– Kun olin lapsi, isääni haastateltiin usein Kirkko ja kaupunkiin. Minäkin olisin halunnut päästä lehteen. No, nyt se toteutui, ja ehkä isäkin on iloinen, Sara Norja hymähtää. Hänen isänsä Leo Norja työskenteli 23 vuotta Pakilan kirkkoherrana. Myös Sara Norjan edesmennyt äiti Satu Kantola oli pappi.
Uudet tietokirjat valottavat ihmisen ikiaikaista tarvetta hallita hallitsematonta – Sara Norjan kirjassa kerrotaan alkemisteista, jotka halusivat tehdä kultaa Jumalan avulla
Monet keskiajan alkemisteista olivat kirkonmiehiä. Mystisessä alkemiassa Kristusta pidettiin viisasten kivenä, joka puhdistaa ihmisten synnit, kertoo alkemian historiaa tutkinut kielitieteilijä Sara Norja.
Muistatko vielä koulun kemian luokan? Tiesitkö, että monet siellä käytetyt astiat ja välineet ovat alun perin olleet alkemistien kehittämiä? Entä oletkohan viljellyt puheessasi sellaisia kielikuvia kuin viisasten kivi ja elämän eliksiiri? Silloin olet tullut käyttäneeksi alkemian keskeisiä käsitteitä: viisasten kiven ajateltiin muuttavan lyijyn kullaksi ja elämän eliksiirin parantavan sairauksia ja pidentävän elämää.
Kielitieteilijä Sara Norja on tutkinut alkemiaa kohta kymmenen vuotta ja sanoo näkevänsä ja kuulevansa alkemiaa kaikkialla. Hänen mukaansa alkemia-sanastakin tuntuu nykyisin tulleen synonyymi monenlaiselle, erityisesti sisäiselle, muutokselle.
Väitöskirjassaan Norja tutki tieteellisen terminologian kehittymistä varhaisissa englanninkielisissä alkemiaa käsittelevissä teksteissä. Filosofian tohtoriksi väiteltyään hän kirjoitti yleistajuisen tietokirjan Alkemian historia (SKS Kirjat), joka ilmestyi elokuussa. Kirjanteon loppuvaiheet lomittuivat tutkimustyöhön, sillä Norja sai Koneen Säätiöltä apurahan, joka mahdollisti täyspäiväisen tutkimuksen aloittamisen tämän vuoden alkupuolella. Hän toivoo tulevaisuudessakin voivansa tasapainoilla tutkijuuden ja kirjailijuuden välillä.
Norja kertoo olleensa kaikesta jännästä innostunut nörttilapsi, jolle J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta oli tärkeä kirja. Hänellä oli myös kausi, jolloin hän perehtyi eri kulttuurien mytologiaan. Myöhemmin hän on kirjoittanut spekulatiivista fiktiota. Siksi hänelle oli luontevaa valita väitöskirjalleenkin aihe, joka sivuaa uskomusten maailmaa.
Jos kultaa ei syntynyt, Jumala ei sitä tahtonut
Länsimaisen alkemian historia ulottuu 200-luvun Egyptistä nykypäivän nettifoorumeille ja sosiaaliseen mediaan. Nykyisin alkemia yhdistetään helposti magiaan, mutta 1600-luvun lopun paikkeille asti sitä pidettiin tieteenä. Alkemian vakiintunutta asemaa ei tuntunut horjuttavan edes se, että pyrkimykset transmutaatioon eli aineiden muuttamiseen toiseksi – yleensä kullaksi – epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen.
– Yksi syy on se, että ihmiset ovat uskoneet niin vahvasti, että kaikki tapahtuu Jumalan tahdosta. Jos kultaa ei syntynyt, Jumala ei ollut sitä tahtonut. Kyse oli myös jääräpäisestä optimismista, joka sai alkemistit toistamaan samaa prosessia yhä uudelleen ja uudelleen, Sara Norja sanoo.
Hänen mukaansa kokeilujen jatkamiseen saattoi rohkaista myös se, että käsitellyt metallit eivät olleet täysin puhtaita, joten esimerkiksi kuparikolikoista saattoi irrota pieniä kullanjäämiä. Se sai alkemistit päättelemään, että he ovat oikealla tiellä.
Huuhaan leiman alkemia sai vasta 1700-luvulla, kun sen lähtökohdat osoitettiin virheellisiksi. 1800-luvulla erilaiset okkultistiset liikkeet innostuivat spiritualismin, astrologian ja magian ohella myös alkemiasta, ja siitä alkaen alkemia onkin yhdistetty esoteriaan ja muuhun vaihtoehtoiseen hengellisyyteen.
Joseph Wrightin maalauksessa vuodelta 1771 Hennig Brandt löytää fosforin viisasten kiveä etsiessään. Alkemian historia -kirjan kuvitusta, kuva Richard Tailby.
