Hurjan näköistä härkäsimppua on pidetty hyvänä soppakalana. Tämän tiesivät varmasti jo keskiajan vantaalaiset.
Keskiaikainen Vantaa oli muutakin kuin lohipitäjä – niin pappilassa kuin talonpojan kotonakin syötiin monipuolisesti kalaa
Arkeologisissa kaivauksissa on löytynyt runsaasti suomuja ja muita kalojen jäänteitä.
Vantaan vaakunassa vedestä nousee komea lohen pyrstö. Pitkään vanhin tiedossa ollut kirjallinen maininta alueesta, jota nykyään kutsumme Vantaaksi, liittyi Vantaanjoelle 1300-luvun alussa myönnettyihin lohenkalastusoikeuksiin. Lohenkalastusoikeuden saivat Padisen luostarin munkit, jotka lupasivat auttaa kuningas Maunu Eerikinpoikaa Viron ruotsalaistamisessa. Myöhemmin on löydetty vieläkin varhaisempi maininta Vantaasta – ja saatu tietoa siitä, että vantaalaiset ovat syöneet keskiajalla paljon muutakin kalaa kuin lohta.
Vantaan kaupunginmuseo on tehnyt arkeologisia kaivauksia Länsisalmen Gubbackassa, Vantaanlaakson Mårtensbyn Lillaksessa ja Helsingin pitäjän kirkonkylän pappilan alueella. Kaikista paikoista on löytynyt myös runsaasti suomuja, ruotoja ja luita.
– Suomen happamassa maaperässä palamaton luu maatuu keskimäärin noin tuhannessa vuodessa, kertoo Vantaan kaupunginmuseon arkeologi Andreas Koivisto.
Turpa, säyne ja härkäsimppu
Löydöt ovat sikäli kiinnostavia, että kolme edellä mainittua kaivauspaikkaa edustavat eri yhteiskuntaluokkia. Yhdessä on asunut talonpoika, toisessa kauppias ja kolmannessa pappi. Kaivausten perusteella keskiajan vantaalaiset ovat syöneet ainakin haukea, ahventa, turpaa, säynettä, vimpaa, härkäsimppua, kiiskeä, siikaa, madetta, särkeä ja ankeriasta.
Lillaksen tilalta löytyi myös 1600-luvulla palanut kellari, jossa kauppias oli säilyttänyt sillitynnyreitä luultavasti Tallinnan markkinoita varten. Ankeriasta löytyi vain pappilasta. Se on ollut harvinainen.
– Härkäsimppua vähän ihmettelin, mutta vanhemmat ihmiset ovat kertoneet, että sitä on pidetty hyvänä soppakalana, Andreas Koivisto sanoo.
Keskiaikaiset kalastusmenetelmät ovat todennäköisesti olleet melko samanlaisia kuin nykyäänkin.
– Mårtensbystä on löytynyt koukkuja ja Gubbackasta siiman painoja. Pappilan alueelta on löytynyt merkkejä kalan käsittelypaikasta muttei kalastusvälineitä. On tietysti mahdollista, että pappilan väki ei kalastanut itse.
Kaivauspaikoilta on löytynyt myös jäänteitä kotieläimistä kuten naudoista, hevosista, sioista, lampaista ja vuohista sekä kissoista ja koirista. Jäänteitä on löydetty myös tuholaisista kuten rotista. Lisäksi on löytynyt marjojen ja viljojen siemeniä.
Ruokavaliosta arkeologiset kaivaukset antavat turhan yksipuolisen kuvan, sillä kasviksista ei ole jäänyt samalla tavalla jäänteitä. Andreas Koiviston mukaan keskiajalla syötiin kuitenkin paljon kasviksia, ja liha oli enemmänkin juhlaruokaa.
Helsingin pitäjän kaivauksilta löytyi paljon suomuja. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo.
Pappilassa pöytä oli koreana
Kalaa söivät monipuolisesti kaikenlaiset vantaalaiset, mutta pappilan ruokapöydässä oli paljon sellaista, mitä ei vielä muissa kodeissa nähty. Sieltä on kaivettu esiin todennäköisesti Keski-Euroopasta peräisin olevat koristeelliset veitset ja böömiläistä lasia.
Entä Vantaan vaakunassa oleva lohi? Sen jäänteitä on löytynyt kaikilta kaivauksilta, mutta ehkä vähemmän kuin voisi kuvitella. Sille on selityksensä.
– Lohen luut säilyvät rasvaisuutensa vuoksi huonommin kuin monien muiden kalojen luut, Koivisto kertoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Keskiajan ihmisille pyhimykset olivat läheisiä auttajia, ja työtkin rytmitettiin pyhimyskalenterin mukaan
HengellisyysUskonnollinen ja kristillinen ajattelu läpäisi keskiajalla koko elämänpiirin, kertoo arkeologi ja tietokirjailija Ilari Aalto. Hän kokeili seurata keskiajan vuodenkiertoa askareineen ja juhlapyhineen.
