Espoon tuomiokirkon kattomaalaukset valmistuivat 1510-luvulla. Ne olivat tuolloin kirkon opetusmateriaalia, kertoo tutkija Jaakko Tahkokallio.
Tutkija Jaakko Tahkokallio murtaa myyttejä keskiajasta – papit edustivat sivistystä eivätkä takapajuisuutta
Kristinusko antoi vaihtoehdon perinteiselle verikostolle ja espoolaisnaiset lähtivät oma-aloitteisesti ulkomaille.
Kun sanotaan, että jokin asia on kuin suoraan keskiajalta, sillä ei yleensä tarkoiteta mitään hyvää. Tutkija Jaakko Tahkokalliota moinen harmittaa, sillä keskiaika ei ollut erityisen pimeää aikaa.
Tahkokallio on Helsingin yliopiston dosentti ja Kansalliskirjaston keskiaikaisten aineistojen kokoelmanhoitaja. Aiemmin hän on toiminut historiantutkijana Helsingin yliopistossa ja Lontoon King’s Collegessa.
Puolisen vuotta sitten häneltä ilmestyi kirja Pimeä aika – Kymmenen myyttiä keskiajasta (Gaudeamus). Nimensä mukaisesti kirja käy läpi asioita, jotka ovat enimmäkseen yleistäviä väärinkäsityksiä tuhat vuotta kestäneestä aikakaudesta.
Monet nykyisin hyvinä pitämämme asiat ovat saaneet alkunsa tai kehittyneet keskiajalla. Myöskään keskiajan kirkko ei ollut niin takapajuinen kuin yleisesti ajatellaan, eikä Suomi ollut kaukana muusta maailmasta.
– Keskiajalla tarkoitetaan ajanjaksoa, joka alkaa läntisen Rooman tuhoutumisesta ja päättyy reformaatioon, löytöretkiin ja renessanssiin. Puhutaan noin vuosista 500–1500. Suomessa sijoittaisin keskiajan alun 1100-luvulle, Tahkokallio sanoo.
Keskiajan jäljet Espoossa
Espoossa keskiajasta muistuttavat vanhat kylännimet kuten Olari, ja arkeologisilla kaivauksilla saadut tiedot. Tahkokallio mainitsee erityisesti Mankbyn kylän kaivaukset. Kylä hylättiin 1550-luvulla, kun Espoon kuninkaankartano perustettiin, ja sen asukkaat joutuivat muuttamaan pois kartanon mailta. Nykyinen Espoon kartano on rakennettu 1700-luvulla.
Espoon tuomiokirkko on pääkaupunkiseudun toiseksi vanhin rakennus Vantaan Pyhän Laurin kirkon jälkeen. Espoon tuomiokirkko on rakennettu vuosien 1485 ja 1490 välillä. Tahkokallion mukaan kivikirkon rakentamisessa on hyödynnetty aiemman puukirkon hirsiä. Oman papin lisäksi paikkakunnalla ovat luultavasti käyneet opettamassa ja saarnaamassa domikaaniveljet.
– Keskiaikaisessa asussaan kirkko oli erinäköinen kuin nyt. Se oli valkoiseksi kalkittu ja suorakaiteen muotoinen, ja siellä oli sivualttareita. Sivuilla olivat myös asehuone ja sakasti. Kirkon katot olivat täynnä maalauksia. Nyt niistä on jäljellä enää osa, Jaakko Tahkokallio kertoo.
Tahkokallio ei usko, että kirkon rakentamiseen olisi tarvinnut pakottaa ketään, päinvastoin sen rakentaminen oli asukkaille ylpeyden aihe. Seurakuntalaiset olivat aktiivisia toimijoita. He järjestivät esimerkiksi kulkueita ja kirkkonäytelmiä eivätkä tyytyneet vain seuraamaan messuja sivusta. Vaikka latina oli jumalanpalvelusten kieli, papit saarnasivat kansankielellä, Espoossa lähinnä ruotsiksi.
Tutkija Jaakko Tahkokallion mukaan oma kirkko oli pitäjän asukkaille ylpeyden aihe.
Kirkko ei kytännyt ihmisten elämää
Toisin kuin monesti ajatellaan, keskiajan kirkko ei kovin tiukasti kontrolloinut ihmisten elämää saati ajatuksia. Keskiajan loppupuolella ote tiukkeni, mutta 1600-luvun luterilaisen puhdasoppisuuden aikaan verrattuna kirkkokansaa ei varsinaisesti vahdittu.
– Kirkolla ei ollut resursseja tiukkaan kuriin. Joustavuudesta kertoo sekin, että vainajia sai pitkään haudata kirkkomaan lisäksi myös kylien vanhoille hautausmaille. Tavallisilta kristityiltä edellytettiin vähäistä aktiivisuutta. 1200-luvulla määriteltiin, että maallikon piti käydä vähintään kerran vuodessa tunnustamassa syntinsä ja ehtoollisella.
Mitä kauempana kirkosta keskiajan espoolaiset asuivat, sitä harvemmin he sinne ehtivät. Joulu, pääsiäinen ja joidenkin pyhimysten juhlat korostuivat. Kun kirkkoon mentiin, siellä sanoman perillemenoa tukivat kattomaalaukset, jotka olivat aikansa havaintomateriaalia.
