Malmin seurakunnan konfirmaatio siirtyi koronavirusaltistuksen vuoksi
Konfirmaatioharjoituksiin osallistuneella todettiin perjantaina koronavirustartunta. Viime lauantaiksi suunnitellun konfirmaation uutta ajankohtaa ei vielä tiedetä.
Helsinkiläisen Malmin seurakunnan rippikoulun konfirmaatioharjoituksiin torstaina 17.9. osallistuneella nuorella todettiin koronavirustartunta. Malmin seurakunta ryhtyi heti asiasta tiedon saatuaan toimeen ja perui lauantaiksi Viikin kirkkoon suunnitellun konfirmaation.
Viikin kirkossa pidettyihin konfirmaatioharjoituksiin osallistui 34 henkeä. Määrässä ovat mukana leiriläiset, apuohjaajat eli isoset sekä henkilökunta.
Malmin kirkkoherra Heikki Arikka kertoo, että kun koronavirustartunta selvisi perjantaina, perhe ilmoitti asiasta heti rippikoulun vastaaville. Seurakunta puolestaan reagoi terveysviranomaisilta saatujen ohjeiden mukaisesti. Iso apu oli siitä, että Malmilla oli esimiesten kesken etukäteen mietitty ja harjoiteltu, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan.
– Kerroimme välittömästi tiedon saatuamme nuorten vanhemmille mahdollisesta altistumisesta ja peruimme konfirmaation, Arikka kertoo.
Arikan mukaan konfirmaation siirtyminen on ikävää nuorille ja heidän perheilleen. Tässä tilanteessa se on kuitenkin välttämätöntä. Seurakunta ei voi ketään määrätä, mutta Arikka toivoo, että perheet noudattavat viranomaisten antamia karanteeniohjeita.
Omat harjoituksissa mukana olleet työntekijät ovat nyt karanteenissa.
– Vielä ei ole tietoa, milloin konfirmaatio järjestetään. Kyllä siihen useampi viikko menee. Meidän täytyy nyt ensin varmistua siitä, ettei lisää sairastumisia tule ja odottaa, että tilaisuus on turvallista pitää, Arikka sanoo.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Munkkiniemen seurakunnan rippileiri keskeytettiin koronatartuntojen vuoksi
AjankohtaistaLeirin 35 osallistujasta kolmetoista on saanut tartunnan. Kaikki altistuneet ovat tiedossa.