Monenlaiset yhteisöt harrastavat kaupunkiviljelyä Helsingissä
Marika Timlin (vas.) huomasi puutarhan työmatkallaan, meni kyselemään asiasta maata kaivavilta ihmisiltä ja jäi saman tien talkoisiin. Lähellä asuva Johanna Koskinen pitää yhdessä viljelemistä mielekkäänä.

Marika Timlin (vas.) huomasi puutarhan työmatkallaan, meni kyselemään asiasta maata kaivavilta ihmisiltä ja jäi saman tien talkoisiin. Lähellä asuva Johanna Koskinen pitää yhdessä viljelemistä mielekkäänä.

Monenlaiset yhteisöt harrastavat kaupunkiviljelyä Helsingissä

Laatikko- ja säkkiviljelmiä on ilmestynyt niin taloyhtiöiden kuin julkisten tilojenkin pihoille.

Helsingin vankilan ja Eläinlääkärinkadun väliselle vihreälle kaistaleelle on perustettu puutarha. Siellä kasvavat raparperi ja korianteri, juurekset ja mansikat, härkäpavut ja kurpitsat.

– Viime kesän löytö oli satoisa ja maukas palmukaali. Täällä oppii aina jotain uutta toisilta, kertoo lähistöllä asuva Johanna Koskinen.

Hän piti ensin pikkuruista kasvimaata villiintyneen puistoalueen keskellä ja noukki sieltä salaattia aamupalapöytäänsä. Kun Hermannin viljelijät perustivat valtaamalleen alueelle toissa kesänä puutarhan, Koskinen liittyi mukaan.

 

Täällä oppii aina jotain uutta toisilta.

Koko viljelmä tuntuu kasvavan orgaanisesti. Ari Laine muutti äskettäin Helsinkiin ja huomasi puutarhan ulkoiluttaessaan koiraa. Hän alkoi käydä talkoissa, joita pidetään tiistaisin ja sunnuntaisin koko kasvukauden ajan, ja käy pyörähtämässä viljelmällä harva se päivä.

– Jyväskylässä viljelin omaa palstaa siskoni ja äitini kanssa. Se on iso työ. Tykkään tästä yhteisöviljelmän ajatuksesta, kun joku on aina paikalla. Ja satoaikaan saa sitten syödä lähellä kasvatettua luomuruokaa.

Mari Salonen on viljellyt omaa palstaa Helsingissä ja sai siitä tarpeekseen.

– Aarin pläntti on liian pieni. Sinne iskevät virukset ja vierailijat, jopa taimivarkaat. Täällä tehdään töitä yhdessä ja jaetaan sato yhdessä.

Hermannin viljelmän sähköpostilistalla on sata henkeä, joista noin 30 viljelee aktiivisesti. Dodo ry:n kaupunkiviljelyaktiivi Pinja Sipari on ollut mukana alusta asti.

Biologian ja maantiedon opettaja Pinja Sipari on ollut alusta asti mukana Hermannin viljelmällä. Nyt hän neuvottelee kaupungin kanssa hoitosopimusta alueesta. Kuvat: Esko Jämsä

– Tälle alueelle on kaavoitettu puisto. Toivomme, että saamme kaupungin kanssa solmituksi hoitosopimuksen puiston keskelle jäävästä viljelyalueesta. Emme maksaisi vuokraa, mutta pitäisimme puutarhan hoidettuna ja leikkaisimme ruohon. Sopimusta kirjoitetaan jo.

Ongelma on, että tästä vankilanjohtajan entisen puutarhan maaperästä on löytynyt hieman kohonneita raskasmetallipitoisuuksia. Sen vuoksi rakennusvirasto haluaisi sopimuksen osana vaihtaa maat.

– Tämä on kuitenkin vanhaa, ravinteikasta puutarhamaata, jossa on monipuolinen maaeliöstö ja paljon humusta joukossa, Sipari sanoo.

 

Toivomme, että saamme kaupungin kanssa solmituksi hoitosopimuksen puiston keskelle jäävästä viljelyalueesta.

Hän ei ole huolissaan näytteiden tuloksista. Suomessa on tiukemmat kynnysarvot kuin muualla, kukaan ei saa pääasiallista ravintoaan näistä tuotteista eikä esimerkiksi lyijy siirry kasvin sisälle.

