Arvomaailma yhdistää heitä, jotka provosoituvat sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien moninaisuudesta. He haluavat pitää kiinni perinteisestä sukupuolijärjestyksestä ja vastustavat arvojen muuttumista.
Miksi seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien moninaisuus ärsyttää joitakin niin paljon? Tutkija Tuija Saresma kertoo
Maailma muuttuu ja käsityksemme ihmisyyden monista ilmentymistä sen mukana. Uuden oppiminen voi olla kipeä kokemus, koska omia käsityksiä joutuu avaamaan ja laajentamaan.
Viime vuosina asenteet erilaisia seksuaalisia suuntautumisia ja sukupuolia kohtaan ovat laajentuneet meillä ja muualla. Pride-kulkueessa marssi Helsingissä vuonna 2019 jo 100 000 ihmistä. Lainasäädännölliset tahot eri puolilla maailmaa ovat alkaneet tunnustaa sukupuolia myös kaksinapaisen erottelun ulkopuolelta. Esimerkiksi Hollannissa on vuodesta 2018 lähtien ollut mahdollista olla sukupuoleltaan neutraali.
Lisääntynyt julkinen keskustelu sukupuolten ja seksuaalisuuksien moninaisuudesta ei ole kuitenkaan kaikkien mieleen. Vuonna 2020 Eurooppalainen sateenkaarijärjestö ILGA julkaisi raportin, jonka mukaan viharikokset sateenkaari-ihmisiä kohtaan ovat lisääntyneet kaikkialla Euroopassa.
Tuija Saresma, olet nykykulttuurin tutkimuksen yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopistossa ja johdat kahta tutkimushanketta vihapuheesta. Miksi sukupuoli- ja seksuaali-identiteettien moninaisuus ärsyttää joitakin ihmisiä niin paljon?
− Cis-sukupuoli (sukupuoli-identiteetti vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta) ja kaksinapainen (rajoittuu miehiin ja naisiin) heteroseksuaalinen järjestys ovat olleet pitkään kyseenalaistamattomia asioita. On ajateltu, että ne ovat normaaleja ja ainoita oikeita kokemuksia sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta.
− Meillä kaikilla on jonkinlainen sukupuoli- ja seksuaali-identiteetti. Jos oma käsitys sukupuolesta on kaksinapainen ja heteroseksuaalisuus on itselle ainoa hyväksyttävä seksuaalisuuden muoto, saattaa puhe muista sukupuolista ärsyttää, koska asia on oman kokemuspiirin ulkopuolella ja oma kokemus normaaliudesta asettuu kyseenalaiseksi.
− Se, että seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta ajatellaan laajemmin, ei kuitenkaan vahingoita ketään eikä ole keneltäkään pois. Kenenkään ei pitäisi joutua peittelemään tai tuntemaan syyllisyyttä itsestään.
Jyväskylän yliopiston tutkija Tuija Saresma. Kuva: Petteri Kivimäki.
Transihminen, panseksuaali, intersukupuolinen, queer… Ärsyttääkö ihmisiä uusien termien opetteleminen?
− Uuden oppiminen voi olla kivulias kokemus. Uudet sanat osoittavat, että maailma muuttuu. Tällöin omia käsityksiä seksuaalisuudesta ja sukupuolesta joutuu avaamaan, laajentamaan ja muuttamaan.
− On tärkeää muistaa, että aina ja kaikkialla on ollut ihmisiä, jotka eivät ole sopineet kaksinapaiseen sukupuolijärjestelmään. Esimerkiksi Intiassa, Pakistanissa ja Bangladeshissa kolmannen sukupuolen edustajat, hijrat, ovat osa vallitsevaa sukupuolijärjestelmää. Maailma ja ymmärrys asioista muuttuvat, ja se tuo mukanaan uusia asioita ja käsitteitä, kuten vaikkapa tietokone, tasa-arvo, cis-sukupuolisuus ja niin edelleen.
Ketkä provosoituvat eniten seksuaali- ja sukupuoli-identiteettien moninaisuudesta?
− Tästä ei käsittääkseni ole toistaiseksi suoraa tutkimustietoa. Tiedämme, että nettien keskustelupalstoilla vihapuheeseen syyllistyy useimmiten keski-ikäinen valkoinen heteromies. Tämä johtuu siitä, että juuri heidän valta-asemansa kyseenalaistuu eniten, kun muut ihmisryhmät vaativat heille kuuluvia oikeuksia.
− Arvomaailma yhdistää ihmisiä, jotka provosoituvat muista kuin totutun normin mukaisista seksuaali- ja sukupuoli-identiteeteistä. Nämä ihmiset ovat usein aika konservatiivisia, jopa taantumuksellisia. He haluavat pitää kiinni perinteisestä sukupuolijärjestyksestä ja vastustavat arvojen muuttumista sekä yhteiskunnan sallivampaa ilmapiiriä.
