Linda-Maria: Olen ylpeästi isänmaallinen suomalainen, mutta aina näin ei ole ollut
Ruotsissa asuvat suomalaiset ovat niin pieni vähemmistö, että siellä tuntuu olevan sallitumpaa käyttää esimerkiksi leijonakoruja.
Itsenäisyyspäivänä tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun löysin oman suomalaisuuteni.
Voi kuulostaa omituiselta, että minulle, suomalaisvanhemmille syntyneelle, koko ikänsä Suomessa asuneelle ihmiselle suomalaisuus muodostui identiteetiksi vasta 24-vuotiaana.
Se ei kuitenkaan ole ollut minulle aina niin itsestään selvä tai helppo asia kuin voisi luulla.
Osittain tämä on johtunut lapsuudenaikaisista, ylisukupolvisistakin juurettomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksistani. Monella tavalla katkennut suhde omiin juuriini ja koulukiusaamisen lisäämä ulkopuolisuuden tunne ruokkivat ajatustani siitä, etten kuulu muiden suomalaisten joukkoon.
Ymmärsin, ettei muiden suhtautumisen minuun tai suomalaisuuteen tarvitse määritellä minun suhdettani omaan suomalaisuuteeni.
Toinen syy piilee teinivuosissani, jolloin opin assosioimaan oman suomalaisuuteni väkivaltaan ja häpeään. Tällöin elin päihteitä käyttävässä romaniyhteisössä, jossa ”suomalainen” oli lähinnä haukkumanimi ihmisille, joita ei ollut velvollisuutta kunnioittaa.
Tultuani julkisuuteen, suhteeni suomalaisuuteeni oli niin epämääräinen, että halusin kaikin tavoin hämärtää, vähätellä, ja jopa kieltää sen.
Suomen 100-vuotispäivänä asia vihdoin muuttui. Ymmärsin, ettei muiden suhtautumisen minuun tai suomalaisuuteen tarvitse määritellä minun suhdettani omaan suomalaisuuteeni.
Suomessa yhtä avointa isänmaallisuutta näkee lähinnä kahdesti vuodessa: jääkiekon MM-kisojen aikaan sekä itsenäisyyspäivänä.
Vahva suomalainen identiteetti oli lopulta ratkaisu juurettomuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksiini. Se on myös vastaisku sille häpeälle ja väkivallalle, joihin aikanaan opin suomalaisuuteni yhdistämään.
Koen oloni kotoisaksi ruotsinsuomalaisen aviomieheni ja tämän sukulaisten seurassa. Koska Ruotsissa suomalaiset ovat vähemmistöä, siellä tuntuu olevan sallitumpaa olla avoimesti isänmaallinen ja käyttää vaikkapa leijonariipuksia. Suomessa yhtä avointa isänmaallisuutta näkee lähinnä kahdesti vuodessa: jääkiekon MM-kisojen aikaan sekä itsenäisyyspäivänä.
Itse olen ollut avoimesti isänmaallinen nyt jo viiden vuoden ajan. Näiden vuosien aikana olen tuntenut olevani identiteetiltäni eheämpi kuin koskaan aiemmin. Suomalaisuus on myös ainoa etninen, kansallinen ja kulttuurinen identiteetti, joka minulla tänä päivänä on. Joskus aiemmin kutsuin itseäni monitaustaiseksi suomalaiseksi, mutta sekään kuvailu ei tunnu enää omalta.
En kaipaa suomalaisuuteeni enää etuliitteitä, alaotsikoita, tarkennuksia tai perusteluita. Olen vain suomalainen ja ylpeä siitä.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Linda-Maria: En koe liberaaliakaan raamatuntulkintaa omakseni
PuheenvuorotVälillä tuntuu, että ainoat vaihtoehdot ovat joko lyödä Raamatulla päähän tai tarot-kortit pöytään.