– Noitavainoja ei Suomessa keskiajalla ollut, ja muutenkin ne ovat lähinnä uuden ajan ilmiö. On arvioitu, että koko Euroopassa poltettiin vuoteen 1500 mennessä noin tuhat noidaksi syytettyä. Pitkään kansanuskonnollisuuden maagisia elementtejä suvaittiin. Toki kirkon kattomaalauksissa kuvataan paholaisen toimintaa ja varoitetaan esimerkiksi ahneuden synnistä. Kuvat muistuttivat maailman houkutuksista.
Kirkon kattomaalauksissa kuvataan paholaisen toimintaa ja varoitetaan esimerkiksi ahneuden synnistä. Noitavainoja ei Suomessa keskiaikana ollut, ne ovat enemmän uuden ajan ilmiö. Ennen vuotta 1500 koko Euroopassa poltettiin arviolta tuhat ihmistä noitina.
Orjakauppa loppui, väkivalta väheni
Papit edustivat koulutusta, sivistystä ja kansainvälisiä yhteyksiä. Piispojen lisäksi monet kirkkoherrat olivat saaneet koulutusta Pariisissa tai Saksan yliopistoissa. Kirjojen yleisyydestä kertovat sadat Suomesta löydetyt tekstifragmentit, joista Jaakko Tahkokallio työkseen huolehtii.
Espoolaiset tiedostivat tuomiokirkon rakentamisen aikaan olevansa osa suurempaa maailmaa. Heillä oli yhteyksiä Viroon, Ruotsiin, Saksaan, Tanskaan ja Hollantiin. Sama arvomaailma, yhteiset kauppakäytännöt ja katolinen usko yhdistivät.
Espoolaisnaisia lähti piioiksi Tallinnaan, kun vielä muutama sata vuotta sitten alueen asukkaat vaihtoivat maisemaa lähinnä orjiksi kaapattuina. Kirkko vaikutti orjakaupan loppumiseen.
Kirkon ja valtiovallan tulo Uudellemaalle ei lisännyt vaan vähensi väkivaltaa. Näin kävi muuallakin Euroopassa, vaikka toki keskiajalla ihmisiä kuoli nykyaikaa enemmän väkivallan uhreina. Germaanisiin yhteiskuntiin, viikinkiaikaan tai primitiivisiin heimoyhteisöihin verrattuna keskiajan yhteiskunnassa oli vähemmän väkivaltaa.
Valtion oikeus- ja väkivaltamonopolin vahvistumisen lisäksi väkivallan vähenemiseen vaikutti kirkon sanoma armosta ja lähimmäisenrakkaudesta. Verikoston ja suvun kunnian puolustamisen sijaan oli toinenkin mahdollisuus: armollisuus. Tästä kertovat Tahkokallion mukaan pyhimyslegendat, joissa armeliaisuuden osoittaminen esitetään ihmeenä.
Espoon tuomiokirkon krusifiksi on yli 500 vuotta vanha. Kirkon sanoma armosta antoi kasvot säilyttävän vaihtoehdon verikostolle.
Yhteiskunnasta tuli aiempaa tasa-arvoisempi
Kirkon positiivinen vaikutus näkyi Jaakko Tahkokallion mukaan ihmisoikeuksien kehityksessä, yksilön valinnanvapauden lisääntymisessä ja naisen aseman paranemisessa. Kirkko katsoi, että jokaisella ihmisellä on Jumalan luomana ja lunastamana sama ihmisarvo. Avioliittoa solmittaessa kysyttiin omaa tahtoa. Näin asiat olivat ainakin periaatteessa, vaikka toki avioliitossa suvulla ja säädyllä oli vaikutusta.
Yhteiskunnasta tuli tasa-arvoisempi. Esimerkiksi viikinkikulttuurissa ero soturien ja orjien välillä oli ollut valtava.
Yksi iso myytti, jota Tahkokallio kirjassaan purkaa, on käsitys keskiajan kirkosta tieteen vastustajana. Kirkko rajoitti lähinnä muutamia antiikin filosofin Aristoteleen maailmankuvaan liittyneitä opetuksia.
Myytti keskiajan pimeydestä alkoi rakentua valistuksen aikana.
Antiikin aikana ei vielä ollut systemaattista tieteellistä koulutusta, mutta keskiajalla kirkko oli luomassa yliopistolaitosta. Varhaiset luonnontieteilijät olivat yleensä syvästi kristittyjä ja halusivat tutkia Jumalan luomaa maailmaa ja sen lakeja.
Miksi keskiaikaa on pidetty pimeänä ja kirkkoa yhtenä syynä takapajuisuuteen?
– Olen lähinnä kulttuurikristitty, joten minulla ei ole uskonnollista syytä puhdistaa kirkon mainetta, vaan lähestyn asiaa keskiajan tutkijana. Myytti keskiajan pimeydestä alkoi rakentua valistuksen aikana. Keskiaika nähtiin modernin ajan vastavoimana ja kirkko edusti valistusfilosofeille taantumusta. Myös protestanttinen reformaatio korosti ajatusta keskiajan katolisen kirkon pimeydestä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Uudet tietokirjat valottavat ihmisen ikiaikaista tarvetta hallita hallitsematonta – Sara Norjan kirjassa kerrotaan alkemisteista, jotka halusivat tehdä kultaa Jumalan avulla
HengellisyysMonet keskiajan alkemisteista olivat kirkonmiehiä. Mystisessä alkemiassa Kristusta pidettiin viisasten kivenä, joka puhdistaa ihmisten synnit, kertoo alkemian historiaa tutkinut kielitieteilijä Sara Norja.