Mistä voimakas tunnereaktio, jopa viha, kumpuaa?
− Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät ole käännyttämässä ketään tai uhkaamassa heteropareja, voi julkinen puhe sukupuoli- ja seksuaali-identiteeteistä herättää aggressiota ja vihaa, koska se edustaa itselle vierasta, toisenlaista maailmaa kuin se, mihin on itse tottunut.
− Viha voi olla hieman harhaanjohtava sana, koska se viittaa yksilön kokemukseen. Kyse ei kuitenkaan ole vain yksilöiden kokemuksesta, vaan viha on yhteiskunnallisesti tuotettu ja jaettu asia. Esimerkiksi uskonnollisissa yhteisöissä saattaa olla yhteisön sisään kirjoitettua homofobiaa, jolloin se ei ole vain yksittäisten ihmisten tunne vaan yleisempi ilmiö.
Miksi vihaa tuntuu olevan erityisen paljon juuri tässä ajassa?
− LGBTQ+-yhteisö on viime vuosina alkanut vaatia heille kuuluvia oikeuksia, ja aihepiiriä on käsitelty enemmän myös julkisuudessa. Voi olla, että ihmiset eivät ole kohdanneet näitä asioita aiemmin tai ovat jättäneet ne ajattelunsa ulkopuolelle. Nyt silmiä ei voi enää sulkea. Saattaa olla, että oma maailmankuva järisee liian paljon, kun itsestä erilaiset ihmiset saavat esiintyä julkisuudessa ja tuoda omaa seksuaalista suuntautumistaan esiin.
− Sosiaalinen media on myös keskeinen tekijä. Some mahdollistaa sen, että kuka tahansa saa äänensä ja mielipiteensä kuuluviin, eikä portinvartijoita ole.
Miksi toisen sukupuoli- tai seksuaali-identiteetin kyseenalaistaminen ei ole vain mielipide, vaan vihapuhetta?
− Jokainen voi omassa mielessään miettiä mitä haluaa. Raja menee siinä, kun jotakin ryhmää leimaava, väheksyvä tai haavoittava asia sanotaan ääneen ja etenkin sellaisilla foorumeilla, joilla ajatukset saavat runsaasti kuulijoita.
− Vihapuhetta on sellainen puhe, jossa tietystä ihmisryhmästä puhutaan ikään kuin heissä olisi jotain vikaa. Vihapuhe epäinhimillistää kohteen ja antaa loppuun asti vietynä luvan tehdä vääränlaiseksi leimatulle ihmisryhmälle mitä vain. Tällaisen toiminnan salliminen ei missään tapauksessa kuulu oikeusvaltioon, eikä tällainen kehitys voi jatkua.
Mikä on evankelis-luterilaisen kirkon rooli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman parantamisessa ja heihin kohdistuvan vihapuheen kitkemisessä?
− Kirkko ei moraalisena esikuvana ja suunnannäyttäjänä voi olla ottamatta kantaa asiaan. Esimerkiksi emeritusarkkipiispa Kari Mäkinen on ollut mukana vihapuheen vastaisissa työryhmissä, ja se on mielestäni hieno ja tärkeä asia.
− Jokin aika sitten tuttavani jakoi sosiaalisessa mediassa uutisen ruotsalaisesta papista, joka kieltäytyy vihkimästä heteropareja. Tämänkaltaiset performanssit näyttävät sen, miten karmeaa on, että kieltäydytään vihkimästä joitakin ihmisiä heidän seksuaalisen suuntautumisensa takia.
Onko jotain, mikä ymmärretään usein väärin, kun puhutaan vihapuheesta?
− Rangaistukset vihapuheesta eivät ole sensuuria, vaan vihapuhe on itsessään sensuuria, koska se pyrkii hiljentämään tiettyjä mielipiteitä ja ihmisryhmiä. Toisten ihmisten leimaaminen, haukkuminen ja vahingoittaminen ei ole koskaan oikein.
− Vihapuhe on terminä pikkuisen vähättelevä. Mielestäni parempi termi on sanallinen väkivalta. Vihapuheella on sellainen vaikutus, että se vähitellen voi oikeuttaa jopa väkivaltaan vihapuheen kohteena olevia ryhmiä kohtaan. Puheen ja tekojen yhteys on oikeasti olemassa.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Haluatko elää ilman seksiä kenenkään kanssa? Vastaa kyselyyn ja voita elokuvalippuja
Hyvä elämäKyllästyitkö epätyydyttävään seksiin tai tinderöintiin? Painavatko huonot kokemukset, oletko aseksuaali vai keskitytkö vain kiinnostavampiin asioihin?