Luther piti alkemiaa hyödyllisenä
Keskiajalla ajateltiin antiikin filosofi Aristotelesta seuraten, että kaikki koostuu neljästä alkuaineesta, jotka ovat maa, vesi, tuli ja ilma. Saman maailmankuvan jakoivat niin kirkonmiehet kuin alkemistitkin.
Käsitys, että kirkko olisi tuominnut alkemian taikuutena ja harhaoppina, ei Sara Norjan mukaan pidä paikkaansa. Päinvastoin: Jumala halusi, että maailmaa tutkitaan, ja alkemia oli siihen yksi tapa. Monet alkemistit myös olivat kirkonmiehiä jo siksikin, että munkit ja papit kuuluivat siihen väestönosaan, joka osasi lukea ja kirjoittaa.
– Ei ole myöskään mitään aineistoa siitä, että noitavainoissa olisi tuomittu alkemiaa ja sen harjoittajia, Norja lisää.
– Alkemiaa ei siis demonisoitu, joskin 1300-luvulla paavi koetti kieltää alkemian – ei sen epäkristillisyyden vuoksi vaan siksi, ettei hän halunnut liikaa kultaa liikkeelle.
1500-luku tunnetaan reformaatiosta, mutta se oli myös alkemian kultakautta. Norjan mukaan alkemia oli tuolloin erittäin yleistä ja iso yhteiskunnallinen voima. Siksi ei ole yllättävää, että myös reformaattori Martti Luther kirjoitti alkemiasta ja piti sitä hyödyllisenä.
– Lutherin mielestä alkemia toimi hyvin myös kristinuskoon viittaavana allegoriana. Alkemiassa tapahtuva aineiden muuttuminen oli kuin kuolleiden ylösnousemus ja alkemistinen uuni, jossa kuona eroteltiin puhtaista aineista, oli vertauskuva tuomiopäivästä, Norja kertoo.
Rukous kuului alkemian harjoittamiseen
Yksi alkemian juonne on sen alkuajoista lähtien ollut niin kutsuttu henkinen tai mystinen alkemia, jonka päämääränä on ollut tietoisuuden muuttaminen ja puhdistaminen.
– Kristityt alkemistit pitivät Kristusta viisasten kivenä – hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensahan menevät aika nätisti yhteen alkemian prosessien kanssa. Ajateltiin myös, että samalla lailla kuin viisasten kivi puhdistaa metallit, Kristus puhdistaa ihmisen synnit ja transmutoi pahan hyväksi, Sara Norja kertoo.
Myös rukous ja hengellinen kilvoittelu ovat kuuluneet alkemian harjoittamiseen. Ajateltiin, että alkemia onnistuu vain Jumalan avulla, joten alkemistin oli oltava hurskas ja hyvä kristitty.
Keskiajan ja uuden ajan alun alkemistit selvästi tunsivat Raamattunsa. Alkemististen prosessien ohjeissa esimerkiksi toistuu aikamääre neljäkymmentä päivää. Samanpituisen ajan Jeesus vietti autiomaassa ennen julkista toimintaansa. Neljäkymmentä päivää kului myös Jeesuksen ylösnousemuksesta hänen taivaaseen astumiseensa.
Alkemian arvovaltaa pönkitettiin myös sillä, että joidenkin Raamatun henkilöiden, kuten Mooseksen ja evankelista Johanneksen, kerrottiin olleen alkemisteja. Miksi juuri heidän?
– Mooses oli kaukaisen menneisyyden maaginen hahmo, jolla oli Jumalalta tulevia supervoimia. Johanneksen yhdistäminen alkemiaan perustuu ehkä Ilmestyskirjan villeihin näkyihin, Norja arvioi.
Magian ja alkemian historiasta kertovat kirjat kertovat myös uskomusten sekoittumisesta
Maijastina Kahlos: Taikakirja – Magia antiikin Kreikassa ja Roomassa. Otava 2023.
Historioitsija ja latinisti Maijastina Kahlos toteaa Taikakirjansa esipuheessa, että antiikin Kreikasta ja Roomasta monen mieleen tulevat pylväskäytävillä käyskentelevät filosofit ja tooga-asuiset senaattorit. Vähemmän ylevää arkipäivää olivat kuitenkin loitsut, kiroukset, ennustukset ja parantajat. Taruista tuttujen olympolaisten jumalien ohella uskottiin monenlaisiin muihinkin henkiolentoihin.
Antiikin magia oli ihmisten yritystä kontrolloida ja selittää elämää. Loitsuista ja taioista etsittiin apua esimerkiksi sairauksiin ja ihmissuhteiden ongelmiin tai sääilmiöiden hallintaan. Tiede, uskonto ja magia eivät antiikissa olleet erillisiä asioita vaan limittyivät toisiinsa. Se, mikä jollekin ryhmälle oli uskonnonharjoittamista, saattoi ulkopuolisille näyttäytyä magiana.
