa perusteella olleet enemmän käytössä kuin toiset – ja näin rippisalaisuuden verho hieman avautuu.
Vantaalainen Kirsi Vikman on viimeisen viiden vuoden aikana matkustanut ympäri Eurooppaa tutkimassa rippikäsikirjoja pian tarkastettavaa kirkkohistorian väitöskirjaansa varten. Hän etsi sivuista käytön jälkiä, likaa ja pappien tekemiä merkintöjä. Kyseessä oli uraauurtava monitieteellinen tutkimus, jossa mukana oli teologisen tiedekunnan lisäksi Helsingin yliopiston biotekniikan instituutin elektronimikroskopian yksikkö.
– Siellä on käytössä mikroskooppikuvien analysointiin tarkoitettu Microscopy Image Browser -ohjelma. Käytin sitä käsikirjoitusten ja inkunaabelien eli kirjapainotaidon alkuvaiheessa painettujen kirjojen sivujen likaisuusasteen analysointiin, Vikman kertoo.
Tutkimus vei esimerkiksi Vatikaanin kirjastoon
Rippi on vanha kristillinen traditio, jossa ihminen tunnustaa papille tai toiselle seurakuntalaiselle syntinsä ja saa synninpäästön. 1200–1400-luvulla kaikki piikatytöstä paaviin ripittäytyivät vähintään kerran vuodessa.
– Rippikäsikirjat kirjoitettiin papeille ohjekirjaksi siihen, miten rippi toteutetaan. Niihin sisällytettiin kanoninen laki eli kirkollinen oikeus. Paavin valta vahvistui myöhäiskeskiajalla voimakkaasti, Kirsi Vikman sanoo.
Katolisista kirkoista löytyvät rippituolit ovat myöhempää keksintöä, joten myöhäiskeskiajalla ripittäytyminen tapahtui siten, että ripittäytyjä ja pappi näkivät toisensa. Ripittäytyjän oli polvistuttava papin eteen.
Papit etsivät esimerkiksi tietoa siitä, että mitä tarkoittaa kunnon katumus.
Vikman tutki aineistoa eri kirjastoissa Roomassa, Pariisissa, Münchenissa, Madridissa sekä Tukholmassa, Uppsalassa ja Lundissa ja pääsi myös Vatikaanin kirjastoon. Kolme kirjaa löytyi myös Helsingin kansalliskirjastosta. Aineistoa oli valtavasti, mutta teknologian avulla sen läpikäynti oli mahdollista.
– Käsikirjoituksia ja inkunaabeleita eli kopioita ajalta ennen kirjapainotaitoa oli 118. Koska nämä teokset ovat sellaisia, joissa saattoi olla 1 000 sivua, niin yhteensä olen tutkinut noin 20 000 sivun likaisuusastetta, Vikman kertoo.
Esimerkiksi tältä näyttivät Kirsi Vikmanin tutkimusaineiston sivut. Moni pappi oli tehnyt kirjoihin omia merkintöjään.
Avioliittoasiat ja koronkiskonta kiinnostivat
Keskiajalla hygieniataso ei ollut sama kuin nykyään, joten sivuille, jotka olivat pergamenttia eli nahkaa tai paperia, tarttui monenlaista likaa. Papit saattoivat laittaa sivuille myös omia merkintöjään. Sivujen likaisuuden perusteella rippikeskusteluissa oli käsitelty erityisesti viittä teemaa, joista ensimmäinen oli rippi ja katumus itsessään.
– Papit etsivät esimerkiksi tietoa siitä, että mitä tarkoittaa kunnon katumus. Myös synninpäästö ja se, millaisia kysymyksiä ripittäytyjälle voi esittää, kiinnostivat.
Toiseksi suosituin aihe oli avioliitto.
– Esimerkiksi avioliiton esteistä oli luettu paljon. Myös kihlaus kiinnosti, kuten se, miten kihlauksen voi purkaa. Kolmanneksi luetuin aihe oli kirkonkirous: kuka sellaiseen joutui, kuka sen sai langettaa ja kuka saa antaa kirouksen purkavan synninpäästön.
– Kirkonkirousta ei pidetty lopullisena tilana, vaan tapana, jolla ohjattiin oikealle tielle, Vikman kertoo.
Neljäs ja viides aihe ovat saattavat nykyihmisen näkökulmasta yllättää. Ne olivat simonia eli kirkon virkojen ostaminen rahalla ja koronkiskonta.
– Simoniaa pidettiin yhtenä pahimmista synneistä. Koronkiskontaa taas pidettiin kuolemansyntinä eli jos lainasi jotakin, siitä ei saanut periä korkoa. Silloin lainattiin kaikenlaista muutakin kuin rahaa kuten kultaa, pronssia, viljaa, öljyä, viiniä, Vikman luettelee.
Kirkkokäsikirjassa on ohjeet rippiin, mutta harva tulee ripittäytymään papille.
Rippi on yhä käytössä myös luterilaisessa kirkossa
Kirjoissa neuvottiin suhtautumaan ripittäytyjään ystävällisesti. Kirsi Vikman uskoo, että ripittäytyminen toi myöhäiskeskiajan ihmisille helpotusta.
– Ihmiset pitivät varmasti tärkeänä sitä, että pääsivät kertomaan asioista ja keventämään sydäntään. Tämä ei ole tieteellinen ajatus, mutta ehkä se oli sen ajan terapiaa, Vikman pohtii.
Enää ripittäytyminen ei ole kovin yleistä, mutta käytäntö on yhä olemassa myös evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kaava ripittäytymiseen löytyy Kirkkokäsikirjasta.
– Tavallaan toivoisin, että ihmiset tulisivat enemmänkin keskustelemaan papin kanssa. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi tunnustaa syntejä, vaan papin kanssa voi tulla juttelemaan ihan mistä tahansa asiasta, pappina Korson seurakunnassa tammikuun loppuun asti työskentelevä Vikman sanoo.
Kirsi Vikmanin tutkimusaineisto sijaitsi kirjastoissa eri puolilla Eurooppaa, esimerkiksi Roomassa, Pariisissa ja Tukholmassa ja sai tutkimusluvan myös Vatikaanin kirjastoon. Kieli oli kaikkialla sama, latina.
Kirsi Vikmanin väitöskirja Dirt Is Not Just Dirt – Summae for Confessors as a Source for Ecclesiastical Morality and Sins of Late Medieval Everyday Life tarkistetaan Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 30. tammikuuta. Väitöskirja on luettavissa myös verkossa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Keskiajan ihmisille pyhimykset olivat läheisiä auttajia, ja työtkin rytmitettiin pyhimyskalenterin mukaan
HengellisyysUskonnollinen ja kristillinen ajattelu läpäisi keskiajalla koko elämänpiirin, kertoo arkeologi ja tietokirjailija Ilari Aalto. Hän kokeili seurata keskiajan vuodenkiertoa askareineen ja juhlapyhineen.
