Maalämpöremontti sulkee Helsingin vanhimman kirkon syksyllä
Östersundomin kirkon ullakon korjaus alkaa jo huhtikuussa. Kesällä pidetään taukoa.
Östersundomin kirkkoon on tulossa tänä vuonna kaksi remonttia. Kirkkohallitus päätti 17.3., että kirkkoon suunnitellut maalämpö- ja lämmönjakourakat voidaan toteuttaa. Öljylämmityksestä maalämpöön siirtyminen on sen verran iso työ, että kirkko on syyskuun alusta marraskuun loppuun poissa käytöstä.
Jo huhtikuussa puretaan ullakon katon haitta-aineita sisältävät eristeet ja korvataan ne paremmilla ja ympäristöystävällisemmillä lämpöeristeillä. Tämän ansiosta myös kiinteistön energiatehokkuutta saadaan huomattavasti parannettua.
– Ullakkoremontti päätettiin tehdä keväällä, koska kesällä ullakolla on aivan liian tukala työskennellä. Urakoitsijoiden kannalta olisi ollut hankalaa tehdä remontteja samanaikaisesti. Halusimme myös rauhoittaa kesäkuukaudet, koska ne ovat kirkon toiminnan kannalta vilkkaimmat kuukaudet, kirkkoherra Martti Häkkänen Helsingin Mikaelin seurakunnasta kertoo.
Vihkiajat jouduttiin laittamaan katkolle
Mikaelin seurakunnan lisäksi kirkkoa käyttää ruotsinkielinen Matteus församling. Sen kirkkoherra Helene Liljeström kertoo, että kirkko on aiemmin ollut hyvin suosittu vihkikirkko. Ennen nyt tehtyä korjauspäätöstä on ollut epävarmuutta siitä, koska remontti tehdään, joten vihkimisiä ei ensi kesäksi Matteuksesta ole entiseen tapaan varattu.
– Kirkon vieressä on hautausmaa ja kirkossa pidetään paljon siunaustilaisuuksia. Kirkko on kaunis ja siitä kannattaa pitää hyvää huolta, Liljeström sanoo.
Vuonna 1754 käyttöön otetusta Östersundomin kirkosta tuli Helsingin vanhin kirkko, kun aiemmin Sipoolle kuuluneet alueet liitettiin Helsinkiin vuonna 2009. Kirkkoon on suunnitteilla iso peruskorjaus: kirkko tarvitsisi ainakin uuden vesikaton sekä ulkoseinien, lattioiden ja sokkelin kunnostuksen. Lisäksi urut haluttaisiin uusia.
– Suunnittelutoimistot on ensin kilpailutettava ja suunnitelmat hyväksytettävä museovirastossa sekä kirkollisissa päättävissä elimissä. Budjettiin on periaatteessa tehty varaukset näitä korjauksia varten, mutta päätöksiä ei ole tehty, kertoo hankepäällikkö Matti Priha Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöosastolta.
Syksyllä alkaa kova poraaminen
Peruskorjaus voidaan aloittaa aikaisintaan vuonna 2023. Ensi syksynä alkavan maalämpöremontin ajaksi kirkosta siirretään arvokkaat kirkkomaalaukset ja muut esineet suojaan. Kirkkosaliin asennetaan uudet lämmityspatterit nykyisten penkkien alle.
Maalämpöön tarvittavien porakaivojen tekemisestä aiheutuu melua yhtenä arkiviikkona syyskuussa. Meteliä aiheuttava työ ajoittuu kello 7–22 väliseen aikaan.
Osa pysäköintipaikoista joudutaan syksyllä ottamaan pois käytöstä. Hautausmaalle järjestetään kulku, ja hautaamisia voidaan siellä järjestää kuten ennenkin.
Helsingin seurakunnat ovat sitoutuneet kirkon hiilineutraaliustavoitteisiin, johon öljylämmityksestä luopuminen sopii. Östersundomin kirkko ja sitä ympäröivä hautausmaa ovat myös osa valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöaluetta.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kirkkohallitus hyväksyi seurakuntaliitoksen: uusi Mikaelin seurakunta aloittaa Itä-Helsingissä tammikuussa 2023
AjankohtaistaVartiokylän seurakunta ja Mikaelin seurakunta yhdistyvät yhdeksi suureksi seurakunnaksi.