Tämä näkyi myös varhaisen kristinuskon kohtaamisissa roomalaisen kulttuurin kanssa. Esimerkiksi kristittyjen yölliset kokoontumiset suljettujen ovien takana ja hiljaa rukoileminen herättivät epäilyjä noituudesta. Rukouksen ja loitsun ero oli häilyvä, sillä molemmissa saatettiin pyytää avuksi Kristusta, enkeleitä ja pyhimyksiä. Ristiä käytettiin maagisena symbolina suojelemaan pahalta. Puhumattakaan siitä, että parantamisihmeitä tehnyt, pahoja henkiä käskenyt ja veden päällä kävellyt Jeesus täytti hyvin myös mahtavan velhon tuntomerkit.
Karolina Kouvola: Pohjolan noituus – Magian historia Pohjoismaissa. Atena 2023.
Uskontotieteilijä Karolina Kouvola määrittelee Pohjolan noituus -kirjassaan magian näkymättömien voimien kanssa kommunikoinniksi, jonka tavoitteena on vaikuttaa näkyvään todellisuuteen rituaalien, loitsujen tai ajatusten avulla. Joku toivoi lapsia, toinen parannusta sairauteen, koko kylä hyvää satoa ja metsästysonnea.
Maagisissa rituaaleissa näkyy kerrostumia eri aikakausien uskomuksista – myös kristinuskosta. Esimerkiksi keskiajan latinankielisistä kirkonmenoista on saatu aineksia loitsuihin ja kristilliset pyhimykset ovat saattaneet kansanuskossa elää sulassa sovussa vanhojen jumalhahmojen kanssa. Ehtoollisleivällä nähtiin olevan ihmeellisiä ominaisuuksia, minkä vuoksi niitä varastettiin kirkosta taikojen tekoon.
Oma lukunsa kristinuskon ja magian jaetussa historiassa on luterilaisen puhdasoppisuuden aika 1600-luvulla ja silloin toimeenpannut noitavainot ja noituusoikeudenkäynnit. Monesti todellinen syy käräjille haastamiseen ei ollut yliluonnollinen vaan perin inhimillinen – taustalla oli arkisia ihmisten tai sukujen välisiä riitoja. Noituussyytöksiltä eivät välttyneet papit ja professoritkaan.
Sara Norja: Alkemian historia. SKS Kirjat 2023.
Kielitieteilijä Sara Norjan Alkemian historia kertoo paitsi aineellisen hyvän tavoittelusta alkemian keinoin myös ihmisen toiveesta hallita elämää. Alkemistit etsivät viisasten kiveä, jolla lyijy muutettaisiin kullaksi, mutta myös elämän eliksiiriä, joka antaisi ihmisille lisää elinvuosia. Sen sijaan kuolemattomuutta maan päällä ei tohdittu tavoitella, olihan kristityille luvassa ikuinen elämä taivaassa. Esimerkiksi 1200-luvulla elänyt englantilainen fransiskaaniveli Roger Bacon otti tavoitteekseen aluksi pidentää ihmiselämää 150 vuoteen. Hän ajatteli, että alkemian avulla paranneltu ihminen olisi melkein yhtä täydellinen kuin kuolemansa jälkeen ylösnoussut ihminen.
Alkemian harjoittajissa oli myös monia naisia. Italialainen ruhtinatar Caterina Sforza (1463–1509) keräsi yli 400 reseptiä, jotka ulottuvat syövän hoidosta hiusten vaalentamiseen. Joukossa oli myös elämää pidentävän eliksiirin resepti. Tuon eliksiirin uskottiin olevan niin tehokasta, että se herättäisi kuolleetkin henkiin. Ruotsia 1600-luvulla hallinnut Kristiina uskoi ja toivoi, että hänen olisi mahdollista korjata sukupuolensa mieheksi alkemian avulla. Vanhetessaan hän alkoi sisällyttää tähän toiveeseen myös nuoruuden tavoittelun.
Erikoisin on ehkä ajatus siitä, että alkemian avulla olisi mahdollista myös luoda uutta elämää – ja jopa ihmisiä. Keinotekoisen ihmisen, homunculuksen, valmistamiseen tarvitaan spermaa, jota ensin lämmitetään hevosenlannalla noin 40 päivän ajan. Näin syntynyttä alkiota ruokitaan sitten ihmisen verellä toiset 40 päivää, ja kas, uusi ihminen, joskin normaalia pienikokoisempi, on valmis.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuinka selviytyisit keskiajalla? Testaa tietovisalla
Hyvä elämä HengellisyysMikä avuksi ripuliin, keneltä turvaa matkalle? Kenet kirkotetaan ja mitä pitää varoa mätäkuussa? Testaa tietosi ja taitosi tietovisassa, joka pohjautuu Ilari Aallon ja Elina Helkalan tietokirjaan Vuosi keskiajan Suomessa (Atena 2023).