– Haittoja voi tulla, jos multaa syö viikoittain monta lusikallista. Toisaalta kaupassa myytävistä viinirypäleistä ja paprikoista on hiljattain löytynyt 26:ta eri torjunta-ainejäämää, Sipari vertaa.

Hermannissa ei käytetä torjunta-aineita. Penkkien välissä kasvaa rehevä apilamatto, joka sitoo kasvien tarvitsemaa typpeä, pitää muut rikkaruohot poissa ja ehkäisee käytävien liejuuntumista. Apilaa silputaan myös kasvien katteeksi.

Kaupunkiviljelyä on harrastettu yhä innokkaammin Helsingissä viitisen vuotta. Pienimmillään se tarkoittaa yrttiruukkuja omalla ikkunalaudalla. Parvekkeelle saa jo monipuolisen puutarhan. Laatikko- ja säkkiviljelmiä on ilmestynyt niin taloyhtiöiden kuin julkistenkin tilojen pihoille. Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla on viljelty laatikoissa satojen ohikulkijoiden keskellä.

Palstaviljelyllä ja siirtolapuutarhoilla on jo satavuotinen perinne Helsingissä. Tämän kesän juttu on yhteisöviljelmien laajeneminen. Niitä löytyy Hermannin lisäksi esimerkiksi Inarintieltä, Lauttasaaresta, Latokartanosta ja Katajanokalta, jossa Katajanokkaseura viljelee laatikoissa vankilahotellin pihalla. Uusin tulokas on Vuosaaren Pajupalatsi.

Mustikkamaalla, Korkeasaaren sillan lähettyvillä, toimii toista kesää Syötävä puisto. Vanhan torpan pihapiiri sai rauhassa villiintyä vuosikymmenet, kunnes Maaseudun Sivistysliiton Paikan tuntu -hanke yhteistyökumppaneineen perusti alueelle kukoistavan puutarhan. Korkeasaari tarjoaa viljelijöille veden ja sähkön.

– Viime vuonna eri ryhmillä oli omia peltoalueita, ja omistajuus muistutti palstaviljelyä. Nyt kehitimme ideaa: penkit on jaettu yrteille, juureksille ja lääkekasveille, ja kaikki ryhmät hoitavat koko puutarhaa, kertoo Syötävän puiston koordinaattori Kristiina Ljokkoi.

Paikan erikoisuus on sienitarha, jossa kokeillaan ruokasienten viljelyä.

 

Nyt kehitimme ideaa:kaikki ryhmät hoitavat koko puutarhaa.

Kylvötöissä on käynyt Steiner-koulun ja Kulosaaren yhteiskoulun luokkia, Uudenmaan Martat ry ja moni muu porukka. Dodon aktivisti Maria Nordlund on kouluttanut Syötävässä puistossa apuohjaajia puutarhatöihin.

– Kaupunkiviljely ei tarkoita sitä, että kaupunki viljelisi kaupunkilaisille, vaikka moni luulee niin. Kaupunkilaiset viljelevät itse ruokaa. Se on tärkeää, koska Dodon visio on, että ympäristöongelmat ratkaistaan kaupungeissa. Yli puolet maailman väestöstä asuu jo kaupungeissa, Nordlund painottaa.

Syötävässä puistossa käännetään maata, kylvetään, kitketään ja kastellaan, mutta työn taustalla on ”tosi iso globaali arvokeskustelu”.

– Kyseessä on ihmisen suhde ruokaan, luontoon ja omistajuuteen, Nordlund ja Ljokkoi katsovat.

Käytännössä se näkyy niin, että tiistai-iltaisin puistossa pidetään avoimet talkoot, joihin kuka tahansa voi tulla, sitoutumatta. Kun sato kypsyy, sitä jaetaan talkoolaisten kesken. Onnistuuko tämä, se nähdään kesän mittaan.

Hermannin viljelmällä on hyvät kokemukset sadonkorjuusta, ja sato säästyi myös ilkivallalta.

– Tämä asiahan se jännittää ihmisiä yhteisöviljelyssä. Mutta viime kesänä satoa saatiin hyvin ja jako sujui sopuisasti talkoissa. Kurpitsaa tuli niin paljon, että sitä piti tyrkyttää ihmisille, sanoo Pinja Sipari.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: